Omenahyve

5-6 annosta

– n. 6 isoa melko hapanta omenaa (esim. Jonagold)
– 150 g margariinia tai voita
– 7,5 dl kaurahiutaleita
– 1,5-2 dl sokeria
– 1 rkl kanelia

1. Kuori ja kuutioi omenat.
2. Sulata voi ja sekoita siihen kaurahiutaleet, sokeri ja kaneli.
3. Kaada puolet omenoista uunivuokaan ja lusikoi päälle hieman kaurahiutaleseosta.
4. Lisää loput omenat ja kaada sitten loppu kaurahiutaleseos omenoiden päälle ja tasoita pinta.
5. Paista hyvettä uunin keskiosassa 175 asteessa n. 45-60 minuuttia.
6. Nauti vaniljajäätelön kanssa!

Ihanan makea, perinteinen suomalainen jälkiruoka, jota en ollut pitkään aikaan syönyt. Kun lupasin Brysselissä tehdä jotain jälkiruokaa serkkuni perheelle, tuli sitten mieleen omenahyve. Sopivan reseptin reissussa ollessani löysin täältä. Kardemumma ja manteli sopisivat hyväksi kyytipojaksi kaurahiutaleseokseen. Taidanpa kokeilla heti palattuani takaisin Suomeen syksyllä, jolloin kotimaiset ihanan kirpeät omenat ovat parhaimmillaan.

2 Comments

  1. Riisa

    Minulle omenahyve on aina tarkoittanut nimenomaan tämän tyyppistä ruokaa. Vaikka hyveessä usein onkin esim. marenkia mukana, niin poikkeuksia löytyy paljon.

    Olen pahoillani, mikäli reseptin otsikko johtaa harhaan. Jokainen voi kuitenkin onneksi nopealla silmäyksellä huomata, millainen ruoka on kyseessä. :)

Vastaa käyttäjälle Anonymous Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *