Hollannin rannikolla

Lähdimme tänään vapaapäivän kunniaksi Hollantiin päiväretkelle. Varsinaista suuntaa emme päättäneet etukäteen, vaan Belgian ja Hollannin rajan ylityksen jälkeen päätimme katsoa mitä sää tarjoaa ja suunnata joko läheiseen kauniiseen kaupunkiin tai rannikolle. Koska sää oli aivan siedettävä, sadetta ei tullut ja pilvien välistä kurkisteli välillä jopa aurinko, päädyimme Hollannin lounaisrannikolle Seelantiin (Zelandin provinssi), jonne Brysselistä ajoi parissa tunnissa.


Belgia ja Hollanti ovat molemmat melko alavia maita – mäkiä saati vuoria ei liioin ole, toisin kuin vaikkapa naapurimaassa Saksassa. Minun näkemykseni mukaan Hollanti erosi Belgiasta kuitenkin siinä, että missään ei ollut edes metsää. Hassuja puurivejä oli istutettu peltojen väliin ja teitä reunustamaan, mutta oikeaa puukasvustoa oli rannikolta turha yrittää bongailla. Välillä jopa tikkusuorat puurivistöt puuttuivat ja peltomaisema tuulimyllyineen jatkui loputomaan horisonttiin saakka. Tuulimyllyjä, tai oikeammin tuulivoimaloita näkyikin urakalla. Niitä oli rajan tuntumassa myös Belgian puolella, mutta Hollannissa oli oikein varsinaisia tuulimyllyrykelmiä. Suurin osa tietenkin oli moderneja kolmisiipisiä tai kaksisiipisiä valkoisia jättimäisiä tuulivoimaloita, joiden siivet pyörivät hitaasti viiman liikuttelemina. Iloksemme näköpiiriin eksyi välillä myös vanhoja ”aitoja” tuulimyllyjä – sen näköisiä, että varmaan Don Quijotekin olisi mielellään voinut taistella niitä vastaan, jos olisi eksynyt reissuillaan Hollantiin.

Selkein ero Hollannin ja Belgian välillä oli hyvin konkreettinen. Kun ylitimme nimellisen valtioiden rajan (minkäänlaisia rajamuodollisuuksia ei ollut) , jätimme taaksemme myös Belgian huonokuntoiset tiet. Hollannin puolelta, heti rajalta alkoi ihan eri tie! Asfaltti oli hyvässä kunnossa, eikä paikkailtu sieltä täältä pikiroiskeilla. Ja tätä ylellisyyttä jatkui oikeastaan joka paikassa missä kävimme, ei pelkästään moottoritiellä. Brysselissä tiet ovat muhkuraisia, ja jalkakäytävien laatat keinahtelevat kenkien alla järjestäen iloisen yllätyksen rankkasateessa jos satut astumaan laatalle niin että se loiskahtaa alleen kertyneeseen vesilätäkköön. Liikenne järjestelytkin ovat välillä hieman kummallisia ja varsinkin epäkäytännöllisiä, mitä tulee autoteihin. Jalkakäytävät ovat ylipäätään aika olemattomia, niiden keskellä kasvaa puita ja pyöräteistä täällä ei varmaan ole kuultukaan. Toisin oli ainakin siinä osassa Hollantia, jota minä näin. Siellä pyöräileminen voisikin olla ihan kiva kokemus – eipähän tarvisi polkea ainakaan hikisenä ylämäkiä, kun sellaisia ei ole.

Päädyimme lopulta siis ihastuttavalle hiekkarannikolle, josta aukeni Atlantti Britannian suuntaan – saarista ei tietenkään näkynyt jälkeäkään, sen verran kaukana ne kuitenkin ovat. Tullessamme oli laskuvesi, ja rantaviiva oli melko kaukana. Kävelimme koittamaan hieman viileää, mutta aivan uimakelpoista vettä. Rannalla lojui kuitenkin epämääräisiä violetteja ja punaisia löllöjä meduusoja, joten uimahalut jotenkin katosivat.
Tuskin ne mitään vaarallista lajiketta olivat, koska vedessä oli muutamia uimareita. Minut saa kuitenkin rannalta joskus pois jopa liialliset merileväesiintymät, joten voitte vain kuvitella miten paljon ihastuin limaisista meduusoista. (En tiedä ovatko ne oikeasti limaisia, mutta ainakin ne näyttävät kovin limaisilta. En koskenut…) Ranta oli kuitenkin oikein ihana – hiekka oli tavattoman hienoa ja puhdasta, laskuveden jäljiltä lähempää rantaviivaa löytyi paljon simpukan kuoria ja väkeäkään ei hieman pilvisen sään vuoksi ollut liikaa. Meille sää oli oikein hyvä, sillä ei ollut liian kuuma, vaan juuri sopiva shortsikeli ilman hikoilemista.

Vietimme pari tuntia rannalla istuen, kunnes pilviä alkoi kerääntyä auringon eteen ja lopulta alkoi ripottelemaan vettä. Ehdin nähdä myös nousuveden, kun meri alkoi taas lähentyä rantaa hieman ennen lähtöämme. Ajelimme rannalta muutaman kymmenen kilometriä kivaan pikkukylään Domburgiin, jossa kävimme syömässä varsin hyvässä ravintolassa. Tilasin ehkä elämäni parasta tomaattikeittoa, sekä mozzarella-pesto-tomaatti-paninin. Mainio yhdistelmä, ja koska oli vielä lounasaika (17 saakka? O_O ), hintakaan ei ollut ollenkaan paha. Päivällisen jälkeen kiertelimme hieman kylän keskuskatua ja rantatörmällä töllistelyn jälkeen lähdimme takaisin kohti Brysseliä.

Kunhan tuo pikkuinen tuosta nukahtaa, tilaamme tähän pizzat läheisestä, lähipiirissä ylistetystä pizzeriasta. Odotukset ovatkin pizzan suhteen korkealla, mutta olipa laatu mitä tahansa, en usko että voin pettyä, sillä olenhan kerran maistanut erään nimeltämainitsemattoman tikkurilalaisen pizzafirman tuotosta. Ja siitä pahemmaksi on paha mennä. ^_~

2 Comments

  1. Anonymous

    Heips! Löysin blogisi sattumalta ja voi minkä ikävän Brysseliin tekstisi aiheuttivat! Olin itse puoli vuotta Brysselissä, Auderghemissä, au pairina ja on ihanan palata Brysselin kotikonnuille teksteissäsi…

Vastaa käyttäjälle Riisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *