Kesän ensimmäinen työviikko Ellessä on takana. Kun kevät meni kotona opinnäytetyön parissa pakertaen, tuntuu toimistolla työskentely virkistävältä ja inspiroivalta muutokselta arkeen. Ensimmäisen viikon jälkeen olo tosin ei ole erityisen virkeä, sillä jotenkin kai sitä painaa töitä muutamat ekat viikot odottavassa, lievän stressaantuneessa ja jännittyneessä olotilassa: osaankohan mä nyt varmasti, onko työtahti sopiva, pitäiskö tätä vielä hioa? Alussa kestää aina hetken, ennen kuin pääsee normaaliin työrutiiniin kiinni, joten ihan normaalilla työtahdillakin tekisi illalla ulko-ovesta sisään astuttuaan mieli kaatua suoraan sänkyyn. Niinpä tällä hetkelläkin olo on uupunut ja uninen, mikä nyt tosin johtuu graafikon tuolissa istumisen lisäksi myös siitä, että aivan liian iso osa päivästäni kuluu myös bussissa istumiseen, mikä on hyvin väsyttävää.
Työmatkani kestävät reilun pari tuntia päivässä. Joillekin se on arkea, ja tokiolaiset ystäväni varmaan nauraisivat valituksilleni, mutta minusta tunti bussissa aamuisin on vain kertakaikkiaan tuskaa. Jos töissä haluaisi olla kahdeksan aikaan, on herätyskellon oltava soimassa jo kuudelta. Kun illalla sitten kello kuuden aikaa palaa kotiin, tuntuu, että koko päivä on mennyt töissä. Ei liene varmaan ihme, että odotan Töölöön muuttoa kuin kuuta nousevaa. Pyöräily lämpimässä kesätuulessa tai vaikka sateen ripotellessa on käsittämättömän ihana ajatus verrattuna bussimatkoihin.
Koska siellä julkisissa nyt kuitenkin on istuttava, olen kehittänyt itselleni sijaistoimintaa matkojen ajaksi. Jos en ole liian väsynyt ja ota torkkuja, kaivan yleensä luonnoslehtiöni esiin. Lukeminen bussissa saa aikaan sietämättömän olotilan, mutta kummasti piirtäminen ei haittaa oikeastaan yhtään. Linja-auton pysähdellessä, jarruttaessa, kaartaessa kurvissa tai kiihdyttäessä motarilla saa aikamoisen hyvää kynän hallinnan harjoitusta. Aluksi sketchailin vähän mitä sattuu, mutta nyt olen innostunut piirtämään kanssamatkustajiani. :D Tai oikeastaan osia heistä, sillä nappaan yhdeltä piirrokseeni hauskan hatun, toiselta kivan takin ja kolmannelta sievän kesämekon. Mielikuvitus saa täydentää palaset kokonaisuudeksi. Bussi saa aikaan sen, että piirroksista on pakko tehdä viimeistelemättömiä ja nopeita – ei liian kunnianhimoista toimintaa siis, mikä tekee minulle ihan hyvää, sillä usein keskityn kaikkeen ehkä vähän liian vakavasti. Niinpä bussisckethieni hahmojen jalat ovat vähän miten sattuu, kädet olen piirtänyt usein helposti piiloon ja naamat tuntuvat olevan tällä hetkellä aina melko samanlaiset hahmosta riippumatta. Mutta ehkä kun tätä kuukauden päivät harjoittelee, myös kehitystä on luvassa? Toivoa sopii.
