Koti kaivautuu esiin

”Pikkuhiljaa” on ollut vastaus moneen otteeseen, kun minulta on kysytty, miten muuttohommat ovat edenneet. Heinäkuun pari ensimmäistä viikkoa illat kuluivat laatikoiden purkamiseen, seinien kertaalleen maalaamiseen, siivoamiseen, IKEA-huonekalujen kasaamiseen, tavaroiden siirtelyyn ja järjestelyyn ja kovaan suunnittelemiseen. Sama jatkui hieman hitaaammalla tahdilla koko loppukuun – eikä vieläkään silti ole ihan valmista. Mutta asumiskelpoista kuitenkin. :)

Sähkömieskin kävi sitten vihdoin remontin jälkeisen viikon lopussa, ja tekikin iloksemme huiman hyvää jälkeä. Työhuoneen valaisimet olivat tismalleen oikeilla paikoilla ja olohuoneen spottilampun kanssa ilmenneet vaikeudetkin oli voitettu, kun mies oli saanut kiinnitettyä lampun hankalan vanhan kattokoukun varaan tukevasti ja nätisti. Ja saarekkeen valot – ne ovat ihan kuin suunnitelmissamme!

Saareketta keittiön ja olohuoneen suunnasta. Kattovalaisin ’Drop’ tilattiin lamppukauppa.fi:stä. Palvelu oli nopeaa ja lasinen lamppu saapui ehjänä perille. Ostin siihen ledivalot, niin ei ole liian kirkas, säästää sähköä ja valaisee silti mukavasti.

Sohva saapui heti muuttopäivästä seuraavana päivänä, ja näytti mielettömältä jopa tavarapaljouden seassa. Musta keinonahka oli mainio valinta. Se on pinnaltaan miellyttävä, eivätkä shortseista vilkkuvat paljaat reidetkään liimaudu erityisemmin sohvan pintaan kiinni. Sohvan saavuttua koin ensimmäistä kertaa, että kyllä se koti tästä kaaoksesta vielä kuoriutuu. Kun hankin Kodin1:stä vielä muutaman sopivan sohvatyynynpäällisen viimeistelemään sopusoinnun harmaan ruskeiden kukkaruukkujen ja hopeanharmaan maton kanssa, lopputulos oli varsin mieluinen. Kyllä siihen nyt kelpaa kellahtaa kirjan kanssa.

Tv-tasoksi päädyimme lopulta ostamaan Ikean Bestå-sarjan palasista taiteilemamme kokonaisuuden, joka kätkee sisäänsä kaikki pelivempeleet ja pelit sekä digiboksin ja w-lanin. Kaapilla on kuitenkin 10 vuoden runkotakuu, eivätkä ne Vepsäläisen vastaavat, mutta tuhansia euroja kalliimmat tasot nyt niin paljon kummempia tuntuneet olevan, joten päädyimme tähän kiiltävään ja suoralinjaiseen kaunokaiseen. Kuten kuvasta voi bongata, tällä hetkellä ”ruokailusarjanamme” on meneillään HBO:n Band of Brothers.

Maton hankimme Mattotukku.comista. Sisustus Shaggy -niminen nukkamatto on helposti puhtaana pidettävää ja ihanan pehmeää polypropyleeniä. Ei pöllyä ja nukkienkin sanotaan pysyvän paikallaan tai rahat saa takaisin. :D Kyseinen verkkokauppa toimitti maton alta aikayksikön ja nettikaupan hyvin havainnollisissa kuvissa näkyvät sävytkin olivat niin lähellä totuutta, että ostopäätöksen saattoi tehdä helposti varsinaista mattoa luonnossa näkemättä. Itse asiassa sisustusostosten teko netissä on toisinaan jopa helpompaa kuin liikkeessä ainakin joidenkin tuotteiden kohdalla – nettikaupassa on aikaa tuumata ja tietokoneella voi tehdä ihmeitä kun vertailee vaikkapa kahdesta kuvasta, sopivatko tuotteet yhteen. Tosin monien tavaroiden kohdalla on kuitenkin kiva päästä tsekkaamaan paikan päällä, millaisia ne nyt sitten käytännössä ovat – esimerkiksi sohvaa emme uskaltaneet todellakaan sokkona tilata.

Ikean muovikukat tuovat vielä hieman vihreyttä olohuoneeseen, kunnes saan sinne hankittua kunnon oikeiden kukkien armeijan. Sitten ikivihreät IKEA-kasvit pääsevät suunnitellulle paikalleen vessaan.

Joku lukuvalo olisi olohuoneeseen vielä jossain vaiheessa kiva saada, ja vaikka Eero vastustaakin sohvapöytäideaa, joku pikkuruinen laskutaso sohvan viereen olisi kiva. Toisaalta tarvittaessa ikkunalauta tai saarekkeen reuna kyllä ajaa asian, mutta kun minä haluan lisää paikkoja kynttilöille! Niidenkin tarpeellisuudesta meillä vielä hieman keskustellaan, mutta eilen Stockalla oli kynttiläalusta, johon Eero ihastui enemmän kuin minä, joten olemme menossa selvästi oikeaan suuntaan. Eivätköhän ne pimenevät illat vielä tee tehtävänsä. ;)

Keittiöön pitäisi vielä asentaa rekki pikkutavaroille, vanha seinäkelloni etsii vielä paikkaansa asunnosta ja kukille pitäisi hankkia ruukut. Rakastan myös kaikenlaisia purkkeja, ja niitä onkin hiljalleen kertynyt koristamaan saareketta ja keittiötasojen laitoja. Tällä hetkellä purkeista löytyy pastaa, teetä, kaakaota, muroja, weetabixejä, sokeria, suolaa ja taitaapa yhdessä olla vielä palasokeriakin. Ehkä se alkaa olla jo tarpeeksi, sillä kaikki viikottain tai päivittäin käytettävä kuivamuona on lähes tuossa. Pähkinöitä voisi ehkä vielä laittaa yhteen purkkiin.. niin olisi salaattitarpeetkin käden ulottuvilla. Hmmm…

Lehdet on pinottu tällä hetkellä ikkunalaudalle, jossa olisi tarkoitus pystyä myös istua. Toisaalta mitä pidempään olen tuijotellut lehtikasoja, niidenkin visuaalinen ilme on tavallaan kutienkin ihan kiva – kunhan kasat ovat suorassa eivätkä kasva aivan valtaviksi. Pitää katsoa, mitä niille tekisi…

Kunhan työkiireet tästä helpottavat, otan heti kunnon kasan romaaneja viereeni, sytytän kynttilät, leivon muffinsseja ja nautin lähestyvistä syysilloista – ja hankin puuttuvat elementit, kuten esimerkiksi verhot tilaa pehmentämään. Oikeastaan juuri nyt tuntuu siltä, ettei haittaa yhtään, vaikka kesä jo pikkuhiljaa loppuisikin. Alkusyksy on ihanaa aikaa, ja uuden haasteet odottavat ovella!

6 Comments

  1. näyttää UPEALTA! moon kade :) värit ja sisustuelementit näyttää mukavan neutraaleilta, muttei kuitenkaan pliisuilta. kuten tiedät, niin itsehän olen sisustuksellisesti räikeiden värien ystävä, ja tuonne saa niiiiin helposti kaikkee pientä värijutskaa, joista on helppo päästä eroon jos kyllästyy. pinkki sopis niin ihanasti tohon tummanharmaaseen… *drool* ;P

    ja jes, vihdoin kunnon mattovinkki!! meillähän ei oo kuin yks pieni matto makkarissa, ja tuossa yksi päivä havahduttiin siihen et meillähän on jo sisäsiisti koira… et älä hämmästy jos meiltä löytyy kohta jotaan samantyyppistä. millainen ton maton pehmeysaste on? inhoon niitä, jotka tuntuukin karheelta ja muoviselta…

  2. Paija

    Voi, että teillä näyttää kivalta! Oli hyvä ratkaisu purkaa seinä pois, ja laittaa tilalle saareke. Kokonaisuus on kyllä makee. Odotan innolla, että pääsee näkemään livenä. Ehkä ensi kesänä?

  3. Juu Suski, ajatuksena on ollutkin just se, että sitten ois helppo yhdistää joskus väriäkin sekaan ja mahdollisesti vaihdella, jos alkaa tylsistyttää, kun pohja on ns. neutraali. Ite haaveilen esim, että saisin kivasti viherkasveja yms. vihreää ja sit esim. jouluna vois kerranki vetästä kunnon punaista ja kultaa ja… Uulalaa, ajattelen elokuussa joulua…. :D

  4. Hirmu mielenkiintoista seurata teidän uuden kodin muotoutumista, kun itselläkin on sama projekti työn alla. Teillä näyttää tosi kauniilta, tyylikkäältä ja kodikkaalta! :)

    Tuskin muistat, mutta joskus aikoinaan pyörittiin yhtä aikaa Konnussa, kirjoittelin jo silloin tällä samalla nickillä. Jotenkin sitä kautta löysin Japani-blogisi ja sieltä eksyin muutama viikko sitten tänne. Näköjään meillä on paljon samoja kiinnostuksen kohteita (samalla alallakin ollaan :D), joten aion varmasti jatkossakin seurailla blogimerkintöjäsi :)

    • Laurana, muistan sut kyllä etäisesti! Hupaisaa törmätä pitkästä aikaa! Kiva, että oot eksynyt tänne. Pitää toivoa, että sisustusbloggaukset ei jää rempan ja uuden sohvan raporointiin, vaan jatkuis pitempään – ainakin se on tarkoitus. :)

  5. Etsiskelin netistä kuvia mieluisista kodeista ja keittiöistä ja nämä kuvat hypähtivät silmille. Tunnelma välittyy kuviin täydellisesti. Kyllä kelpaisi tuollaisessa kodissa asustella.<3

Vastaa käyttäjälle Riisa Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *