Valkosuklaa-pasha

Kuvittelin aina inhonneeni pashaa. Se on niitä lapsuudesta jääneitä turhia ruoka-ennakkoluuloja, jotka usein pysyvät mukana matkassa vuosi kausia, kun ei vaivaudu vielä aikuisenakaan tarkastamaan, josko makuaisti olisi hieman muuttunut. Ja yleensähän se on.

Pienenä pasha edusti minulle ällöttävien jälkiruokien kermaa. Löllöä juttua, jossa on raakaa kananmunaa ja jotain inhottavaa sitruunaa ja kaiken hirveyden huippuna pehmenneitä nestettä imeneitä rusinoita. Kun ystäväni viime pääsiäisenä sanoi rusina-kommenttiini, että miksi sinun on siihen pakko niitä rusinoita muka laittaa, koin aika naurettavan herätyksen. Niin, saanhan minä laittaa pashaani mausteeksi tässä iässä ihan mitä ikinä lystään. Tokikaan lopputuloksena ei olisi mikään kaikkein perinteisin pääsiäisherkku, mutta mitä sitten, jos se on hyvää? Isosiskoni kanssa aloimmekin kaavailla valkosuklaalla maustettua pahsaa, ja lopulta jääkaapista paljastui Ensimmäisenä pääsiäispäivänä vaalea, raikkaan makea herkku, joka tulee kenties vuosien kuluttua olemaan jo perinteinenkin. Sillä niin hyvää se oli, että taidan käydä ostamassa itselleni jossain vaiheessa pashamuotin ja muodostaa valkosuklaapashasta oman perinteen. Vuosien päästä kukaan minun kodissani ei muista, että pashassa pitäisi muka olla inhottavia pulleita rusinoita. ;)

Resepti
-100 g voita
– 1 dl sokeria
– 1 prk (250g) maitorahkaa
– 1 munankeltuainen
– 2 rkl sitruunanmehua
– 1 dl kermaa
– 2 tl vaniljasokeria
– n. 50 g valkosuklaata
– 2 rkl mantelilastuja
– koristeluun sitruunan kuorta, valkosuklaarouhetta ja säilykepersikoita.

1. Vaahdota huoneenlämpöinen, pehmeähkö voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon keltuainen ja maitorahka ja vatkaa hyvin.
3. Vaahdota kerma omassa kulhossaan ja sekoita kermavaahto sitten rahkaseokseen.
4. Rouhi valkosuklaa ja puristele mantelilastut käsissä pieneksi murskaksi. Lisää pashaan. Mausta vaniljasokerilla.
5. Vuoraa pashamuotti (tai muu astia, jossa on reikä pohjassa) harsokankaalla tai esimerkiksi kahvinkeittimen tippalukottomalla suodatinpussilla. Lusikoi pashamassa muottiin tasaisesti.
6. Aseta muotti syvän lautasen keskelle ja laita jääkaappiin. Anna valua ja kiinteytyä yön yli.
7. Kumoa seuraavana päivänä pasha muotista tarjoiluvadille. Koristele valkosuklaarouheella, raastetulla sitruunankuorella ja persikkalohkoilla.

hyvää pääsiäistäIloista Pääsiäisen odotusta!

One Comment

  1. Paija

    Kuulosti kyllä hyvälle toi sun resepti. Tekis melkein mieli kokeilla. Mullakin on jäänyt jotenkin siitä perinteisestä pashasta ällötys. Itse tein tänään sitruuna-juustokakkua, ja se mössö oli kyllä ihanaa, kun tykkään muutenkin sitruunan mausta leivonnaisissa.Laitan sen pakkaseen, niin säästyy pääsiäiseksi. Oikein ihanaa pääsiäistä myös teille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *