Hedelmäpannukakku

uunipellillinen

– 2 munaa
– 8 dl maitoa
– 1 tl suolaa
– 5 dl vehnäjauhoja
– 2 omenaa
– 1 banaani
– fariinisokeria
– kanelia
– sokeria

1. Kytke uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
2. Vatkaa kulhossa munien rakenne rikki, lisää joukkoon maito, suola ja lopuksi vehnäjauhot. Vatkaa taikina tasaiseksi.
3. Anna taikinan turvota vähän aikaa.
4. Kuori sillä aikaa omenat ja banaani.
5. Koverra omenista siemenkota ulos, ja pilko ne ohuiksi renkaanmuotoisiksi viipaleiksi. Pilko banaani ohuiksi viipaleiksi.
6. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun syvään uunipannuun.
7. Kierittele omena viipaleita kanelisokeriseoksessa, ja asettele ne kellumaan taikinan pinnalle. Asettele myös banaanit uunipannuun, ja ripottele niiden päälle fariinisokeria.
8. Paista uunin keskitasossa noin 30-40 minuuttia uunista riippuen.

Tämän tyyppinen pannukakkuresepti oli joskus viime vuonna jossain äitini aikakauslehdessä, mutta en millään muista missä. Reseptin hedelmäpannari oli todella hyvää, mutta unohdin kirjoittaa ohjeen ylös. Niinpä olemme soveltaneet muistiamme ja vanhan kotitalouskirjan pannukakkureseptiä – tässä tulos. Tosi hyvää sellaisenaan, eikä kaipaa lisukkeita, toisin kuin mielestäni tavallinen pannukakku. Toisaalta, en voi kieltää, etteikö tämä jäätelön kanssa olisi vieläkin makoisampaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *