Kun remonttikuume katosi

Olen aina haaveillut siitä, että vielä joskus pääsen maalaamaan oman kotini seinät ja suunnittelemaan sisustuksen viimeistä piirua myöten mieleni mukaiseksi. Nyt kun tämä kaikki on käsillä ja toteutuksen alla, hiipii mieleen kuitenkin kenties jokaista kotiaan remontoivaa kohtaava ahdistus: Tuleeko tästä oikeasti muka joskus valmista? Oliko tämä nyt sittenkään niin hyvä idea? Minä kysyn vaan, että mikä tuossa vanhassa aloituskuvan seinässä nyt muka oli vialla, että tähän piti lähteä?? X)

Tällä hetkellä eletään epäuskon aikaa. Sain eilen käteeni asuntomme avaimet, ja silloin keittiön seinän kaataminen tuntui hyvältä ratkaisulta – saamme tilavan, toimivan tupakeittiön jossa on kiva puuhastella, viettää vapaa-aikaa ja syödä. Ihastelimme poikaystäväni kanssa uutta kotiamme. Asunnossa aiemmin asunut vuokralainen oli jättänyt kämpän puhtaan tuoksuiseksi ja kaunis tummapuinen parketti kiilsi komeasti. Haaveilin hetkestä, kun pääsen kokkaamaan kiiltävällä induktioliedelläni katsellen samalla ikkunan takana siintävää kaupunkimaisemaa. Istuimme leveillä ikkunalaudoilla ja fiilistelimme melkein takapihallamme kohoavia kallioita, joille paistaa mieletön ilta-aurinko. Mutta mihin se aurinko katosi?

Päästimme tänään aamulla kämppäämme remonttimiehet ja näytimme mikä seinä pitäisi kaataa, ja missä muualla asunnossa olisi pientä työnsarkaa. Seisoessamme makuuhuoneessa selittämässä yhden seinän rappauksen siistimistä, remonttimies muistutti, että viereisellä seinällä olevat kaapistot pitää sitten siirtää. Minä ihmettelin, että miksi. Remonttimies selitti, että kun seinä kaadetaan, niin kaapistot ovat tiellä. Muistutettuani, että makuuhuoneen seinän sijaanhan tarkoitus on siis kaataa olohuoneen ja keittiön välinen seinä remonttimies huudahti häkeltyneenä, että ”Niiiiin, niin tietenkin, siis keittiön seinä, aivan!” Näissä ”rennoissa” tunnelmissa poistuin asunnolta ja toivoin koko työpäivän sormet ristissä, että makuuhuoneen seinä olisi pystyssä vielä tänä iltana.

Aika villit sähköjen vedot…

Eero kävi asunnolla illalla ja lähetti minulle kamerakännykän ikuistaman näyn. Keittiön seinä oli onnellisesti poissa, niin kuin pitääkin, ja makuuhuoneessa seinät tallella. Taitamattomalle ja varsinaisista remonttihommista oikeastaan mitään ymmärtämättömälle keittiön remppaerämaa näytti kutienkin aika toivottomalta. Seinä oli saatu hakattua tiehensä suhteellisen siististi, mutta katossa, viereisessä seinässä ja lattiassa ammottavat harmaat, röpelöiset pinnat saivan minut epäilemään. Oliko tämä oikeasti järkevää? Saadaanko tästä vielä ihan oikesti kaunis siisti keittiö? Olimmeko idiootteja, kun lähdimme remontoimaan periaatteessa täysin kelpoa huoneistoa vain, koska keittiö nyt sattuu olemaan hieman kapea ja avoin tupakeittiö sopisi tarpeisiimme täydellisesti. Mitä jos lopputulos on se, että ihana, kaunis huoneisto onkin köykäisesti rempatun ja viimeistelemättömän näköinen? Mitä jos sitä lattiaan tarvittavaa tarpeeksi leveää saumalistaa, jota olemme metsästäneet tuloksetta, ei löydy mistään? Entä jos seiniä ei saada maalattua sopivalla värillä, vaan lopputulema on läikikäs ja uusi maali paistaa vanhan viereltä räikeästi?

En myöskään haluaisi edes ajatella sitä siivoamisen määrää, jonka vielä eilen täysin muuttokunnossa olleeseen asuntoon nyt remontissa kertynyt pöly aiheuttaa. Edessä on puunaamista, ja tällä hetkellä ahdistaa, jos emme pääsekään muuttamaan vielä ensi perjantaina. Voiko tuon seinän jättämän reiän ja makkarin murenevan tiiliseinän saada kuntoon oikeasti muutamassa arkipäivässä? Ja missä hemmetin välissä me muka maalataan olohuoneen jäljelle jäänyt seinä? Huomennako? Pölyn keskellä? En laittaisi rahojani likoon sen puolesta. -_-” Mutta ehkä se siitä. Yleensä kai remonteilla on kuitenkin taipumus valmistua ainakin joskus, ja meidän työmaamme on kuitenkin verrattain pieni vaikka johonkin putkiremonttiin verrattuna. Ehkä minä vaan nyt pakkaan rauhassa tavaroita uusiin ihaniin Ikean mustankiiltäviin laatikoihin ja elättelen vielä toiveita, että viikon päästä muutetaan. Valmis tai ei.

Niin että kyllä tämä tästä vielä iloksi muuttuu ja naureskelen jälkeen päin sille, että harmittelin seinän kaatamista? Niinhän?