Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että arki hiipii takaisin elämään. Asiat rutinoituvat. Tiedän mistä löytyvät kattilat, kuorimaveitsi ja talouspaperi, tiedän miten keittolevyjä käytetään ja miltä maito täällä maistuu. Tiedän mihin aikaan Neea suunnilleen menee päiväunille ja mitä sen jälkeen tapahtuu. Rutiini ja arki on hyvästä. On hankalaa tehdä esimerkiksi omia juttuja, jos tuntuu, että on jossain eksoottisessa paikassa, jossa ei voi olla kuin kotonaan. Ilmeisesti alan olla siis kuin kotonani, sillä pari päivää sitten päädyin jopa maalailemaan vesiväreillä!
Kielikurssikin alkaa parin viikon päästä. Odotan sitä innolla ja kauhulla, sillä kyseessä on keskustelukurssi ja kuten sanottu, ranskan taitoni ovat erittäin ruosteessa. Vaikka kuinka yrittää, on välillä hankalaa esim. kaupassa ymmärtää, mitä tiskin takana seisova myyjä yrittää kysyä. Ja siten siirrytään joskus englantiin, kun se vain on yksinkertaisesti paljon helpompaa. Puistossa tulee välillä ranskankielisiä äitejä juttelemaan, ja kyllä siinä saa olla korvat herkkinä ja valppaana että saa ymmärrettyä kenen nimeä, ikää tai kansalaisuutta kulloinkin udellaan, vai onko sittenkin kysymyksessä vaikkapa hiekkalelun lainaaminen hetkeksi. Mutta yritys on kova. Välillä lueskelen ranskan kirjaani, mutta jotenkin mietityttää, mahtaako kahden kuukauden kielikylpykään auttaa tällä unohduksen tiellä. Harmittaa niin vietävästi, että E:n arvoiset ranskan taidot ovat hävinneet kuin tuhka tuuleen. Ehkä keskustelukurssi antaa uusia eväitä.
Tällä viikolla olisi joku ilta töiden jälkeen tarkoitus nähdä erästä toista suomalaista aupairia, Tarua. Suunnitelmissa olisi katsastaa hieman alennusmyyntejä, ja koska Taru on ollut täällä Brysselissä jo pidempään, hän voisi näyttää minulle keskustaa hieman laajemmin. Itse olen tähän mennessä uskaltautunut seikkailemaan lähinnä ihan ydinkeskustassa. Eilen tein tosin pienen kävelyretken tässä Auderghemissä, jossa en ollutkaan vielä yksinäni liikkunut. Kävelin katuja sinne tänne, ostin jäätelön, poikkesin katsastamaan pari kauempana olevaa metroasemaa ja löysin kuin löysinkin itseni eri reittiä takaisin kotiin. Kävely tuli tarpeeseen – nyt hahmotan lähialueen paljon paremmin, ja tiedän missä suunnassa sijaitsee esimerkiksi lähin suuri supermarketti, ja missä on aasialainen ruokakauppa, jossa käynemme vielä loppuviikosta, sillä lupaduin kokkaamaan viikonloppuna japanilaista currya.
