Suklaa-mangokerroskakku

Olen kauan halunnut tehdä jonkinlaisen kunnon kakun Akateemisesta kirjakaupasta ostamastani Jacqueline Bellefontainen ”Parhaita ruokaohjeita – Suklaa” -kirjasta. Kun tilaisuus tarjoutui, valitsin suklaa-mangokerroskakun, joka vaikutti todella herkulliselta. Kirjan resepti kermatäytteineen ja -kuorrutuksineen oli kuitenkin illanistujaisiini hieman turhan pramean oloinen, joten päätin tehdä kakkuun perussuklaakuorruteen. Muutin mango-kermatäytteen suklaaseen ja mangoon, ja päälystin kakun pelkästään hieman rasvalla pehmennetyllä suklaalla. Ihmeekseni, ehkäpä Pandan uudesta suklaareseptistä johtuen, vanha kunnon taloussuklaa käyttäytyi hieman erikoisesti – onneksi ei huonolla tavalla. Yleensä kun olen tehnyt tismalleen tälläistä suklaapäälystettä useisiin suklaakakkuihini, on päälyste ollut ennen jähmettymistään aivan valuvaa, mutta nyt siitä tuli kumman kiinteää. Luulin, että päälyste oli tuomittu näyttämään todella rumalta, mutta ihmeekseni pystyin muokata tuota jähmeää suklaakuorrutetta minuuttitolkulla, ja loppuvaiheessa sivellessäni sitä veitsellä tasaiseksi, kuorrute alkoi kiiltämään ja pinta oli aivan tasainen. Tuli tasaisempi suklaapäälyste, kuin mitä olen koskaan tehnyt. Onnekas sattumako? :) Itse kakkupohja on muuten yllättävän kevyen oloista, koska se muistuttaa enemmänkin sokerikakkupohjaa, kuin raskasta rasvaasisältävää perinteistä suklaakakkua. Niinpä hieman liioiteltu suklaisuus ei ollut liian äkkimakeaa, vaan sopi kivasti yhteen raikkaiden mangojen ja hedelmäsoseiden kanssa.

Resepti
vuoan halkaisija n. 24 cm

Taikina
– vajaa 1 dl kaakaojauhetta (100%)
– 1 1/4 dl kiehuvaa vettä
– 5 munaa
– vajaa 3½ dl sokeria
– 3 3/4 dl vehnäjauhoja
– 2½ tl leivinjauhetta

Täyte:
– 400 g säilykemangoja
– 130 g maitosuklaata (1 Pandan maitosuklaalevy)
– 1 purkki mangososetta (Pilttisose)
– 1 purkki persikka-ananas-aprikoosi-sosetta (Pilttisose Aurinkoinen)

Kuorrute:
– n. 260 g maitosuklaata (2 Pandan maitosuklaalevyä)
– n. 75 g margariinia

1. Voitele syvä irtopohjainen vuoka, halkaisijaltaan n. 24 cm, ja peitä vuoan pohja leivinpaperilla.
2. Laita kaakaojauhe kulhoon ja kaada vähitellen joukkoon kiehuva vesi. Sekoita tasaiseksi seokseksi.
3. Vaahdota munat ja sokeri sähkövatkaimella noin 10 minuuttia, tai niin kauan, kunnes nokareellinen vaahtoa pysyy nostettaessa hetken pinnalla. Hämmennä joukkoon varovasti kaakaoseos.
4. Siivilöi jauhot ja leivinjauhe ja hämmennä vähitellen joukkoon. Varo sekoittamasta liikaa, ettei taikinan kuohkeus kärsi.
5. Siirrä taikina vuokaan ja sivele pinta tasaiseksi. Paista 170 asteeseen lämmitetyssä uunissa noin tunnin ajan.
6. Anna kakun jäähtyä 5 minuuttia, ota vuoasta ja kumoa kakku. Irrota leivinpaperi varovasti, kun kakku on jäähtynyt, ja leikkaa kakku kolmeen kerrokseen.
7. Valuta mangot ja pilko ne aivan pieniksi paloiksi.
8. Pilko täytteeseen tuleva suklaalevy karkeaksi rouheeksi.
9. Levitä ensimmäiselle kerrokselle mangosose, ripottele tasaisesti puolet suklaarouheesta, ja levitä vielä tasaisesti puolet mangoista kakkukerrokselle.
10. Pinoa, ja levitä toiselle kerrokselle toinen hedelmäsose, sekä loput suklaarouheet ja mangopalat. Aseta kansikerros kakun päälle, ja tiivistä kakkua hieman painamalla.
11. Kuumenna vesihauteessa kaksi levyllistä maitosuklaata (260 g), ja lisää joukkoon 75 g margariinia. Suklaa jähmettyy hieman, mutta se on helppo levittää tuolloin siististi kakun pinnalle. Toimi kuitenkin nopeasti, ettei suklaa jähmety liikaa.
12. Suklaisen pinnan voi koristella esim. suklaisilla koristekuvioilla, tai vaikkapa tuoreilla mangon tai persikan paloilla. Kakku säilyy jääkaapissa pari päivää.

One Comment

  1. sakur

    Jees, Liisa, tämä on edelleen parhaita – jollei paras – täytekakkuresepti, mihin oon törmänny. Hirveen helppo ja kivasti sovellettavissa, onnistuu aina ja vieraat himoitsee!

    Puspus,
    Laura

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *