Piirustusharjoittelua luonnontieteellisessä museossa

Viime torstaina saimme koulusta vapaata, joten lähdimme luokkakavereideni kanssa piirtelemään Helsingin luonnontieteelliseen museoon. Alunperin suunnitelmamme oli lähteä Korkeasaareen, mutta sateinen sää pakotti meidät ja sadat syyslomiaan viettäneet pikku-koululaiset pakkautumaan uudistuneeseen luonnontieteelliseen museoon.


Museo oli kuitenkin ruuhkaisuudestaan huolimatta erittäin mainio valinta piirustusharjoituksille. Emme kukaan olleet myöskään käyneet siellä uudistumisen jälkeen, ja useimmilla mielikuvat museosta olivat muutenkin jostain hamasta lapsuudesta – pölyisiä loputtomia vitriinirivejä huonossa valaistuksessa. Niinpä olimmekin vähintään yhtä innoissamme upeasti esille laitetuista dinosaurusten luurankojen jäljitelmistä ja pehmoisista ja suloisista pikkueläimistä kuin museon nuoremmatkin vieraat. Eläinten ohella innokkaat, kiljahtelevat lapset olivat melkein yhtä hauskaa katsottavaa ja kuunneltavaa kuin varsinaiset museoesineet. Ihmettelimme usein, miten monimutkaisia nimiä ja erikoisia eläimiä lapset tunnistavat. Toisaalta samalla mietiskelin, että parasta viihdettä pikkuveljeni kanssa ala-asteella oli Luonto-cd-rompun kahlaaminen läpi yhä uudelleen. Siinä oppi tuntemaan jos jonkinmoiset merimakkarat ja kissamakit. Aluksi suuri kilpailemisen aihe oli keksiä mahdollisimman vaikeasti löydettävä eläin, joka toisen piti koko cd-romilta löytää! Loppujen lopuksi tiesimme jokaisen parhaankin piilopaikan, joten kilpailu kävi tylsäksi, kun osasimme ulkoa suurinpiirtein koko rompun.. Ja sitten minä ihmettelen, miten pikkupoika on niin kiinnostunut lepakon ulosteista.. ;)

Aluksi kiersimme museon läpi, ja sen jälkeen aloitimme tekemään harjotelmia luurankosalissa, jossa oli mm. norsun, kirahvin, hirven, pingviinin, muurahaiskarhun ja pienten apinalajien luurankoja. Yksi pikkupoika osoitti apinaa ja sanoi: ”Äiti katso, täällä on ihmisenkin luuranko!” Niiden luurangot olivat suorastaan hieman pelottavan näköisiä, sillä ne olivat kuin kutistettuja ihmisiä, joiden pääkallot olivat vain hieman pitkulaisia. Asennot, joihin ne oli laitettu, näyttivät myös siltä, että ne saattaisivat minä hetkenä hyvänsä lähteä liikkeelle. Meitä kaikkia harmitti useaan otteeseen, ettei kenellekään tullut kameraa mukaan. Museossa olisi ollut paljon kuvattavaa, ja siis myös lupa kuvata.

Itse piirsin mm. pingviinin luurangon. Luurankojen piirtäminen oli kuitenkin turhan pitkäpinnaista ja tarkkuutta vaativaa hommaa, joten siirryin pian piirtelemään varsinaisia eläimiä. Muutama jänis, poro ja lintu, sekä mm. suopöllö tuli hahmoteltua luonnosvihkoon.


Luonnontieteellinen museo oli kyllä kokenut siis varsin mittavan ja hienon uudistuksen. Museo oli selvästi nyt suunnattu elämykseksi lapsiperheille, mutta kyllä siitä sai paljon irti aikuinenkin. Ainakin me olimme esimerkiksi dinosaurussalissa aivan haltioissamme ja ihmetteleimme sauropodin korkeuksiin kohoavaa luurankoa. Monenlaiset aktiivisuutta vaativat tehtävät innostavat varmasti lapsia kiertämään koko museon, ja hienot maisemoinnit täytettyjen eläinten vitriineissä tuovat hieman aitoutta peliin. Sanoisin, että museo onkin jokaisen lapsiperheen ”Must see” Helsingissä, ja sisäänpääsykin on vaivainen muutama euro. Mainio puoli museossa on myös se, että se ei ole turhan fiini – sisältä löytyy jopa eväspaikka, jossa voi nauttia rauhassa ison pöydän ääressä omia eväitä. Myös laukkuja sai aivan rauhassa kuljetella museon sisätiloissa, toisin kuin useimmissa museoissa. Mekin menemme vielä kyllä uudestaan, sillä huokea sisäänpääsy opiskelijoille (2,5 euroa) takaa mainiot piirustusharjoittelumahdollisuudet. Ensi kerralla muistan myös kamerani, ja otan muistikortin täyteen referenssikuvia myöhempää käyttöä varten. :)

One Comment

  1. rahien999

    uuuuuu, mullakin oli se Luonto-romppu! :) Se oli niin paras… Mäkin osasin sen ulkoa, sen jälkeen kukaan ei suostunu enää pelaamaan sitä luontovisaa mun kaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *