Pastaa savulohi-kermakastikkeessa

Tämä resepti on imitoitu lähes täysin, pienillä omilla huomautuksilla höystettynä Otavan julkaisemasta Pastat-reseptikirjasta, jonka löysin tammikuussa Suomalaisen Kirjakaupan alesta. Kirjaa selailtuani alelappu kirjan kannessa alkoi tuntua häväistykseltä, sillä opus on täynnä huumaavan herkullisia reseptejä, joita en malta odottaa päästä kokeilemaan.

Savulohi yhdessä valitsemieni yritten, basilikan, oreganon ja ruohosipulin kanssa toimi aivan ihanasti ja vaikka kastiketta valmistellessani kuvittelin, että sitä ei olisi riittävästi keittämälleni suurelle pastamäärälle, se oli lopulta rakenteeltaan ja maultaan juusi sopivaa noinkin ison pasta-annoksen maustajaksi.

 

n. 4 annosta

– n. 400 g pastaa, esim. penneä, pennetteä tai strozzapretejä
– 1 ruukku basilikaa
– 1 ruukku ruohosipulia
– 1 tl kuivattua oreganoa
– 1 rkl voita
– 2,5 dl kermaa
– 2 rkl sitruunamehua
– 400 g savulohta
– 1 tl suolaa
– rouhittua mustapippuria

1. Kypsennä pasta runsaassa suolalla maustetussa vedessä pakkauken ohjeen mukaan.
2. Irrota basilikan lehdet kasvin varsista, huuhtele ja silppua pieneksi. Saksi huuhdeltu ruohosipulinippu pieneksi silpuksi. Säästä muutama basilikanlehti ja hiukan ruohosipulisilppua koristeeksi.
3. Sulata voi pannulla ja hauduta hienonnettuja yrttejä siinä hetki. Lisää joukkoon kerma ja sitruunanmehu ja anna kiehua viitisen minuuttia.
4. Leikkaa savulohi (mieluiten lämminsavulohi) suupaloiksi ja lisää kastikkeeseen. Anna kalapalojen lämmetä hetken aikaa kastikkeessa. Mausta suolalla ja pippurilla.
5. Valuta pastasta vesi ja sekoita sitten pasta ja kastike kattilassa. Annostele lautasille ja koristele yrteillä.

One Comment

  1. Lumo

    Suomalaisesta tekee välillä hämmästyttävän hyviä keittokirjalöytöjä pilkkahinnnalla. Usein kuitenkin tilaan Amazonista sellaisten ruokakirjailijoiden kirjoja, joiden aiempiin opuksiin olen ihastunut. Parhaimmillan hinta on 0,01 USD + lähetyskulut…

Vastaa käyttäjälle Lumo Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *