Talven pimeys saa joka vuosi miettimään kirkasvalolampun hankintaa, eikä ratikkapysäkillä odottava kylmyyskään tee aamuista liioin helpompia. Joskus pakkanen saa kuitenkin aikaan niin maagisen maailman ikkunalasien toiselle puolelle, että sitä yllätyksekseen huomaa heittävänsä viltit syrjään, hautaa kasvot kaulahuiviin ja astuu ulos ihan vapaaehtoisesti.
Viimeisimmällä Pohjanmaan reissulla tammikuussa vanhat kotikonnut näyttäytyivät kauneimmillaan huurteisine, kimaltelevine puineen. Uhmasin pakkasukkoa saman päivän aikana pariinkin otteeseen kävelemällä ensin kameran ja perheen kesken pienen maaseutukierroksen kotinurkillamme, ja sitten suuntasin vielä iltakävelylle ystävän luokse kyläilemään. Kummasti liikkeessä ja luontoon keskittyessä poskipäiden kipristely tai jäätyvät varpaat eivät saakaan kaikkea huomiota ja ulkona viihtyy mielellään hyvän tovin.
Tällaisia talvimaisemia katsellessa ei haittaa ihan niin paljon, että kesään on vielä monta kuukautta ja keväiseen Japanin matkaankin 61 päivää. ;)
