Asuessani Japanissa kiertelin lukemattomia ihania putiikkeja, joissa myytiin upeita kaulaan ripustettavia korukelloja. Odotin kuitenkin aina, että löytäisin vielä täydellisemmän yksilön, enkä hankkinut kelloa. Ja niinhän siinä sitten kävi, että kaulakello jäi kokonaan ostamatta. Niinpä sainkin Eerolta tammikuussa syntymäpäivälahjaksi lupauksen, että hän hankkii minulle kaipailemani kaulakellon, kun sellainen tulee vastaan. Kun sitten tällä viikolla Kampissa aikaa tappaessani edessäni riippui konstailemattoman yksinkertainen, kaunis korukello hennolla vintage-henkisellä patinoinnilla, tiesin, että tässä se nyt on. Rahat tiskiin, kello kaulaan ja voitonriemuinen hymy naamalle.
Toivon, että kello palvelee minua pitkään – ainakin pidempään kuin edeltäjänsä, japanista hankittu rannekello. Vaikka sitä kaulakelloa en Tokiosta hankkinutkaan, löysin kyllä nimittäin täydellisen ohutremmisen, persoonallisen kellon ranteeseeni. Suureksi harmikseni kadotin sen viime vuonna (jos joku kaveri tai perheenjäsen on löytänyt kotoaan tuntemattoman kellon, ottakaa yhteyttä!). Elättelen yhä toiveita, että kello löytyisi muuton yhteydessä joko minun tai Eeron kotoa, koska en minä nyt rannekelloa ole voinut tipauttaakaan minnekään. Mikäli sitä ei löydy, on kenties mahdollista, että se on jäänyt vaikkapa hotelliin Ruotsissa, laivalle, töihin tai jonnekin muuhun vastaavaan paikkaan, jossa olen sen kädestäni riisunut.
R.I.P. rakas rannekelloni.
