Vielä viimeisinäkin päivinä ehdin näkemään uusia asioita. Yksi paikka, jossa olin ehdottomasti halunnut käydä samoilemassa Brysselissä ollessani, oli La Forêt de Soignes, suuri n. 4000 hehtaarin kokoinen, osittain suojelualueista koostuva ikimetsä. Metsä on suomalaisiin harvennettuihin havukankaisiin tottuneille kuin satujen paratiisi. Korkeuksiin kohoavat suuret pyökit ja tammet peittävät taivaan lehvästöllään, valo siivilöityy upeasti metsän pohjalle, muutamien saniaisten värittämälle pehmeälle lehtimatolle, kymmenet erilaiset lintujen äänet kaikuvat korvissa ja ennen kaikkea – Brysselin liikenne ja kiihkeä kaupunkilaiselämä unohtuvat jonnekin kauas.
Soignesin metsässä on paljon luontopolkuja – osassa suojelualueista kävely on sallittu vain poluilla, mutta toisaalla taas voi mennä ihan sinne minne haluttaa. Tämä on ilmeisesti Keski-Euroopassa melko epätavallista. Metsässä on helppo kulkea, sillä aluskasvillisuutta ei ole samaan tapaan kuin esimerkiksi tiheissä, suomalaisissa kuusimetsissä. Polkujen varsilla kasvaa kuitenkin välillä kauniita kukkia ja minulle tuntemattomia kasveja, sek tietenkin tavattoman paksurunkoisia, vanhoja pyökkejä.
Metsässä kävellessäni rentouduin lähes täysin. En ole pitkään aikaan päässyt kunnolliseen, loputtoman tuntuiseen metsään, ja vanha partiolanen sisälläni riemuitsi hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta. Olin unohtanut, miten ihanalta metsässä tuoksuukin! Kaipaan vaeltamaan, kävelemään tuntikausia metsässä, syömään välillä evästä trangiasta ja nukahtamaan tähtien alle.
La Forêt de Soignes tulisi olla jokaisen hiemankaan kauemmin Brysselissä vierailevan käyntikohde, sillä kaiken ihanuutensa lisäksi sen reunamille pääsee kätevästi niin autolla, bussilla, ratikalla kuin metrollakin!
Viikonloppuisin metsässä saattaa törmätä useampiin ulkoilijoihin, ratsastajiin ja lenkkeilijöihin, mutta arkena hiljaisuus ja elämys on taattu. Torstaiaamupäivä La Forêt de Soignesissa olikin ehdottomasti yksi unohtumattommista hetkistä Brysselissä oloni aikana.
