Turisti ja netti Japanissa

netin hankkiminen ulkomailla

Roaming-maksut kauhistuttavat ulkomaille matkaajaa jo pelkkänä ajatuksena, joten netin käyttö jää koti-Suomen ulkopuolella usein satunnaisten wifi-spottien varaan. Tavalliseen sähköpostitteluun tai pienimuotoiseen netin käyttöön riittää toki yleensä hotellin tai kahvilan w-lan, mutta jos mukana kantaa älypuhelinta tai tablettia, jota olisi kiva käyttää muutenkin kuin kellona, on ankeaa, jos joutuu tyytymään vain hotspottien suomiin nettimahdollisuuksiin. Niinpä päätin ennen viime kevään parin viikon Japanin reissuani tarkistaa, saisikohan iPadiini netti-SIM-kortin paikan päältä.

Pienellä googlailulla selvisi, että sehän onkin nykyään mahdollista, ja jopa äärimmäisen helppoa! Parahiksi saapumispäivänäni aktivoitunut Docomon verkossa toiminut B-Mobilen SIM-kortti oli heti lentokentän postista noudettaessa toimintavalmis ja avasi minulle Japanin taas kerran vähän uudella tavalla – iPad-karttojen ja kätevien reittioppaiden turvin. Ja on kai se nyt myönnettävä, että oli ihan hauskaa chattailla videoyhteydellä poikaystävän kanssa Osakan linnan juurelta tai lähettää Instagram-kuvia suoraa paikan päältä Facebookiin.

Se miksi  vauhkoan tästä, johtuu siitä, että ennenhän ulkomaalaisen oli varsin hankalaa saada käyttöönsä japanilaista puhelinliittymää ja siihen kytkettyä nettipakettia, mutta uudenlaisia pelkällä nettiyhteydellä varustettuja prepaid-SIM-kortteja myydään jopa turistille. Kortin voi ostaa tekniikkaa myyvistä tavarataloista kuten Yodobashi-kamerasta, mutta kätevimmin sen saa tilattua reissua varten netistä b-mobilen englanninkielisiltä sivuilta. Tällöin kortin voi tilata saapuvaksi haluamansa lentokentän postiin, josta se noudetaan henkkareita vastaan sähköpostiin saapuvalla lähetystunnuksella.

Itse valitsin kahdesta vaihtoehdosta 1 Gigan mallin, jonka käyttö on rajoitettu nimensä mukaisesti gigaan, mutta yhteys on nopeampi kuin toisen tarjolla olevan 14 päivän version. Erona näissä kahdessa on myös se, että 14 päivän mallissa voit käyttää nettiä pakettien suhteen rajoituksetta, mutta nopeus on rajoitettu vaivaiseen 300kbps:ään. Samoin 14 vuorokauden SIMissä on rajoitettu tiettyjen palveluiden kuten stream-palveluiden ja videochattien käyttöä. Minulle giga riitti aika hyvin kahden viikon reissuun, eli suosittelen kyllä sitä. Nopeus oli täysiveriseen Suomen nettisimiini verrattuna aika hidas, joskaan en sattunut katsomaan, missä nopeuksissa mentiin. Välillä vähän tökki, muttei mitenkään sietämättömällä tasolla (toisin kuin vaikkapa VR:n junanetti).

Loppuun sanottakoon vielä nyt kuitenkin kaikesta suitsutuksesta huolimatta, että hämmentävästi B-Mobilen sivulla kerrotaan, että SIM-kortti pitäisi palauttaa postitse käytön loputtua yhtiön antamaan osoitteeseen, mutta… tajusin sen vasta kirjoitellessani tätä tekstiä. Minulla ei ole hajuakaan, missä oma korttini on. Ehkä VISA-laskulleni kilahtaa parin sadan yenin lisämaksu palauttamattomasta kortista, mutta koska firma on kuitenkin osa isoa japanilaista operaattoriyritystä, en usko, että sieltä mitään kauheita yllätyksiä ainakaan tulee. Mutta suosittelen kyllä toimimaan ohjeiden mukaan. ;) Itse täytynee seurailla tilannetta….

2 Comments

    • Japan Guidesta löytyy juu kaikenlaisia ohjeita, siellä kannattaa ehdottomasti vierailla myös. Esimerkiksi wifit ja erilaiset wifiin perustuvat maksulliset palvelut on siellä katettu aika hyvin, mutta harmi vain kovin monista netin hankkimismetodeista ei kerrota mitään muuta, kuin että se on mahdollista. No, onneksi googlettamalla yleensä selviää kaikki oleellinen. :)

Vastaa käyttäjälle Anon Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *