Feta-pinaatti-piirakka

Nautin taannoin Waynes Coffeessa lounaaksi Feta-pinaattipiirakkaa, ja innostuin sen rakenteesta. Yleensä olen tehnyt piirakat siten, että ensin ladon piirakkapohjan päälle täytteet ja lopuksi kaadan vuokaan jonkinlaisen kerma/tuorejuusto/juusto/muna-sekoituksen. Monissa kahviloissa syömissäni piirakoissa tuntuu kuitenkin olevan tasainen, kaunis täyte, joten päätin kokeilla miten sellaisen tekeminen luonnistuisi kotona. Ja sehän onnistui kuin unelma. Piirakan pinnasta tuli kauniin tasainen. Rakenne pysyi koossa kohtalaisen hyvin leikattaessakin, joskin täytyy sanoa, että kannattaa irrotella piirakan pohjaa hieman vuoasta lastalla ennen kuin piirakan laittaa jääkaappiin säilöön, sillä kylmässä margariinia sisältävä pohja jämähtää muuten aika hyvin kiinni piirakkavuokaan. ;)

Pohja:
– 100 g margariinia
– 3 dl vehnäjauhoja
– 1 tl suolaa
– pieni loraus vettä

Täyte:
– 150 g pakastepinaattia
– 2 pientä sipulia
– 1 valkosipulinkynsi
– oliiviöljyä
– 150 g fetajuustoa
– 3 munaa
– 1/2 dl kermaa
– 1/2 tl suolaa
– ripaus mustapippuria, valkopippuria, sokeria
– 1/4 – 1/2 tl muskottipähkinää
– vaaleita seesaminsiemeniä
(- hieman ruohosipulia ja fetajuustoa koristeluun)

1. Sekoita pohjan ainekset keskenään käsin ja painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
2. Sulata pakastepinaatti mikrossa ja valuta enimmät vede pois.
3. Hienonna sipulit ja valkosipuli ja kuullota niitä pannulla tilkassa oliiviöljyä. Kun sipulit ovat saaneet hiukan väriä, lisää joukkoon pinaatti. Paista miedolla lämmöllä, kunnes pinaatista on haihtunut enimmät nesteet. Mausta suolalla, pippureilla, sokerilla ja muskottipähkinällä. Muista olla tarkkana muskottipähkinän annostelussa! Älä käytä yli puolta teelusikallista.
4. Vatkaa kulhossa rikki munien rakenne ja murusta joukkoon feta. Lisää joukkoon kerma ja sekoita. Sekoita sitten vielä joukkoon sipuli-pinaattiseos ja kaada täyte piirakkapohjan päälle. Tasoita.
5. Ripottele pinnalle vaaleita seesaminsiemeniä. Paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 50 minuuttia. Täyte saattaa pullistua paistamisen loppupuolella, koska ilma ei pääse pinnan alta ulos. Ota tällöin piirakka uunista ja tee haarukalla pieni reikä päästäen ilman ulos, jotta piirakan pinta ei halkea. Sama kannattaa tehdä uunista ottamisen jälkeen, jotta piirakasta tulee kauniin tasainen.
6. Koristle piirakkapalat halutessasi murennetulla fetajuustolla ja ruohosipulilla. Tarjoa raikkaan salaatin kera.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *