Ihanin Villipuutarha!

Japanissa ollessani harmittelin usein, kun Suomesta ei tunnu löytyvä kivoja, persoonallisia ja erityisesti huolella sisustettuja kahviloita. Tokio on täynnä pieniä yksityisten omistamia kuppiloita, joihin astellessa tuntuu kuin tulisi jonkun olohuoneeseen, elokuvaan tai taidemuseoon, ja toisaalta niin erikoisia konseptikahviloita, että ne on pakko nähdä vain, koska ne ovat niin outoja. Jo pelkkä kahvilarakennuksen arkkitehtuuri voi olla niin huvittavaa, että kannattaa pistäytyä, kuten eräässä kolmikerroksisessa tavattoman kapeassa kuppilassa Sangenjayassa.

Iso osa esimerkiksi Helsingin kahviloista on Robertseja tai Picniccejä tai muita vastaavia sieluttomia ketjukahviloita, ja monet yksittäisetkin tapaukset on usein sisustettu siististi, mutta vähän tylsästi. Ei sillä, ihan kelpo paikkojahan suurin osa on, ja onpa yksi Robert’s Coffee ihanan kuultotapettinsa ja kattokruununsa ansiosta lempikahviloideni listallakin. Mutta ei se tarkoita, etteikö paremmaksikin voisi pistää. Nyt olen nimittäin löytänyt todellisen Helsingin helmen.

Kävimme Villipuutarhassa ensimmäistä kertaa huhtikuussa, kun äitini luona vuoden verran asunut japanilainen Yukiko oli lähdössä takaisin kotiinsa Osakaan. Halusimme kokoontua vielä kerran yhdessä syömään ja koska tapaamisen oli tarkoitus tapahtua aamupäivällä viikonloppuna, aloin kartottaa Helsingin brunssivalikoimaa. Törmäsin googlaillessani Helsingin sanomien laadukkaan oloiseen brunssilistaukseen. Villipuutarhan tutun kuuloinen nimi nousi listasta esiin, koska muistelin lukeneeni siitä joskus aiemminkin. Perusteellisempi surffaustuokio toi mieleeni taannoisen vuosia vanhan lehtiartikkelin, jonka uskon kertoneen tästä samasta kahvilasta. Jo silloin lehtiartikkelin kuvia ihaillessani olin päättänyt, että tuonne minä joskus menen ihan vain sisustusta ihmettelemään. Jostain syystä uhkaus ei kuitenkaan toteutunut ja olin unohtanut koko paikan. Onneksi ”löysin sen uudelleen”! Niin ihastuttava kahvila oli kyseessä.

Avoinna ti–pe 12–19 ja lauantaina luksusaamiainen kahdessa kattauksessa klo 10 ja 12:30. Suosittelen jälkimmäistä, sillä me ainakin istuimme kahvilassa kolmeen saakka, ja jotkut jäivät vielä meidän jälkeemmekin. Mutta kyllä aamun 2,5 tunnissakin toki ehtii oikein rauhassa syödä.

Varasimme pöydän kuudelle lauantain toiseen brunssikattaukseen, joka alkoi kello 12:30. Onni oli myötä, sillä aika moni muukin on tainnut löytää Villipuutarhan ihanat luksusaamiaiset, ja yleensä kahvila onkin ainakin lauantaina ilmeisesti ihan täynnä. Ihme ja kumma, onnistuin kuitenkin saamaan pöydän näinkin isolle porukalle vasta perjantai-iltapäivänä, lucky me!

Brunssi ei ole ihan halvimmasta päästä, mutta toisaalta tunnelma, miljöö ja ruoka kyllä olivat kaiken väärti. 20 eurolla sai aamiaistyyppisen luksusaamiaisen, johon kuului herkullisen tuoreita croissantteja, leipää, vihanneksia, hedelmiä ja juustoja sekä valinnan mukaan kasvisversiossa täytettyjä paprikoita tai lihaversiossa ilmakuivattua kinkkua. Lisäksi settiin kuului ihanan raikas alkoholiton tervetuliaisdrinkki sekä mustikkasmoothie. Jälkiruoaksi sai teetä tai kahvia komeasta valikoimasta – kahvin paahtoasteita oli moneen lähtöön ja teetä niin vihreänä, valkoisena kuin mustanakin monilla mausteilla. Lisätessään 3 euroa hintaan sai kahvin tai teensä seuraksi herkullisen jälkiruoan, joka tällä kerralla oli mehevä suklaakakku.

Kahvilan sisustus on kuin satumaailmasta – joka puolella on kasviaiheita, kauniita pieniä yksityiskohtia, kimmellystä, lasia, metallia, tummia sävyjä, kukkatapettia… Jopa vessa on niin makea, että olin valmis maalaamaan omanikin nykyisen tumman harmaan sijaan mustaksi! Miten jännittävän tunnelman pieneen tilaan saakaan mustalla maalilla.

Välillä meinasi unohtua syödä, kun vain tuijottelin ympärilleni. Esineiden runsaus, mutta toisaalta tilan harkitun harmoninen sekamelska on kodikas ja inspiroiva. Suosittelen pistäytymään! Itse suuntaan tänne seuraavan kerran kesällä joku kaunis arkinen lomapäivä: pyörän selkään ja kohti Kalliota!

Kunpa tällaisia puoteja olisi enemmän. Tiedätkö sinä jonkun hauskan paikan, jossa kannattaa pistäytyä jo pelkän tunnelman vuoksi?

One Comment

  1. äiti

    Joo, ihana kahvila tämä oli! Kannatti tulla kauempaakin :)
    Tosi kiva kahvila täällä meillä päin on kahvila Seili Kalajoella Isopahkalan keramiikkapajan yhteydessä. Merellistä tunnelmaa, usein elävää musiikkia ja herkullisia leivonnaisia. Kannattaa pistäytyä!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *