Purjo-perunasosekeitto

n. 4 annosta

– 3 normaalikokoista purjoa
– iso sipuli
– 6 perunaa
– 1 l kasvislientä (liemikuutoista)
– suolaa, valkopippuria, tuoretta timjamia
– 1 dl kuohukermaa

1. Halkaise, huuhtele ja suikaloi purjot, kuori ja lohko perunat ja sipuli.
2. Laita kasvikset kattilaat ja lisää kiehuva kasvisliemi.
3. Kypsennä kasvikset pehmeiksi.
4. Soseuta sauvasekoittimella.
5. Kuumenna sosekeitto kiehuvaksi. Mausta ja sekoita joukkoon kevyesti vaahdotettu kerma.
6. Anna kiehua vielä pari minuuttia.
7. Halutessasi ripottele pinnalle krutonkeja.

Olin ihmeissäni, kun tajusin, että en ole vielä lisännyt tätä reseptiä Ruokakomeroon, sillä purjo-perunasosekeitto on yksi lempiruoistani. Mukavan pehmeää ja täyteläistä, maut sopivat hyvin yhteen ja tuoreet yrtit kruunaavat komeuden. Valitettavasti tällä kerralla minulla ei ollut keittiössä timjamia, sillä en ole kylvänyt sitä tänä keväänä, koska lähden kesäksi ulkomaille. Niinpä lähinnä koristelin keiton basilikalla. Timjami sopii tarkoitukseen kuitenkin paljon paremmin kuin mikään muu yrtti, jopa kuivattuna. Luultavasti syksyllä ei ole kuitenkaan valitettavasti tarjolla mitään itsekasvatettuja yrttejä, sillä tämän hetkiset basilikat ja rucolatkin saavat varmaankin kokea kovan, kuivan kohtalon avomieheni ”hoivissa”. Pitänee sitten tyytyä kaupan kasvatteihin.

Minulla ei ole mitään hajua siitä, mistä tämän reseptin olen muistikirjaani raapustanut, luultavasti kyseessä on jokin aikakauslehti tai lehden internetsivusto. Kyseinen resepti on ollut käytössä jo varmaankin pari, kolme vuotta, ja se on muokkautunut omaan makuuni sopivaksi lähinnä mitä tulee kasvisten määrään. Purjojen ja perunoiden suhdetta voi halutessaan tietenkin muuttaa vastaamaan omia mieltymyksiään. Maitoallergikot tai kaloreiden/rasvan pelkääjät voivat jättää halutessaan kerman pois. Itse lisään sitä, mikäli mahdollista, koska se tekee keitosta hieman pehmeämmän makuisen. Mikäli taas haluaa ns. vetelämpää keittoa, voi kasvislientä käyttää noin 1½ litraa yhden litran sijaan. Itse käytän aina vain yhden litran lientä, sillä pidän sosekeiton pehmeästä ja samettisesta rakenteesta juuri sellaisena sopivan paksuna.

Itse en juo alkoholia, mutta olen kirjoittanut muistiinpanoihini alkuperäisestä lähteestä faktan, että tämän keiton kanssa sopisi tarjoiltavaksi kuiva ja hapokas valkoviini. Kokeilee ken tahtoo. ^_^

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *