Kullan ja hopean hohtoinen kuusi!

Viime viikon torstaina kotiin tullessani vastassani oli pitkään odotettu tuoksu. Kuusi. Joulu! Otimme pienen etumatkan joulun viettoon, sillä Uudeksivuodeksi olemme suuntaamassa Japaniin. Joulukoristeista ja erityisesti kuusesta nauttiminen jäisi aivan turhan lyhyeksi, jos kuusi saapuisi tupaan vasta aaton aattona. Lisäksi vietämme varsinaisen jouluviikonlopun poissa kotoa. Niinpä viime viikolla tuntui, että nyt se on haettava tai ei koskaan.

joulukuusen koristelu

Eero halusi välttämättä pitää kiinni perinteistä, joten latvatähti kiinnitettiin varsinaisista koristeista ensimmäisenä.

Missään toreilla ei vielä viime viikolla näkynyt neulasen neulasta, ja itseasiassa vasta tänään katukuvaan olivat ensimmäistä kertaa ilmestyneet kuusen myyjät. Niinpä Plantagenin kasvimyymälä tuntui olevan viime viikolla ainut paikka, josta kuusen saattoi löytää. Eeron äiti antoi kuuselle autokyydin Itä-Helsingistä keskustaan, joten itse puun saaminen kotiinkin oli ilmeisesti suhteellisen kivuton prosessi (minä pääsin kaikkein helpommalla kun olin töissä..). Kun näin kuusen olohuoneen nurkassa en voinut todeta kuin: ”Ihana!” Eero oli valinnut kauniin, tuuhean, aivan täydellisen kuusen. Ja hintakin oli hurjat 25 euroa! (Täällä päin kuusesta voi joutua pulittamaan kuulemma jopa 50-60 euroa.) Taitaapa saada homman hoitaakseen myös tulevina vuosina. Minä voin keskittyä koristeisiin… ;)

Sokokselta hankitut ihanat kimaltelevat hopeiset ja kultaiset modernimmat koristeet olivat ensimmäiset, jotka ostin. Niiden innoittaman kuuseen löysivät tiensä sitten pallot, perinteiset hopeiset männynkävyt sekä viimeisenä silauksena kultaiset rusetit.

Torstai-ilta menikin sitten ihanissa merkeissä. Kuusen kynttilöiksi olimme valinneet pikkuruiset ledilamput, jotka luovat paitsi ihanan satumaisen tunnelman, myös säästävät energiaa. Upouudet, elämäni ensimmäiset itse ostamani joulukuusenkoristeet kaivettiin paketeista ja valoköynnös kierrettiin kuusen ympärille. Olimme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen. Perinteistä kimallusta ja kimmellystä, mutta kuitenkin ripaus modernia ilmettä. Vaikka koristeita määrällisesti oli aika paljon, iso osa niistä oli keveitä ja hillittyjä, joten ihan mihinkään Amerikkalaiseen malliin ei tosiaan ollut tarkoitus mennä.

joulukuusen koristeluPalloja oli kahta kokoa ja useita erilaisia hopean sävyjä – glitterillä kuorrutettuja, himmeitä ja peilikirkkaita.

Kulta ja hopea valikoituivat väreiksi tosiaan koska niihin on helppo yhdistellä tulevina vuosina sitten jotain muitakin värejä. Kenties seuraava joulumme onkin paljon punaisempi, tai vaikka jäisen sininen? No, siitä sitten ensi jouluna. Tänä vuonna aatosta nautiskellaan metallin hohdossa. Ja täytyy sanoa, että ei ole kyllä oikean kuusen voittanutta, sillä heti kotioven avatessa vastaan leijailee ihana glögin, pipareiden ja kuusen luoma joulumix! :D

2 Comments

  1. Paija

    Tulipa teille ihana kuusi! On kyllä kauniit noi led-valot, ei ole niin kirkkaat kuin kuusenkynttilät. Meilläkin kuusi koristeltiin jo viime lauantaina. Mä nautin niin kuusesta ja joulunodotuksesta. Oikein ihanaa ja rauhallista joulua teille molemmille ja hyvää ja turvallista matkaa sinne Japaniin!

  2. Takahiro

    Hallo. Nice to meet you.
    I’m from Japan.I can’t speak Suomi, so I speak poor English.
    I came here because I looked at your Japanese blog.

    Are you still studying Japanese?
    If you’re studying Japanese, I’m glad to be interested in Japan.

    I will reference to your cooking recipes.

Vastaa käyttäjälle Paija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *