Elämää tokiolaisessa pilvenpiirtäjässä

20140707-114001.jpg

Astuessani perjantaina ensimmäistä kertaa Ikebukuron asuntoomme Tokiossa fiilikset olivat vähintäänkin katossa. Tai ollakseni kirjaimellinen, 22. kerroksessa. Asumme nimittäin tällä kertaa vähän pidemmällä reissullamme hotellin sijaan kalustetussa kuukausiasunnossa, joka on sijainniltaan varsinainen unelma niin kaupunginosan kuin vertikaalisen sijoituksensakin vuoksi: pieni studioasuntomme sijaitsee oikeassa pilvenpiirtäjässä!

20140707-110559.jpg

Niinpä meitä oli vastassa aikamoiset maisemat: noin 35 neliön asuntomme makuuhuoneen parvekkeelta näkee esteettä Shinjukuun asti, sillä rakennus jossa asumme, on tämän naapuruston korkeammasta päästä. Niinpä vain pari isoa toimistotaloa ja rakenteilla oleva torni peittävät näkymän Roppongin ja Uenon suuntiin. Asuntomme kun sijaitsee mukavasti kulmassa, jolloin ikkunat ovat kahteen suuntaan.

20140707-110640.jpg

Varustelu on tällaiselle reissulle juuri sopiva: on pieni väliseinällä muusta asunnosta erotettu makuuhuone parisängyllä, pieni kylpyhuone ofuro-ammeella, wc sekä olohuone, jonka yhdellä seinälllä on keittiö pesualtaineen ja jääkaappeineen. Keittiöstä löytyy pyykinpesukone, vedenkeitin, riisinkeitin sekä yksi induktio-keittolevy (huh, en tykkää kaasusta täällä maanjäristysten maassa!) ja astioitakin muutama valmiiksi kaapissa. Jos täällä asuisi pidempään, kaikenlaista joutuisi tietysti hankkimaan itse lisää, mutta tällaiselle vajaan kuukauden reissulle tämä kämpää on tähän saakka tuntunut nappivalinnalta. Matkalaukut saa ihanasti piiloon isoon komeroon, ja makuuhuoneesta löytyy tilava vaatekaappi, joten melkein pääsee unohtamaan, että on täällä vain tilapäisesti…

20140707-110527.jpg

20140707-110706.jpg

Joten kyllä tässä kelpaa vietellä lomaa – eikä meillä kyllä tällaiseen asuntoon normaalisti olisikaan varaa, mutta kuukauden reissulla elämä tulee kuitenkin hotellia halvemmaksi ja huomattavasti kivemmaksi näin. Samalla saa maistaa taas vähän japanilaista arkea, kun yrittää vaivalla etsiä kunnon supermarkettia 24/7-monitoimikioskien luvatusta maasta tai hankkia wc-paperia ja huomaakin kotona ostaneensa talouspaperirullia (no tätä nyt sattuu minulle Suomessakin, voi olla, että Helsingin pään kesäasukkimme Varpu onkin ensitöikseen päässyt täydentämään vessapaperivarastoja, vaikka yritin kyllä ostaa paperia ennen lähtöämme hänelle valmiiksi..)

Jos jotakuta kiinnostaa asunnon vuokraaminen Japanista, kommentoi ihmeessä postausta. Asunto, jossa me asumme on nimeltään Ikebukuro Duplex Tower. Duplex tarjoaa asuntoja muuallakin Tokiossa väliaikaiseen, mutta pääsääntöisesti pidempiaikaiseen asumiseen. Useat meidänkin pilvenpiirtäjätornin asunnoista ovat vakikäytössä, ihmiset asuvat niissä toisinaan vuodenpäivätkin. Tällaisia firmoja on netti pullollaan, mutta iso osa niistä ei tarjoa englanninkielistä palvelua – ja myösnettisivut ovat sitten sen mukaiset. Duplexin kanssa paperisotaa oli hirveästi jopa tällaisen lyhyemmän pätkän sopimuksessa, jossa koko asuminen maksettiin sisään muuttaessa. Meidän piti toimittaa heille kopiot mm. passista, ajokortista, firman henkilökorista tai käyntikortista, viimeisimmästä palkkakuitista ja vuosituloista. Ymmärrän tämän toki pidempiaikaisten vuokralaisten taustojen kartoittamisessa, mutta että kuukauden asumista varten.. ehh… Onneksi kämppä oli vaivan väärti ja palvelu oli koko prosessin ajan erittäin henkilökohtaista (sama asiakaspalvelija vastasi jokaiseen mailiini), nopeaa, sujuvaa ja ystävällistä. Asunto myös vastasi nettisivun kuvausta kaikin puolin.

Myös Air B&B:n palvelun tai appin kautta löytää kämppiä Tokista, mutta niiden kanssa saa olla tietysti tarkkana, sillä kaikki vuokranantajat eivät ole ammattimaisia, vaan mukana on ihan tavallisia ihmisiä, ja siten standardit varustelun tai siisteyden suhteen näyttävät vaihtelevan paljon. Hinnat ovat kuitenkin usein vähän maltillisempia kuin tällaisissa business-henkisemmissä kuukausiasunnoissa, joita etenkin expatit sun muut työnsä takia Tokioon muuttaneet käyttävät.

4 Comments

  1. Pingback: Rantalomalle Tokiosta: Miura | Riisa.net

  2. Tuuli

    Hei! Olen tämän illan viettänyt vanhan blogisi ja tämän sivuston parissa tutustuen Japaniin matkakohteena. Haluaisin mennä sinne tänä vuonna samalla, kun käyn Etelä-Koreassa. Kesäloman saisin pidettyä parhaiten heinäkuussa, mutta käsittääkseni se ei ole paras aika matkata Japaniin, niin kuin ei kyllä Koreaankaan. Mutta kuvistasi päätellen siellä on ollut heinäkuussa oikein kaunis ilma. Mitä mieltä olet, kannattaako Japaniin mennä ensimmäistä kertaa heinäkuussa, vai yrittää siirtää lomia syyskuulle?

    • Hei Tuuli! Voi harmi kun huomasin vasta nyt kommenttisi. Jostain syystä kommentit eivät ole tulleet sähköpostiini viimeaikoina automaattisesti. Täytyy korjata tilanne..
      Itse vietin viime vuonna koko heinäkuun Tokiossa. Aivan järkyttävän kuumaa (~+35) ja kosteaahan siellä silloin on, mutta heinäkuun loppupuolella kaikkein suurimmat sadekauden sateet ovat jo usein takana päin. Sinisestä taivaasta ei silti kauheasti kannata kosteuden vuoksi haaveilla kesällä: pilviharso peittää taivaan melkein päivittäin, mutta aurinko paistaa ja hohkaa kyllä läpi. ;) Jos tykkää lämpöisestä kelistä, heinäkuu on kyllä ihan kiva aika matkustaa Japaniin: siellä on silloin saatavilla ihania raikkaita hedelmiä, joka paikassa on paljon (etenkin loppukuusta) kesäfestivaaleja eli matsureita ilotulituksineen ja katuruokakojuineen. Puistoissa on ihana viettää aikaa ja uimarannatkin ovat auki pääasiassa hienäkuussa. Toki japanilaisten koulujen lomat alkavat heinäkuun puolivälin paikkeilla jatkuen elokuulle, eli silloin on ihmisiä liikkellä – mutta niin siellä aina on. Kyllä niitä hotelleja löytyy, jos hyvissä ajoin vain katselee.

      Syyskuu ei ole hullumpi aika mennä Japaniin sekään. Silloin on jo hieman siedettävämmät lämpötilat, mutta edelleen suomalaisittain kunnon kesä (itse en siedä kuumaa, mutta mieheni kyllä nautti kovin viime heinäkuusta, joten kukin tyylillään). Sanoisin silti, että heinäkuussa Japanissa ehkä tapahtuu vähän enemmän juuri kesän festivaalien yms. muodossa. Syyskuulla jos matkustaa, kannattaa varautua loppukuusta jo taifuunikauteen – silloin alkaa taas myrskytuulet ja sateet, mutta alkukuusta on vielä kivat kelit. :)

      P.S. Nyt on muuten Hulluilla päivillä lentoja Nagoyaan ja Osakaan. ;)

  3. Pingback: Uusi koti korkeuksista | Riisa.net

Vastaa käyttäjälle Uusi koti korkeuksista | Riisa.net Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *