Brysseliin aupairiksi

Perjantaina lento Brysseliin nousi kymmenisen minuuttia myöhässä Helsinki-Vantaalla pyörineen ukkosmyräkän takia. Pikkuinen lentokone tutisi noustessa, matkalla ja laskeuduttaessa ikävästi – isot koneet tuntuvat olevan jotenkin tasaisempia ilmassa. Koneessa tarjottu ruoka oli ihan hyvää, eikä parin tunnin lennolla oiken muuta ehtinytkään tehdä kuin syödä. Istuin vessan vieressä, jota en suosittele muille kuin huonovointisille, sillä väkeä ramppasi ohitse jatkuvasti tai jonotti siinä penkkini vieressä kuikuillen olan yli, mitä mahdoin tietokoneen ruudulta tuijotella.

Laskeuduttuani Brysselin kentälle, edessä olikin sitten melkein 1,5 kilometrin patikointi jostain portin 80 tienoilta aivan kentän toiseen päätyyn, josta matkatavarat sai noudettua. No, rinkkaa ei tarvinnutkaan odottaa kauaa toisin kuin yleensä, sillä siinä ajassa kun minä olin seurannut opaskylttejä liuku pitkin matkalaukkuaulaan, meidän Finnairin koneen laukkuja alkoi jo ilmestyä hihnalle. Rinkka oli loppjen lopuksi ihan hyvä vaihtoehto, vaikka kotikentällä sen hinssaaminen chek-in jonossa olikin vähän hankalaa. Pidempään tavaroiden raahaamiseen rinkka on kuitenkin kätevä. Nyt kannoin rinkan kätevästi selässä ohi tulliporttien aina ulos kentältä odottelemaan serkkuni miestä, joka tuli hakemaan minua kentältä autolla.

Saavuimme aika nopesti serkkuni kotiin Auderghemiin, joka sijaitsee niin sanotusti Brysselin ”paremmalla puolella”. Täällä on aika rauhallisen oloista ja siistiä, mikä ei ilmeisesti ihan joka puolella Brysseliä ole tavanomaista. Kadut ovat kapeita ja talojen julksivut vielä kapeampia. Aikoinaan tonttivuokraa on kuulemma maksettu talon julkisivun leveyden mukaan, ja siksi talot ovatkin useimmiten monikerroksisia ja jotkut äärettömn kapeita, hyvä että pari ikkunaa mahtuu vierekkäin. Talo, jonne asetuin nyt kahdeksi kuukaudeksi asumaan on uusi kerrostalo jossa on lukittu sisäpiha, nelinkertaiset lukot ja muuta turvallisuustekijöitä kuten ovisummerit. Heti alkuun sain kuulla paljon siitä, miten turvatonta täällä on verrattuna Suomeen. Taskuvarkauksia tapahtuu, ja laukustaan saa pitää hyvää huolta. Lapsia ei saa jättää hetkeksikään valvomatta, ja niinpä isommatkin lapset käyvät täällä leikkikentillä ja puistoissa vanhempiensa seurassa. Minunlaiselleni, joka on valloittanut takapihan metsät yksinään jo varmaan siinä vaiheessa kun on kunnolla pysynyt mättäillä pystössä, moinen suojelu tuntuu kauhealta. Jos menen joku päivä vahdittavani Neean kanssa lähipuistoon, tulen luultavasti olemaan hieman vainoharhainen jokaisen vastaantulijan suhteen, mutta ehkä se on ihan hyvä. Luulenpa silti, että ihan alkuun viihdymme sisätiloissa tai korkeintaan lukitulla sisäpihalla, jossa siinäkin on mukavasti tilaa 2-vuotiaalle temmeltää.

Perheeseen jossa asun, kuuluu siis vanhempien lisäksi pari vuotias Neea. Vahdin tyttöä noin 30 tuntia viikossa, ja loput ajat ovat vapaata, jollei jotain erityisempää satu. Lisäksi minulla on mukana Suomesta muutamia etätöitä, jotka vievät vapaa-aikaa täällä. Suunnitelmissa on silti maalailla ja piirtää, koska en ole ehtinyt koskeakaan kyniin tai siveltimiin kokonaiseen kuukauteen. Tuntuu jotenkin puutteelliselta elämältä, kun ei ole piirtänyt laisinkaan. Edellinen työni Tiimarissa vei sen verran aikaa, että en vain kertakaikkiaan ehtinyt tai jaksanut töiden jälkeen enää mitään. Luulen, että täällä asia on hieman toisin, ja ehdin mukavasti tehdä töiden ohella muutakin kuin pyöräillä, syödä ja nukkua.

Tänä viikonloppuna minulla ei vielä ole ollut varsinaisia töitä. Lähinnä tutustuin Neeaan ja asetuin vähitellen taloksi. Heti saavuttuani perjantaina purin tavarani huoneeni vaatekaappiin, jossa oli mukavasti tilaa myös maalausvälineilleni. Koska kello oli jo paljon, Neea oli pian jo menossa nukkumaan. Kun tyttö oli saatu sänkyyn, teimme Tuijan ja Jannen kanssa tortilloja. Puolen yön maissa kävimme nukkumaan. Oli mukavan pehmeä tyyny ja peitto, ja uni tuli muutenkin väsyneelle matkaajalle hyvin.

Lauantaina lähdimme aamupäivästä Neean ja Tuijan kanssa metrolla Brysselin keskustaan. Metroasema on noin puolen kilometrin päässä täältä talolta, joten se on kätevä tapa matkustaa. Täällä metro on myös paljon halvempi kuin helsingissä. Reippaalla eurolla saa matkustaa tunnin verran ihan peruslipulla. Kuukausilipuilla tai useamman kerran lipuilla reissaaminen on vielä halvempaa. Neea matkusti kevyissä rattaissa kätevästi ja oli todella kiltisti ja kitisemättä koko reissun ajan. Aluksi kävimme Louisa:n asemalla kääntymässä, sillä olimme vaihtaneet vahingossa väärän suunnan metroon. Louisa huokui kalleutta ja rahaa, sillä joka puolella oli paljon liikkeitä, joihin minulla ei ole mitään asiaa – Louis Vuitton, Ralph Lauren, Gucci, Dior… Muotimekasta siirryimme varsinaiseen määränpäähämme City2 -tavarataloon Brysselin keskustassa, melko lähellä Grand Placea. Tuija osti tulevalle vauvalle vaatteita ja sitten menimme etsimään virtajohtoa hänen läppäriinsä. Minä ostin headsetin, eli kuulokkeet ja mikrofonin, jotta voin puhella ilmaiseksi netin kautta Suomeen. Minulle hommattiin myös ns. työpuhelinliittymä, eli Belgialainen pre-paidliittymä, johon on halvempaa luonnollisesti soittaa kuin suomalaiseen liittymään, joka on käytössä Belgiassa. Nyt myös tutut voivat soitella Suomesta minulle ilman, että minulle tulee mitään kustannuksia.

Tämän jälkeen kävelimme vilkasta ostoskatua kohti Grand Placea, eli suurta aukiota, jonka ympärillä kohoaa toinen toistaan upeampia, aikoidaan rikkaiden kauppiaiden rakennuttamia rakennuksia. Aukiolta jatkoimme matkaa kapeiden ravintolakujien kautta Palais Royalia, eli Kuninkaallista palatsia. Kyseisessä pytingissä Albert käy töissä, ja toisessa palatsissa hieman kauempana keskustasta hän ilmeisesti asuu. Palatsin vieressä oli iso Brysselin puisto, jossa oli muutama hieno suihkulähde ja paljon kaunista puistomaita metsää, istutuksia ja patsaita. Tähän mennessä olimme kävelleet jo melko reippaasti ja Neeakin nukahatanut kärryihin päiväunille, joten lähdimme takaisin kohti kotia. Illalla söimme ruoan ja kiertelimme vielä hieman kävellen naapurustossa ja kävimme pankissa.

Pitkien kävelyreissujen jälkeen illalla taas uni maittoi. Tai ei siitä ainakaan mitään tunnin aikaeroakaan kehtaa syyttää. ;)