Iso osa esimerkiksi Helsingin kahviloista on Robertseja tai Picniccejä tai muita vastaavia sieluttomia ketjukahviloita, ja monet yksittäisetkin tapaukset on usein sisustettu siististi, mutta vähän tylsästi. Ei sillä, ihan kelpo paikkojahan suurin osa on, ja onpa yksi Robert’s Coffee ihanan kuultotapettinsa ja kattokruununsa ansiosta lempikahviloideni listallakin. Mutta ei se tarkoita, etteikö paremmaksikin voisi pistää. Nyt olen nimittäin löytänyt todellisen Helsingin helmen.

Kävimme Villipuutarhassa ensimmäistä kertaa huhtikuussa, kun äitini luona vuoden verran asunut japanilainen Yukiko oli lähdössä takaisin kotiinsa Osakaan. Halusimme kokoontua vielä kerran yhdessä syömään ja koska tapaamisen oli tarkoitus tapahtua aamupäivällä viikonloppuna, aloin kartottaa Helsingin brunssivalikoimaa. Törmäsin googlaillessani Helsingin sanomien laadukkaan oloiseen brunssilistaukseen. Villipuutarhan tutun kuuloinen nimi nousi listasta esiin, koska muistelin lukeneeni siitä joskus aiemminkin. Perusteellisempi surffaustuokio toi mieleeni taannoisen vuosia vanhan lehtiartikkelin, jonka uskon kertoneen tästä samasta kahvilasta. Jo silloin lehtiartikkelin kuvia ihaillessani olin päättänyt, että tuonne minä joskus menen ihan vain sisustusta ihmettelemään. Jostain syystä uhkaus ei kuitenkaan toteutunut ja olin unohtanut koko paikan. Onneksi “löysin sen uudelleen”! Niin ihastuttava kahvila oli kyseessä.

Avoinna ti–pe 12–19 ja lauantaina luksusaamiainen kahdessa kattauksessa klo 10 ja 12:30. Suosittelen jälkimmäistä, sillä me ainakin istuimme kahvilassa kolmeen saakka, ja jotkut jäivät vielä meidän jälkeemmekin. Mutta kyllä aamun 2,5 tunnissakin toki ehtii oikein rauhassa syödä.

Varasimme pöydän kuudelle lauantain toiseen brunssikattaukseen, joka alkoi kello 12:30. Onni oli myötä, sillä aika moni muukin on tainnut löytää Villipuutarhan ihanat luksusaamiaiset, ja yleensä kahvila onkin ainakin lauantaina ilmeisesti ihan täynnä. Ihme ja kumma, onnistuin kuitenkin saamaan pöydän näinkin isolle porukalle vasta perjantai-iltapäivänä, lucky me!

Brunssi ei ole ihan halvimmasta päästä, mutta toisaalta tunnelma, miljöö ja ruoka kyllä olivat kaiken väärti. 20 eurolla sai aamiaistyyppisen luksusaamiaisen, johon kuului herkullisen tuoreita croissantteja, leipää, vihanneksia, hedelmiä ja juustoja sekä valinnan mukaan kasvisversiossa täytettyjä paprikoita tai lihaversiossa ilmakuivattua kinkkua. Lisäksi settiin kuului ihanan raikas alkoholiton tervetuliaisdrinkki sekä mustikkasmoothie. Jälkiruoaksi sai teetä tai kahvia komeasta valikoimasta – kahvin paahtoasteita oli moneen lähtöön ja teetä niin vihreänä, valkoisena kuin mustanakin monilla mausteilla. Lisätessään 3 euroa hintaan sai kahvin tai teensä seuraksi herkullisen jälkiruoan, joka tällä kerralla oli mehevä suklaakakku.

Kahvilan sisustus on kuin satumaailmasta – joka puolella on kasviaiheita, kauniita pieniä yksityiskohtia, kimmellystä, lasia, metallia, tummia sävyjä, kukkatapettia… Jopa vessa on niin makea, että olin valmis maalaamaan omanikin nykyisen tumman harmaan sijaan mustaksi! Miten jännittävän tunnelman pieneen tilaan saakaan mustalla maalilla.

Välillä meinasi unohtua syödä, kun vain tuijottelin ympärilleni. Esineiden runsaus, mutta toisaalta tilan harkitun harmoninen sekamelska on kodikas ja inspiroiva. Suosittelen pistäytymään! Itse suuntaan tänne seuraavan kerran kesällä joku kaunis arkinen lomapäivä: pyörän selkään ja kohti Kalliota!

Kunpa tällaisia puoteja olisi enemmän. Tiedätkö sinä jonkun hauskan paikan, jossa kannattaa pistäytyä jo pelkän tunnelman vuoksi?

En ole koskaan ennen välittänyt koristella kotia Pääsiäiseksi, mutta koen kyllä joka vuosi jonkinasteisen hullaantumisen kevääseen: on pakko saada kotiin kasveja, siivota ja nauttia väreistä. Yleensä juuri keväällähän kauppoihin saapuvat värikkäät sisustustuotteet ja jotenkin kummasti niitä päätyy myös aika useisiin koteihin. Harvoin kaupoissa on tarjolla vihreää yhtä monessa eri sävyssä! Tänä vuonna kevätinnostus ei kuitenkaan ole rajoittunut pelkästään tulppaaneihin tai kasveihin… Ensin nimittäin kylvin pitkästä aikaa rairuohot, joista olen nauttinut viime vuosina lähinnä lapsuudenkodissani. Mutta eipä tämä vielä mitään – olen nimiättäin osatanut kotiimme elämäni ensimmäiset tiput… Eero ehdotti, että ostaisin pari kolme tipua rairuohoihin. Minä tulin kotiin tiun kanssa! Mitä tästäkin vielä seuraa? Koska rairuohopinta-alaakaan ei ole moiselle tipulaumalle, ryhdyin “luovaksi”–  eräs pesue on muuttanut traakkipuuhumme.

Muutaman päivän päästä tipujen kylvämisestä kotiimme odottelin kyllästyneenä bussia, ja kun sitä ei tuntunut heti kuuluvan, menin jatkamaan odottelua Tiimariin. Tuntia myöhemmin astelin ulos kaupasta reilun kymmenen euroa köyhempänä kantaen pussillista askartelutarvikkeita kevätkranssia varten. Palasin bussipysäkille hykerrellen ja kotiin päästyäni asettelin vielä pääsiäisenkeltaiset kynttilät kynttelikköön.

Trulleja varten piti tietenkin hankkia karkkeja kulhoon. Tämä oli tietenkin oikeasti tekosyy, jonka varjolla pääsisin ostamaan kivan näköisiä karkkeja ja laittamaan ne esille ja syömään ne sitten lopuksi itse, sillä eihän meidän ovelle tietenkään tullut sunnuntaina yhtään virpojaa. Löysin marketista itselleni uusia tuttavuuksia, kivoja keltaisia, valkoisia ja oranssinvärisiä suklaakuorrutettuja manteleita. Lisäksi pienet linnunmunan näköiset suklaamunat löysivät paikan ikkunalaudalta japanilaisiin keramiikkakulhoihin kaadettuna. Tipuja vähän sinnekin, tietenkin…

Tänä vuonna kevät on tuntunut tulevan jotenkin tavallista aiemmin, vaikka takatalvikin jo tällä viikolla pääsi yllättämään. Kenties suurin syyllinen on uuden kodin sijainti. En ole koskaan asunut näin keskustassa, joten on ollut ihmeellistä seurata, miten nopeasti lumet katoavat näköpiiristä, kun niitä talloo satoja ihmisiä päivittäin ja kenties jossain teiden alla kulkevat myös kaukolämpöputket. Joka aamu töihi mennessäni koen kummallisen herätyksen: ei vielä ole mikään toukokuu, vaikka maa kodilta kauppaan ja metroasemalle saakka onkin paljas ja ratikkakiskot kimmeltävät auringossa! Vain muutaman kilometrin päässä pohjoisemmassa Helsingissä on vielä lumi peittämässä ruohoa ja työpaikkaruokalan ikkunan takana kimmeltää kylmemmällä kelillä varsin talvisen näköinen valkoinen talvimaisema. Onneksi kotona voi istua ikkunan ääreen ja nauttia vastapäisen talon ikkunoista heijastelevista ilta-auringonsäteistä tai katsella ohi kulkevia raitiovaunuja. Tänä keväänä olen raivannut ikkunalaudoilta tilaa ja tehnyt itselleni fiilistelynurkan. Teekuppi, kevätaurinko ja kesän odotus. Vielä kun nuo ikkunat viitsisi pestä. ;)

Joulukoristeluita noudatellen sidoin keittiömme purnukoiden ympärille muutaman värikkään silkkinauhan. Ensi kerralla panostan kyllä tosin nauhoihin hiukan enemmän, sillä tämänkertaiset olivat aika vaatimattomia. Mukavaa väriä silti.

Pienenä pasha edusti minulle ällöttävien jälkiruokien kermaa. Löllöä juttua, jossa on raakaa kananmunaa ja jotain inhottavaa sitruunaa ja kaiken hirveyden huippuna pehmenneitä nestettä imeneitä rusinoita. Kun ystäväni viime pääsiäisenä sanoi rusina-kommenttiini, että miksi sinun on siihen pakko niitä rusinoita muka laittaa, koin aika naurettavan herätyksen. Niin, saanhan minä laittaa pashaani mausteeksi tässä iässä ihan mitä ikinä lystään. Tokikaan lopputuloksena ei olisi mikään kaikkein perinteisin pääsiäisherkku, mutta mitä sitten, jos se on hyvää? Isosiskoni kanssa aloimmekin kaavailla valkosuklaalla maustettua pahsaa, ja lopulta jääkaapista paljastui Ensimmäisenä pääsiäispäivänä vaalea, raikkaan makea herkku, joka tulee kenties vuosien kuluttua olemaan jo perinteinenkin. Sillä niin hyvää se oli, että taidan käydä ostamassa itselleni jossain vaiheessa pashamuotin ja muodostaa valkosuklaapashasta oman perinteen. Vuosien päästä kukaan minun kodissani ei muista, että pashassa pitäisi muka olla inhottavia pulleita rusinoita. ;)

Resepti
-100 g voita
- 1 dl sokeria
- 1 prk (250g) maitorahkaa
- 1 munankeltuainen
- 2 rkl sitruunanmehua
- 1 dl kermaa
- 2 tl vaniljasokeria
- n. 50 g valkosuklaata
- 2 rkl mantelilastuja
- koristeluun sitruunan kuorta, valkosuklaarouhetta ja säilykepersikoita.

1. Vaahdota huoneenlämpöinen, pehmeähkö voi ja sokeri kuohkeaksi vaaleaksi vaahdoksi.
2. Lisää joukkoon keltuainen ja maitorahka ja vatkaa hyvin.
3. Vaahdota kerma omassa kulhossaan ja sekoita kermavaahto sitten rahkaseokseen.
4. Rouhi valkosuklaa ja puristele mantelilastut käsissä pieneksi murskaksi. Lisää pashaan. Mausta vaniljasokerilla.
5. Vuoraa pashamuotti (tai muu astia, jossa on reikä pohjassa) harsokankaalla tai esimerkiksi kahvinkeittimen tippalukottomalla suodatinpussilla. Lusikoi pashamassa muottiin tasaisesti.
6. Aseta muotti syvän lautasen keskelle ja laita jääkaappiin. Anna valua ja kiinteytyä yön yli.
7. Kumoa seuraavana päivänä pasha muotista tarjoiluvadille. Koristele valkosuklaarouheella, raastetulla sitruunankuorella ja persikkalohkoilla.

Iloista Pääsiäisen odotusta!

Tänä jouluna päätimme antaa samantyylisen lahjakortin Eeron äidille, sillä hän asuu lähellä, ja täten on helppo tulla käymään kylässä. Lahjakortissa luki neljän ruokalajin illallinen viiden tähden ravintolassa, mutta kun joulu oli ohi, emme enää häpeäksemme muistaneet, kuinka monta ruokalajia olimmekaan luvanneet. Minä epäilin kuutta, mutta jossain vaiheessa pelkäsin, että olisimme ehkä saattaneet jopa liioitella ja luvata kahdeksan ruokalajia. Niinpä, joskin ei kyllä pelkästään tästä syystä, ateria muodostui tarkkaan valitun alkuruoan, useiden lisukkeiden, pääruoan ja jälkiruoan kokonaisuudesta. Vaikea mennä sanomaan, kuinka monta niitä nyt käytänössä sitten oli, mutta nälkä ei jäänyt kenellekään, ja herkkuateria tullaan kyllä toisintamaan varmasti uudelleenkin, kenties huvin vuoksi hieman varioiden.

Oli ihana kattaa pitkästä aikaa vähän harkitummin, vaikka eipä valkeat lautaset ja kauniit juomalasit mitään erityisiä krumeluureja kaipaa.

Eeron äidille tarjosimme alkuruoaksi cantaloupe-salaattia prosciutto-kinkulla. Pääruokana oli tämän reseptin sipulilla, chilillä ja sitruunalla marinoituja lohimedaljonkeja, kermaista tomaatilla maustettua sipuli-pinaatti-kastiketta sekä paistettuja hunaja-muskottiperunoita. Lisukkeekseen ateria sai valkosipulimarinoituja tomaatteja sekä kevyesti kuullotettuja kaneli-inkivääri-porkkanoita. Jälkiruoksi valmistin ensimmäistä kertaa elämässäni suklaista uunivanukasta.

Ruoka oli herkullista, vaikka itse sanonkin, ja ennen kaikkea ruoanlaitto oli melko suuresta työmäärästä huolimatta hauskaa ja helppoa. Musiikki soi ja nautin pitkästä aikaa siitä, että sai kunnolla kokata. Ja tietenkin, olihan minulla apukokki Eero keittiössä häärimässä, muuten ei varmaan olisikaan ollut ihan niin rento meininki. :) Ateriakokonaisuuden loput reseptit tulossa Riisa.nettiin myöhemmin.

Sipulimarinoidut lohimedaljongit
3 hengelle
- n. 600 g lohta / valmiiksi leikattuja lohimedaljonkeja

Marinadi:
- 1/2 punasipuli
- 1 punainen chili
- loraus soijakastiketta
- 1 dl oliiviöljyä
- 5 tl sitruunamehua
- mustapippuria
- paprikajauhetta
- (valkosipuli)suolaa
- tuoretta oreganoa kourallinen silputtuna

1. Pese, kuori ja pilko punasipuli hienoksi silpuksi.
2. Pese ja halkaise chili pituussuunnassa. Poista siemenet ja kanta ja silppua palko pieneksi silpuksi.
3. Pese ja silppua oregano.
4. Sekoita oliiviöljy, soijakastike, sitruunamehu sekä mausteet keskenään voimakkaasti sekoittaen. Lisää sitten joukkoon loput marinadin ainekset ja sekoita.
5. Asettele kalat laakeaan vatiin nahkapuoli ylöspäin ja sivele päälle ja alle marinadia. Kelmuta vati ja laita jääkaappiin vähintään pariksi, kolmeksi tunniksi, anna maustua mieluusti vaikka yön yli.
6. Kun kala on maustunut, paista lohimedaljongit pannulla (marinadin öljy riittänee, mutta tarvittaessa voit käyttää myös lorauksen kasviöjyä tai voita paistamiseen). Paista yhtä puolta, kunnes kala on kypsä suunnilleen puoleen väliin. Käännä ja paista, kunnes koko kala on muuttanut värinsä vaaleaksi. Vaihtoehtoisesti voit valmistaa lohen myös vaivattomasti uunissa. Laita kalat uuninkestävään vuokaan (mieluusti marinadivuoka, niin marinadikin pääsee mukaan paistumaan) ja paista 200 asteessa noin 20 minuuttia.
7. Tarjoa esimerkiksi yllämainittujen hunaja-muskottiperunoiden, kermaisen sipuli-tomaatti-pinaatti-kastikkeen ja raikkaan kasvislisukkeen kera.

Lohi marinadissaan.

Eero halusi välttämättä pitää kiinni perinteistä, joten latvatähti kiinnitettiin varsinaisista koristeista ensimmäisenä.

Missään toreilla ei vielä viime viikolla näkynyt neulasen neulasta, ja itseasiassa vasta tänään katukuvaan olivat ensimmäistä kertaa ilmestyneet kuusen myyjät. Niinpä Plantagenin kasvimyymälä tuntui olevan viime viikolla ainut paikka, josta kuusen saattoi löytää. Eeron äiti antoi kuuselle autokyydin Itä-Helsingistä keskustaan, joten itse puun saaminen kotiinkin oli ilmeisesti suhteellisen kivuton prosessi (minä pääsin kaikkein helpommalla kun olin töissä..). Kun näin kuusen olohuoneen nurkassa en voinut todeta kuin: “Ihana!” Eero oli valinnut kauniin, tuuhean, aivan täydellisen kuusen. Ja hintakin oli hurjat 25 euroa! (Täällä päin kuusesta voi joutua pulittamaan kuulemma jopa 50-60 euroa.) Taitaapa saada homman hoitaakseen myös tulevina vuosina. Minä voin keskittyä koristeisiin… ;)

Sokokselta hankitut ihanat kimaltelevat hopeiset ja kultaiset modernimmat koristeet olivat ensimmäiset, jotka ostin. Niiden innoittaman kuuseen löysivät tiensä sitten pallot, perinteiset hopeiset männynkävyt sekä viimeisenä silauksena kultaiset rusetit.

Torstai-ilta menikin sitten ihanissa merkeissä. Kuusen kynttilöiksi olimme valinneet pikkuruiset ledilamput, jotka luovat paitsi ihanan satumaisen tunnelman, myös säästävät energiaa. Upouudet, elämäni ensimmäiset itse ostamani joulukuusenkoristeet kaivettiin paketeista ja valoköynnös kierrettiin kuusen ympärille. Olimme molemmat tyytyväisiä lopputulokseen. Perinteistä kimallusta ja kimmellystä, mutta kuitenkin ripaus modernia ilmettä. Vaikka koristeita määrällisesti oli aika paljon, iso osa niistä oli keveitä ja hillittyjä, joten ihan mihinkään Amerikkalaiseen malliin ei tosiaan ollut tarkoitus mennä.

Palloja oli kahta kokoa ja useita erilaisia hopean sävyjä – glitterillä kuorrutettuja, himmeitä ja peilikirkkaita.

Kulta ja hopea valikoituivat väreiksi tosiaan koska niihin on helppo yhdistellä tulevina vuosina sitten jotain muitakin värejä. Kenties seuraava joulumme onkin paljon punaisempi, tai vaikka jäisen sininen? No, siitä sitten ensi jouluna. Tänä vuonna aatosta nautiskellaan metallin hohdossa. Ja täytyy sanoa, että ei ole kyllä oikean kuusen voittanutta, sillä heti kotioven avatessa vastaan leijailee ihana glögin, pipareiden ja kuusen luoma joulumix! :D

Metallinhohoinen joulu

Tänä vuonna meidän kotimme joulun väri on metallin hohtoinen: Stockalta kannettiin kotiin kultaisia ja hopeisia pöytäkynttilöitä, jotka on järjestetty ikkunalaudalle asetelmaksi tuikkukippojen kanssa. Keittiössä olen tuonut arkeen hieman kimallusta kietomalla pasta- ja muropurnukoiden ympärille koristenauhat. Myös kuusenkoristeet tulevat olemaan samaa sarjaa. En maltakaan odottaa, että pääsemme niitä hankkimaan. Haluaisin ostaa eri kokoisia palloja, joista osa olisi kiiltäviä ja osa mattapintaisia, ehkä muutama kimallepölyssäkin pyöritelty kokelas voisi mahtua joukkoon. Pallojen lisäski kuuseen on tulossa varmaankin sävy sävyyn perinteisiä kuusennauhoja sekä ehkä lumihiutaleiden tai kellojen muotoisia koristeita. Kynttilöiksi valitsemme pikkuiset sähkökynttilät, jotka kimmeltävät havujen seasta mukavan pehmeästi. Lapsuuden kodissani meillä oli ennenvanhaa isot kuusen kynttilät, mutta ne valaisivat melkein vähän liikaakin, joten ne vaihdettiin pienempiin – kun olohuoneen valot laitetaan pois, kuusen pikkuiset kynttilät tuikkivat hillityn himmeästi oksien lomasta. Siitä tulee jotenkin maaginen fiilis.

Keittiön saarekkeen muropurnukat ovat saaneet ympärilleen silkkinauhaa koristeeksi. Tunnelmaa luovat kynttilät ja joulutähti. Makuuhuone on vielä sisustuksen osalta hiukkasen puolitiessä, sillä tauluja ei ole vieläkään hankittu. Onneksi nukkumasyvennystä koristavat sentään somat jääkukkavalot.

Paketointi on aina ollut minun juttuni, ja valitsen paketointimateriaalit aina huolella. Välillä saatan askarrella pakettien kimpussa kauemmankin aikaa, ja usein tavallaan harmittaa se, että itse paketin kääreistä nautitaan kuitenkin niin olemattoman lyhyt hetki. Paketit ovat minusta hauska joulun sisustuselementti, joten niistä pitää nauttia. Niinpä olenkin päättänyt kasata ystävien ja perheen lahjat odottamaan luovutusta olohuoneen nurkkaan heti kun saan lahjat hankittua. Hopean hohotoa, kullan kimallusta ja toisaalta kauniin perinteikästä voimapaperin ruskeaa kenties siis tiedossa, ystävät hyvät. ;)

Joulun tuoksua

Jouluun ovat minun lapsuuden kodissani kuuluneet aina kaksi kukkaa: joulutähti ja hyasintti. Vaikka pidänkin jouluna sisustuksessa juhlavasta punaisesta, tänä jouluna halusimme aloittaa kotimme koristelun metalliväreistä, koska niitä on jatkossa helppo yhdistellä sitten muihin väreihin. Niinpä keittiön saareketta hallitsee upean suuri, valkoinen joulutähti. Hyasinttien tärkein ominaisuus on niiden tuoksu, ja siksipä haluankin hankkia ikkunalle vielä ryppään joulun tuoksua.

Kunhan saan piparkakut leivottua, olisi nekin tarkoitus laittaa kauniisti esille lasipurkkiin. Ehkäpä murot saavat jäädä joulun alla kaappiin ja piparit pääsevät niiden paikalle. Haluaisin tehdä myös pikkuruisen piparkakkutalon, sillä pipareiden koristeleminen on minusta niin hauskaa ja piparitalot somia. Eero hauaisi rakentaa piparkakuista ilmeisestikin jotain mahtipontisempaa kuten Kyoton suosikkikohteemme, Fushimi Inari taishan pyhätön torii-porttien kujan…. minulle riittäisi pikkuruinen soma perinteinen talo – hauskaa olisi, jos sillä olisi sen verran kokoa, että sen sisälle uskaltaisi laittaa tuikun.

Oikeanpuolimmaiset kirpparilasit (taisivat maksaa à 10 senttiä tai muuta yhtä naurettavaa) on tuunattu kynttiläkipoiksi sitomalla niiden ympärille kaunis satiininauha, joka on kiinnitetty servettilakalla lasin pintaan.

Oi, kunpa olisi enemmän aikaa valmistella joulua! Tänä vuonna olisi kuitenkin kaikenlaista muutakin kiirettä iltojen ratoksi. Mutta yritän silti kiireistä huolimatta saavuttaa onnellisen tasapainon – tunnelmasta en haluaisi tinkiä, mutta olisihan se ihanaa, ettei tarvitsisi stressatakaan. Siinä sitä onkin yrittämistä. ;)

Minusta Hennesin “Sovitushuone” -sovellus tietokone-malleineen on ehkä parasta, mitä netin vaateputiikeilla on asiakkaille tarjota. Sillä se, että vaatteet oikeasti toimivat sovelluksessa melkein kuin oikean mallin päällä yhdistelipä niitä keskenään melkein miten vain, on aivan mainiota sellaiselle shoppailijalle kuin minä – sellaiselle, joka haluaa valita täydellisen yhdistelmän, joka toimii monina eri variaatioina ja jonka ostosta olen aivan varma. Kun kannan vaatekoppiin kymmenettä kertaa kahdeksan eri paidan ja housujen yhdistelmää normaalissa vaatekaupassa olen vähintäänkin hiessä ja tavallisesti väsynyt ja tympääntynyt koko shoppailuun. Minua ei saisi enää nykyään millään koko päiväksi kauppakeskukseen kiertelemään vaatekauppoja, joskin saatan kyllä viettää yhdessäkin kaupassa useamman tunnin hitaan päätöskykyni johdosta. Mutta netissä kaikki onkin sitten paljon helpompaa.

Netissä voin vertailla eri kauppojen valikoimaa yhtä aikaa ja yhdistellä visuaalisesti asusteita ja vaatteita toisiinsa. Ei tarvitse tutkailla rekissä epämääräisenä roikkuvaa paitaa ja kuvitella mielessään, miltä se näyttäisi yhdessä niiden tai näiden housujen kanssa, mennä sitten sovittamaan ja todeta että ei toiminutkaan, hakea uuden paidan ja toistaa tätä x määrä kertoja. Netissä voi parilla klikkauksella testata kymmeniä eri yhdistelmiä mallin päällä hetkessä. Tietenkään tämä ei ole sama, kuin että sovittaisi vaatteita itse ja aina verkko-ostokset eivät tietenkään osu nappiin, mutta postimyynnistä koko ikäni vaatteita tilanneena se ei ole ongelma. Vaatteen voi palauttaa hyvän tovin kotona tuumailtuaan ja useimmiten oikean koonkin valinta on suhteellisen helppoa hyvien kokotaulukoiden ansiosta.

Ja niinpä tänään kävi kuten edellä kuvailin. Bongasin ihastuttavan hameen H&M:n alesta. Mietin, minkä yläosien kanssa sitä mahdollisesti käyttäisin ja testasin läpi omaa vaatekaappiani lähinnä olevat vaatekappaleet – valkoisen kauluspaidan, läjän neuleita, niiden yhdistelmiä, toppeja, t-paitoja, sukilla ja ilman, sukkahousuilla, korkkareilla ja tennareilla. Musta hamehan nyt on oikeastaan vaatekappale, joka käy melkein minkä tahansa kanssa, mutta koska kyseessä oli korkeavyötäröinen hame, halusin kokeilla, miltä se mahtaisi näyttää ihan normitrikoopaitojen tai kauluspaitojen kanssa.

Ihana, monikäyttöinen tuleva (lempi?) hameeni kera erilaisten yläosavaihtoehtojen. Huomatkaa myös “mallin” muovisääret ja täsmällisesti toistuva asento jokaisen eri asun kera. Tämä on sitä tietokoneaikaa. ;)

Loppujen lopuksi tavallisesta arkisesta hameesta tuntuu olevan jopa juhlakäyttöön, kunhan vain asusti mukavasti, ja kesällä taas hame taipunee vaikka ihan tavallisen topin pariksi helleasuna. Joten klik klik, ja hame ostoskoriin. Ja no, sanottakoon se nettikauppojen huonoin puoli: nimittäin, kun postimaksut yleensä tulevat hinnan päälle, niin alkaa äkkiä tuntumaan, että kannattaisi ihan hinnan takia ottaa vielä jokin halpa tuote, joka saapuisi mukavasti kotiin samoilla postikuluilla. Arvatkaapa, minkä tämän postauksen kuvien paidoista otin vielä kyytipojaksi hamoselle, kun kerran postipakettiin samalla maksulla mahtui?  :)

P.S. Alla olevasta linkistä voit klikata itsesi valmiiseen tekemääni tyyliin H&M:n “Sovitushuoneeseen” ja jatkaa paperinukkeleikkejä haluamallasi tavalla esim. tämän kuolaamani maihinnousutakin ja hameen yhdistelmän viitoittamana. Lisää vaikka lakki tai vaihda värit? Ja ihan vaan varmistukseksi sanottakoon, että tämä postaus ei siis ole mikään maksettu mainos. Minä nyt vaan satun tykkäämään leikkiä tuolla ohjelmalla. X)

http://www.hm.com/fi/s/02DPP9

Kuvat: H&M, hm.com

Luonnon keskellä on ihanaa rentoutua. Ansku kokeilee, miten kylmää metsäpuron vesi on.

Olimme suunnitelleet kahden rakkaan ystäväni kanssa menevämme pienelle retkelle Nuuksion maisemiin jo viime vuonna. Silloin syystä tai toisesta emme kuitenkaan saaneet aikaiseksi päättää päivää ajoissa, ja lopulta kaikenmaailman kiireet jättivät metsäretken unholaan. Tänä vuonna päätin, että nyt kyllä laitetaan suunnitelmat todeksi ja päätimme hyvissä ajoin sopivan päivän pienen retkemme ajankohdaksi. Kun tuo loppusyyskuun aamu sitten saapui, satoi tietenkin onnettomasti vettä. Säätiedotteet lupailivat kuitenkin parempaa iltapäiväksi, kun saapuisimme Nuuksioon, joten päätimme masentavista pilvistä huolimatta hypätä bussiin.

Kuin ihmeen kaupalla bussin ajellessa kohti Espoon metsän siimeksiä taivaalta loisti repaleisten pilvien lomasta aurinko. Anna, joukkomme aktiivipartiolainen johdatti meidät polkuja pitkin pienen metsälammen rantaan nuotiopaikalle. Olin innoissani kuin pikkulapsi, kun pääsin pitkästä aikaa sahailemaan nuotiopuita ja vuolemaan kiehisiä sytykkeeksi. Omista partioajoistani on jo päässyt vierähtämään liian monta vuotta, sillä lukion jälkeen pääkaupunkiseudulle muutettuani en ole ollut partiotouhuissa mukana muuta kuin Japanin vaihto-opiskelun aikanani. Muutosta on kutienkin ollut ilmassa pitkään, ja vaikka kiehisistä tulikin vähän mitä tuli, aloin taas haaveilla aktiivisemmasta “urasta” metsän siimeksessä. Mikä voi olla ihanampaa kuin istua nuotion äärellä ystävien kanssa?

Jokainen teki oman osansa, niin saatiin kolmioleivät grillaantumaan, teevesi tulille ja napa täyteen vaahtokarkkeja.

Paistoimme makkaraa, grillasimme leipää, paahdoimme vaahtokarkkeja ja keitimme teetä metsälammen kirkkaaseen veteen. Ansku taisi paahtaa nuotiolla myös banaanin. Ulkona kaikki maistuu niin hyvältä! Siinähän sitä aikaa vierähtikin jutellessa ja herkkuja mutustellessa oiva tovi. Pelkästään istuskellessa alkoi tulla kuitenkin kylmä hyvästä vaatetuksesta huolimatta, joten päätimme pakata kamat, sammuttaa nuotion ja suunnata eteenpäin.

Mustikoita oli metsässä vielä syyskuun lopullakin sern verran hyvin, että piti oikein pysähtyä välipalalle.

Otimme suunnan kompassilla ja seurailimme kartalla kiemurtelevia polkuja mustikkamättäiden ja lukemattomien sammaleisten sieniapajien ohi. Oli hauskaa suunnistaa pitkästä aikaa ihan oikeasti kartan ja kompassin kanssa eikä vain jossain kaupunkien kaduilla turistikartta apunaan. Jossain vaiheessa polku nousi hieman ylöspäin ja edessämme oli pieni kauniisti soliseva metsäpuro, joka virtasi alaspäin kenties jotakin metsälampea kohti. Olen itse tottunut kallioiseen mäntykankaaseen, sillä lapsuudenkotiani ympäröivät kuivat mäntymetsiköt, joten Nuuksion lehvästöiden kätköissä virtaavien purojen ja kortteiden ja metsäimarteiden peittämää metsän pohjaa tallustaessa tuntui kuin olisimme olleet satumetsässä.

Lapsena kaikkein parasta metsässä olivat  vesilätäköt ja etenkin virtaava vesi. Pakkohan sitä puroa oli tuijotella vähän tälläkin reissulla. Suppilovahveroiden lisäksi liikkeellä oli myös kärpässienisotilaita.

Nuuksiossa olen käynyt ennenkin muutamaan otteeseen, mutta tällä kertaa olimme hieman eri suunnalla kuin aiemmilla kerroilla. Kansallispuistot ovat aina ihania retkiympäristöjä, mutta pääkaupunkiseudulla on myös muita valloittamattomia luontokohteita, joissa pitäisi mennä käymään. Ehkäpä Nuuksion polkujen varrelta keräämäni kuihtuneet, kuparinruskeat saniaiset muistuttavat minua jatkossa siitä, että pitäisi lähteä taas vähän vaeltelemaan. Kiitos Ansku ja Anna ihanasta retkestä. Mennään ensi vuonna (viimeistään) taas uudelleen!

Ansku piteli ystävällisesti saniaispuskaani sillä aikaa kun räpsin vielä muutaman kuvan loppumatkasta.

Resepti
2 annosta

- 1,2 dl couscousta/bulguria
- 1,4 dl vettä
- 3 tomaattia
- pala kurkkua
- 3 rkl (itsetehtyä) pestoa
– paketti halloumia
- 1 sipuli
- oliiviöljyä
- hieman sitruunanmehua

1. Kiehauta vesi ja kaada kulhoon couscousin kanssa. Sekoita sekaisin, peitä kulho kannella tai kelmulla ja anna tekeytyä noin 10 minuuttia.
2. Pilko tomaatit ja kurkku suupaloiksi.
3. Pilko halloumi-juusto viipaleiksi ja hienonna sipuli. Paista halloumiviipaleita ja sipulisilppua paistinpannulla oliiviöljyssä, kunnes sipuli on kuullottunut ja halloumi on saanut kauniin värisen pinnan. Pirskota pannulle hieman sitruunamehua ja paista vielä hetki.
4. Poista couscous-asitasta kansi tai kelmu ja sekoita rouhe irtonaiseksi. Lisää joukkoon noin kolme ruokalusikallista tai makusi mukainen määrä pestokastiketta.
5. Voit laittaa ruoan tarjolle omissa osissaan tai sekoittaa kaikki ainekset keskenään. Mikäli sekoitat kaiken keskenään, pilko halloumi (mieluiten jo enne paistovaihetta) pienemmäksi. Tarjoile vastapaistetun täysjyväleivän kanssa.

Paikkaansa lyhty sai etsiä tovin verran, sillä vaikka olinkin kaavaillut sitä olohuoneeseen, se oli esimerkiksi ikkunalaudalla suuren kokonsa vuoksi aivan pöhkön näköinen. Siihen sen sijaan saivat päätyä lukuisat pienet kynttilän aluset ja tuikkukupit. Loppujen lopuksi aivan ensimmäinen ajatukseni lattialle sijoitettavasti suuresta lyhdystä pääsikin sitten täytäntöön, sillä vaikka vielä kaupassa kuvittelin lyhdyn sopivan ehkäpä pöydälle, oli se kotona isompi kuin olin ajatellut. Minun tekisi mieli ostaa lyhdylle Pentikiltä vielä samanlainen pienempi lyhty kaveriksi, mutta saa nyt nähdä. Tähän mennessä olen tyytynyt hakemaan pimeisiin iltoihin tunnelmaa kynttilärykelmillä, joita olen sijoitellut mukavasti ympäri olkkaria, mikä on toiminut rentoutuselementtinä varsin onnistuneesti. Heti kun kynttilöiden tuoksu valtaa kodin, stressi hälvenee.

Leikkokukat ovat ihania lahjoja, vaikka kestävätkin vain rajallisen ajan. Sain ystäviltäni kirjani julkaisun kunniaksi upean liljan (?) oksan, joka kukki pitkään ja hartaasti. Pentikin pyöreä metallilyhty luo parkettiin ja seinille jännittäviä valon ja varjon kuvioita.

Kohta on edessä joulukoristelujen suunnittelu. En malta odottaa, että saan ensimmäiset valoköynnökset aseteltua paikoilleen. Vaan mihin ne mahtavat päätyä, siinäpä taas kysymys!

Tunnelmallista viikonloppua!

P.S. Blogailutahtini parantunee jälleen, kun sain tällä viikolla vihdoin opinnäytetyöni kunnialla pois to do -listalta. No, pitäisihän se vielä tänä viikonloppuna viilailla printtikuntoon, mutta se on enää pieni urakka. Kohta alkaa koulun loppu ihan toden teolla häämöttää, ja sekös tuntuu parhaalta ikinä!

Pohja:
- n. 300 g digestivekeksejä
- 140 g margariinia

Täyte:
- 3 pkt (600 g) Philadelphia-tuorejuustoa
- 3 dl sokeria
- 3 tl vaniljasokeria
- 1 sitruunan raastettu kuori (n. 1 tl raastettua kuorta)
-  2 rkl vehnäjauhoja
- 2 tl vastapuristettua sitruunanmehua
- 4 munaa
- 150 g ranskankermaa (Crème fraiche)

Tarjoiluun:
- tuoreita marjoja

1. Vuoraa halkaisjaltaan 23 senttisen irtopohjavuoan pohja leivinpaperilla. Ota kaikki raaka-aineet huoneen lämpöön.
2. Laita uuni kuumenemaan 160 asteeseen.
3. Murskaa keksit hienoksi muruksi (esim. tehosekoittimessa tai käsin jollakin tylpällä esineellä). Sekoita hyvin joukoon sulatettu margariini ja kaada seos vuokaan. Painele keksi-margariiniseos tiiviisti vuoan pohjalle ja reunoille. Vuoan yläreunaan saa jäädä noin senttimetrin kaistale ilman keksiseosta.
4. Laita vuoka jääkaappiin noin puoleksi tunniksi, jonka aikana valmistat kakun täyteen.
5. Vatkaa Philadelphia-juusto kuohkeaksi ja sekoita joukkoon sokerit, sitruunan raastettu kuori, vehnäjauhot ja vastapuristettua sitruunanmehua.
6. Vatkaa joukkoon yksitellen kananmunat. Sekoita kukin muna aina tasaisesti taikinaan ennen seuraavan lisäämistä.
7. Vatkaa lopuksi joukkoon ranskankerma.
8. Ota vuoka jääkaapista ja kaada täyte keksimurulla vuorattuun vuokaan tasaisesti. Tasoita pinta lastalla tai lusikalla.
9. Laita kakku 160 asteeseen lämmitettyyn uuniin keskelle ritilää, uunin alemmalle keskitasolle tai alatasolle, uunista riippuen. Paista noin 1-1,5 tuntia, kunnes kakun pinta on saanut hieman väriä. Käännä sitten lämpö pois, laita uunin luukku raolleen ja anna kakun jäähtyä uunissa noin kaksi tuntia. Tämä tasoittaa kakun mahdollisesti paiston aikana kohonneen pinnan ja tekee kakun rakenteesta samettisemman.
10. Kun kakku on jäähtynyt, siirrä se vuoassaan foliolla peitettynä jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi. Anna kakun tekeyty mieluiten yön yli.
11. Tarjole tuoreiden marjojen kanssa.

Olen jotenkin koko ajan ajatellut, että haluaisin äärimmäisen simppelit, suorat, kauniisti laskeutuvat, hieman läpikuultavat valkoiset verhot. Eerolla ei ole ollut tähän asiaan, kumma kyllä, erityisen äänekkäitä mielipiteitä, joten en ole liiemmin omia ajatuksianikaan sitten kyseenalaistanut. Paitsi siinä vaiheessa, kun näin viime perjantaina Habitare-messuilla lukemattomia upeita tekstuuri-verhoja! Ne olivat ihan mielettömiä! Tajusin, että vaikka verhot olisivat läpikuultavat, kauniisti laskeutuvat ja valkoiset, ne tai esim. osa niistä voi olla silti pintakuvioinniltaan jotain vähän erikoisempaa. Woodnotesin paperinaruverhot, sängynpeitteet ja muut vastaavat eläväiset, suurisilmukkaiset tekstiilit lumosivat minut (4.). Samaa fiilistä oli myös Eurokankaan (kuva 7.) ja Hasta Homen (kuva 6.) verkkomaisissa verhoissa. Tekstuurit ja pintakuvioinnit voivat olla selkeitä kohokuvioita, kuten upeissa huopaisissa (?) akustiikkalevyissä (kuva1), hienostuneita ja lähes huomaamattomia kuten Hasta Homen (kuva 2.) ja Adoran tyynyissä(kuva 5.), tai vaikkapa selkeitä mutta hillittyjä leikkauskuvioita kuten Vallilan pitsimäisessä, mutta modernissa Dentelle-kankaassa (kuva 3.). Tässä oli vain murto-osa jännistä tekstuuri-inspiraatioistani.

Kotimme tekstiilit ovat tällä hetkellä tekstuureiltaan melko sileitä ja huomaamattomia. Pitkänukkainen matto tuo pehmoisuutta, ja jonkinlaista rönsyilevän runsasta tyynyä olen kaavaillut olkkarin sohvalle jo jonkin aikaa, mutta nyt olen aivan hullaantunut ajatuksesta tuoda erilaisia, mutta hillittyjä struktuureja myös verhoihin. Kenties valkoinen, läpikuultava simppeli kangas voisi saada kaverikseen upean, punotun paperinaruverhon tai esimerkiksi verkkomaisen, upeasti laskeutuvan Eurokankaan ihanuuden, jota oli myös muissa väreissä. Täytynee lähteä pikapuoliin verho-ostoksille, sillä muistelen, että Eurokankaassa oli tämän kuun loppuun joku tarjous, jossa luvattiin verho-ompelu kaupanpäälle. Ongelma tosin nyt on vain se, etten oikein osaa päättää, mikä olisi kaikkein kivoin ratkaisu, enkä varmaankaan saa päätöstä tehtyä reilussa viikossa, kun pitäisi kierrellä hypistelemässä vielä kaikenlaisia vaihtoehtoja ja nähdä paljon lisää. Ja ne värit..? Luultavasti täytynee sitten vain kiltistä lainata isosiskon tai anopin ompelukonetta.. Kyllä minä nyt toki yhdet verhon käänteet ompelen tuosta vaan, vaikka uuden mekon laitoinkin tässä hiljattain rakkaan ystäväni ommeltavaksi. No, siinä onkin vähän enemmän tekemistä.  En malta odottaa, että saisin sen käyttööni – kenties jo tänä syksynä. :

Larbissa yhdistyvät maut sointuvat toisiinsa mahtavasti ja chilin tuoma tulisuus sokerilla taitettuna antaa salaatille viimeisen silauksen.  Jos ei ole tottunut thaikeittiön makuihin, salaatin maut saattavat yllättää. Esimerkiksi minttu, lime ja thai-basilika salaatissa olivat jännittäviä uusia mausteita, joita haluan kokeilla lisääkin – aluksi ne maistuivat voimakkaasti läpi, sillä en ole käyttänyt niitä yleensä raakana salaatteihin, mutta yhdessä salaattikastikkeen tujujen makujen, raikkaiden kasvisten ja maukkaan lihan kanssa ne muodostivat herkullisen kokonaisuuden. Oli kivaa syödä omassakin keittiössä pitkästä aikaa jotain ihan uutta. Taidanpa ottaa thaikeittiön tarkastelun alle useamminkin, sillä mieto tulisuus on ihana lisä salaatteihin, keittoihin ja kastikkeisiin etenkin kun syksy jo kolkuttelee oville myrskytuulineen…

Resepti
iso kulhollinen, n. 2-3 ruoka-annosta tai useampi pieni annos lisukesalaattia

Kastike:
- 1-2 limen mehu
- 3 rkl kalakastiketta
- 2 valkosipulin kynttä
- 1/2 – 1 chili (punainen tai keltainen)
- 2 rkl sokeria

Salaattiainekset:
- 1 pieni kerä jäävuorisalaattia
- kourallinen basilikaa
- kourallinen minttua
- punainen paprika
- 2 tomaattia
- puolikas kurkku

Lihahöystö:
- 200 g naudan jauhelihaa (vähärasvaista, luomua)
- 1 sipuli (tai pieni pala purjoa)
- 1 rkl kalakastiketta

Lisäksi:
- 4 rkl riisiä (voi jättää pois)
- pieni kourallinen cashew-pähkinöitä

1. Purista pieneen kattilaan limen mehu. Halkaise chili ja poista siemenet (tai käytä siemeniä, jos haluat hyvin tulisen annoksen). Pilko aivan pieneksi. Lisää limen joukkoon. Hienonna valkosipulin kynnet. Lisää seokseen sokeri ja kalakastike. Kuumenna sekoittaen, kunnes sokeri liukenee seokseen.
2. Pese salaattiainekset, ravistele kuiviksi (tai käytä salaattilinkoa) ja pilko pieniksi paloiksi. Kokoa suureen salaattikulhoon ja sekoita.
3. Paahda riisi pannulla kultaisen väriseksi (sekoittele koko ajan, ettei riisi paahdu yksipuolisesti ja pala). Murskaa rouheeksi morttelissa.
4. Puhdista pannu ja kuumenna se. Lisää jauheliha ja pilko lastalla pieneksi. Lisää hienonnettu sipuli. Paista kypsäksi. Lisää joukkoon kalakastiketta.
5. Kaada jauheliha salaatin joukkoon ja sekoita. Kaada sitten kastike ja sekoita hyvin. Lisää paahdettu riisirouhe sekä pieneksi pilkotut cashew-pähkinät.
6. Tarkista maku. Mikäli haluat lisää tulisuutta, lisää chiliä. Mikäli haluat suolaisuutta, lisää kalakastiketta. Mikäli annos on liian tulinen makuusi, lisää sokeria liuotettuna tilkkaan vettä tai kalakastiketta.
7. Tarjoa sellaisenaan tai lisukkeena muun thai-ruoan kanssa.

Vaikka olen tehnyt jo verrattain paljon oman alani töitä, kaikki edelliset työni ovat olleet yksittäisiä toimeksiantoja, kuvituksia, projekteja tai muutaman kuukauden pätkiä. Niinpä kun kyseessä on oikeastaan ensimmäinen ihan oikea, pitkäaikaisempi työpaikka, piti sitä tietenkin hieman juhlistaa. Eero oli tuonut kotiin pöydällä minua odottaneen auringonkukan lisäksi take away -sushia ja jälkiruoaksi herkuttelimme Arnold’sin donitseja. Naureskelin munkkia mussuttaessani, että tästä alkaa nyt sitten varmasti terveellisempi elämä, josta olen koko kesän yötä päivää töitä tehneenä haaveillut. Nyt on vihdoin säännöllinen arki – ei sillä, olihan minulla kyllä kesälläkin säännöllinen aivan normaali työaika, joka ei edes liiemmin venynyt, mutta syyskuun alkuun saakka tein toimistotyön lisäksi vielä kotosalla loppu illan muita töitä ja kouluhommia. Iltahommien välillä loputtomaltakin tuntunut määrä esti varsinaisen vapaa-ajan vieton, harrastukset jäivät toissijaiseksi ja ruokailukin oli vähän sitä sun tätä. Se ei ole tapaistani, tai jos on välillä ollutkin, niin en ainakaan haluaisi viettää kaiken aikaa sellaista elämää, jota kiire hallitsee aamusta iltaan. Niinpä nyt syksyn myötä aionkin panostaa taas harrastamiseen, ystäviin ja rentoon oleiluun vapaa-iltoinani, ja olla siten aina seuraavana päivänä hyvin nukkuneena, virkeänä ja pää täynnä uusia ideoita töissä.

Elle-kausieni aikana olen myös huomannut, että työpaikka on vaikuttanut pitkällä tähtäimellä myös omiin valintoihin. Kun lukee muotijuttuja ja katselee päivä toisensa jälkeen kuvia vaatteista, asusteista ja meikeistä, välittyy siitä maailmasta jotain omiinkin ajatuksiin. En ehkä vieläkään käytä ehostamiseen tai vaatteisiin erityisen paljon rahaa (tai edes aikaa), mutta kiinnitän niihin kuitenkin huomiota aivan toisella tavalla kuin vaikkapa aikoinaan harjoitteluni alussa keväällä 2010. Bongailen kaupunkikuvasta mielenkiintoisia pukeutujia tai tuttuja vaatemerkkejä ja mietin tarkemmin tietenkin myös, mitä itse päälleni laitan. Lopputulos ei toki ole kuin Ellen sivuilta repäisty (vaikka kampaajani viime käynnillä luonnehtikin tyyliäni Sinkkuelämän Carrien ja Charlotten sekoitukseksi, mistä olen erityisen otettu :D ), mutta olen oppinut silti soveltamaan lehden vinkkejä omiin mieltymyksiini ja nauttimaan siitä, että ainakin yritän suunnitella jossain määrin sitä, miten pukeudun. Ja sehän arkimuodissa oikeastaan ehkä onkin tärkeintä – itsensä ilmaisu ja mukava olo.

Eniten Elle vaikutti kuitenkin varmasti suhtautumiseeni itse muotimaailmaa kohtaan.  Muistan, kun silloin pari vuotta sitten harjoitteluni alkuaikoina lähetin sähköpostia Chanelin markkinointiosastolle tai soitin Japanilaiseen Mitsukoshin tavarataloon tiedusteluja tehdäkseni. Minusta tuntui, kuin olisin televisiosarjan Ruma Betty oudossa uudessa maailmassa. Työympäristöni oli tosin onnekseni aivan toisenlainen kuin Bettyllä – työkaverini olivat ihania, hauskoja, aitoja ja auttavaisia – mutta aluksi työni tuntui Bettymäisen epätodelliselta. Tuntui ihmeelliseltä, että minä saisin esimerkiksi päätää, millaisia kuvia lehden sivuille päätyy. Se tuntui todella suurelta vastuulta ja suorastaan kunniatehtävältä: toisinaanhan se olin minä, joka päätin, minkä näköinen malli jossakin lehden sivulla olevassa kuvassa on tai mitä hänellä on päällään? Millaisia arvoja kuva viestii?  Aluksi puhelut pr-toimistoihin heittivät minut ihan uudenlaiseen maailmaan, jossa eletään aina keväästä syksyyn; muotiviikosta toiseen. Tutustuessani tähän uuden syklin maailmaan syvemmin, sain kuitenkin huomata, että vaikka ala näyttäisikin kimaltavalta, on se myös kovaa, kovaa työtä niille, jotka siellä kuumimmassa ytimessä hyörivät. Niin mallit, toimittajat, valokuvaajat kuin suunnittelijatkin saattavat nähdä yhtä kuvaa varten äärettömästi vaivaa ja tehdä lukemattomia työtunteja. Niin pinnallista kuin muoti tietyllä tapaa toki onkin, ymmärsin, että se on taiteen tekemistä siinä, missä kuvataide, musiikki tai elokuvakin. Suunnittelijoiden luomukset ovat heidän näkemyksiään tästä maailmasta, ja catwalkeilla liitävät, välillä oudostikin puettujen pitkänhuiskeiden mallien esittelemät kokoelmat ovat kovan työn ja luomisprosessin takana – ihan kuten maalaukset tai konsertit. Joskus nuorempana muistan kummastelleeni kavereiden kanssa, miksi muotinäytökset ovat niin outoja – eihän tuollaisia asukokonaisuuksia kukaan käyttäisi! Näin jälkeenpäin ihmettelen, etten ennen ole tajunnut, että iso osa muotinäytöksistä on tarkoitettukin olemaan kuin teatteria – eihän vaikkapa Vivienne Westwoodin tai Sonia Rykielin erikoisia tukkalaitteita tai aivan yli vedettyjä meikkejä käytetä arjessa ihan sellaisinaan; ne luovat vain kuvaa siitä maailmasta, minkä suunnittelija luomuksillaan haluaa katselijoiden silmien eteen tuoda. Loppujen lopuksi muoti voi olla yllättävänkin syvällistä. Ja vaatteet itsessään kaiken muotinäytöksen kuorrutuksen alla voivat olla hyvinkin käyttökelpoisia, hienoja ja positiivisella tavalla innovatiivisia. Ja toisaalta – eihän niitä Chanelinkaan jakkupukuja tarvitse aina ottaa niin vakavasti! Ne voi yhdistää vaikka rokahtaviin, revittyihin ostarilta hankittuihin farkkuihin. Kaikki on sallittua. Myös sukat ja sandaalit (Etenkin tänä syksynä!). ;)

Jos muotivinkit ja puolivuotis-trendien ympärille sijoittuva maailma iskivätkin minuun niin helposti, voin vain kuvitella, millainen himoliikkuja ja terveysintoilija olen vuoden kuluttua, kun luen, taitan ja haen kuvia terveyslehteen joka arkipäivä. Kun jo valmiiksi kirjahyllyssä on kesän ajan odottanut muutama ravinto-opas ja jooga-himo kolkuttelee kaiken aikaa hartioita, ei ole vaikeaa kuvitella, että ensi vuonna lykopeenit (joista luin eilen tarkemmin töissä) ja ties mitkä antioksidantit alkavat olla minun osaltani valmista kauraa (tai ohraa, josta siitäkin ehdin lukemaan eilen niin paljon, että illalla oli pakko tehdä ruoaksi uuniohrapuuroa). Ensi vuosi tulee siis olemaan töiden kannalta tietyllä tapaa erilainen, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen. Ruokaan, liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvät aiheet ovat kiinnostaneet minua aina, joten en malta odottaa, että pääsen seuraavaki sommittelemaan, miten mansikat, avocadot tai melonin palat näyttäisivät kuvassa kivoimmilta. Pirteä, aktiivinen ja myös kenties bloggaamisen kannalta varsin muheva syksy tulossa! :)

Erilaiset lasia ja metallia yhdistelevät lyhdyt, kuten RoomLightrin pyöreä, nikkelisellä kahvalla varustettu Terschelling -lyhty, olivat selvästi tämän syksyn suosikkeja, sillä sellaisia näkyi lähes jokaisen sisustusliikkeen valikoimassa. Tämä pyöreä yksilö oli kuitenkin vähän harvinaisempi tapaus, sillä useimmat näistä lasi-metallilyhdyistä olivat jyhkeän suorakulmaisia. Komeita, mutta useissa tapauksissa vähän liian raskaita minun makuuni. Koska meillä on kotona paljon suorakulmaisia esineitä ja sohvakin on varsin suoralinjainen, haluaisin vastapainoksi nimenomaan pyöreitä ja pehmeämpiä muotoja.  Yksi vaihtoehto hauskasta lyhtymuotoilusta oli Watt&VEKEn rottinkityyppinen kurvikas lyhty, tai oikeastaan valaisin, sillä se toimii sähköllä. Tämän tyyppisiä lyhtyjä löytyy kuitenkin myös ihan perinteisinä kynttilälyhtyinä, joten siinä mielessä Watt&VEKEn lamppu oli hyvä idealöytö. Eikä se sähköversiokaan ihan mahdoton ajatus olisi – se voisi sopia hyvin eteisen käytävään, nojatuolin kaveriksi tai vaikkapa vaatehuoneen lattialle tunnelmaa luomaan.. Samantyyppisiä kynttilälyhtyjä bongasinkin heti messuilla esillä olleesta AmandaB-verkkokaupasta, jonka valikoimassa oli vaikka mitä muutakin mielenkiintoista.

1. Cobello-sisustusliikkeen RoomLight Terschelling -lyhty, 2. Watt&VEKEn lyhtymäinen valaisin, 3. Metalliset talo-lyhdyt sekä 4. Olsson&Jensenin hauskat metalliritilä-kuvut.

Hauskoja olivat myös hauskat metalliset talo-lyhdyt, joiden valmistajaa en valitettavasti sattunut laittamaan muistiin, mutta luulisin, että olen nähnyt näitä muutamissakin sisustuspuodeissa. Nämä lyhdyt sopisivat meille joulukoristeiksi, mutta en tiedä olisivatkohan ne ehkä hieman liian jouluiset muina vuoden aikoina. Joulutunnelmaa tai loppusyksyn fiilistelyä täydentäisivät mainiosti myös esimerkiksi Herstalin lyhyt (aloituskuvassa). Olen aian pitänyt puu-aiheista, joten siksi nuo lyhdyt kenties miellyttivät silmääni, vaikka muodoiltaan ne eivät ole ehkä aivan täysin sitä, mitä etsin. Metallia löytyi myös Olsson&Jensenin mainioista hieman aikaa nähneen näköisistä ristikkokuvuista, joiden suojiin voisin hyvinkin kuvitella laittavani muutaman kynttilän.

Nyt on vaihtoehtoja ja ideoita – enää pitäisi päättää, mikä tyyli miellyttää eniten sekä minua, että Eeroa. Jotenkin luulen, että joudun ehkä hankkimaan pari lyhtyä sekä olkkariin, että makkariin. Ehkä silloin voin ottaa lasiset olohuoneeseen ja rottinkisemmat tai metalliset makkariin futonin pariksi? Tai toisin päin? Tai voihan niitä vaihdellakin välillä… ;)

Lähdin messuille hakemaan ideoita ja inspiraatiota ja katsastamaan, josko jostain sopivasta tuotteesta olisi hyvä tarjous. Valitettavasti Habitare-messut eivät kuitenkaan toimi ihan niin kuluttajaystävällisesti kuin ehkä voisi toivoa – suurin osa esim. huonekaluja esittelevistä firmoistahan on nimenomaan esittelemässä tuotteita, eikä niinkään antamassa niistä jumboalennuksia tai edes myymässä niitä paikan päällä. Tarjoustuotteita oli tarjolla lähinnä pientuotteita myyvissä liikkeissä, eikä niissäkään nyt kaikissa mitään aivan ihmeellisiä hintahulinoita ollut käynnissä.

Mielenkiintoisia yksityiskohtia muutamista näyttelyistä: Karl Andersson & Sönerin kapea kukkamalja esimerkiksi keittiön pöydälle ja oikealla olevat “leijuvat” kirjahyllyt ovat mahdollisia hankintoja meidänkin kotiimme. Green House Effectin kasviseinä oli mieletön uusi innovaatio, mutta maksaa kyllä kuulemma pienimmässä koossaankin jotakuinkin 5000 euroa, eli ei ehkä ihan joka kodin hankinta, ennemminkin se sopisi kenties julkisiin tiloihin mielettömäksi katseen vangitsijaksi ja tilan jakajaksi. Näitä bambupuisia astioita, joiden valmistajaa en nyt muista millään, olen ihastellut muutamissa sisustusliikkeissä aiemminkin.

Inspiraatiopuoleen Habitare sen sijaan antaa vastauksia ja sehän messujen perimmäinen idea yleensä onkin. Kun peruskaupat – Iskut, Askot, Vepsäläiset, Ikeat ja Anttilat sun muut – on koluttu, kaipaa ideoita siitä, minne lähteä ns. merta edemmäs kalaan. Messut ovat täynnä valmistajia ja jälleenmyyjiä, joista ei ole välttämättä ikinä kuullutkaan, joten ne ovat erinomainen paikka bongata uusia tuttavuuksia sisustuksen saralla. Useimmilla liikkeillä on myös nykyisin nettikaupat, joten välttämättä mahdollisen unelmaesineen sijainti parin sadan kilometrin päässä taivalten takana ei ole välttämättä ongelma. Inspiraatiota saa tietenkin myös ihan vain katselemalla. Esimerkiksi postauksen alussa ollut Arabian ja Iittalan osaston kattausesimerkki oli sellainen, jonka mielelläni jonkun juhlan aiheen aikaan toteuttaisin omallekin ruokapöydälle. Ideoita monipuolisempiin ja rikkaisiin kattauksiin Habitaresta löytyi muutamaltakin osastolta mm. eri keittiövalmistajien pisteiltä, mutta niihin en aivan kauheasti tällä kertaa syventyneet, kun keittiöremontti on jo ohi. Oli tosin huvittavaa huomata, että Keittiömaailman ständillä oli esittelijänä sama sisustussuunnittelija, joka auttoi meitä hankkiessamme tämän asunnon keittiökalusteita samasta yrityksestä.

Itse olin etsimässä erityisesti uusia kandidaatteja olohuoneen nojatuoliksi, sillä olemme vatvoneet olemattomien vaihtoehtojen välillä keväästä saakka. Lisäksi etsin paria kivaa isoa lyhtyä olohuoneen lattialle, sillä haluaisin paikan, jossa polttaa vähän suurempikokoisia kynttilöitä. Näiden “välttämättömyyksiien” ohella minua kiinnostivat erityisesti valaisimet ja verhotekstiilit, jollaisia tähänkin asuntoon vielä kaipaillaan. Myös uudenlaiset innovaatiot sekä vasta jalansijaansa markkinoilta ottavien yritysten tuotteet olivat mielenkiintoista nähtävää. Näistä lisää laajemmin myöhemmissä Habitare-sisustuspostauksissani ensi viikolla, sillä kukaan ei jaksa katsoa yhdellä kertaa sitä läjää valokuvia, joita messuilla tuli räiskittyä. Tulossa Habitaren tuolivalinnat, tekstiilivalinnat, valaisinvalinnat ja kenties vielä jotain muutakin kivaa!

Näihinkin kiinnitin huomion: Somanet.fi:n myymät Tipu-avainkopit sopisivat ekstra-avainten kuten pyörän, saunan tai varaston avaimen säilytykseen. Astialiisan käytettyjen astioiden osastolla oli joukossa myös tämä 2000-vuoden sesonki-muumimuki, vain noin 450 euroa?! Ostin kynttilöiden tai kuumien juomien alustoiksi Porvoon pajan hauskoja, käsintehtyjä palapeli-laattoja. Kestävät konepesun ja jopa uunin. Näitä voi käyttää myös ihan normaalien kaakeleiden tapaan vaikkapa keittiön välitilaan. Toisiinsa sopivista paloista voi muodostaa hauskoja kokonaisuuksia.

Rakastan kaikenlaisia purkkeja. On kätevää, että useimmin käytettävät raaka-aineet, kuten erilaiset salaatteihin heittelemäni siemenet ja pähkinät sekä öljyt, sokeri ja suola, ovat aivan käden ulottuvilla. Lisäksi minulla on liian monta epämiellyttävästi muistojen perukoille juuttunutta kokemusta kaapissa avoimena olleista spaghettipusseista ja pastapaketeista, jotka onnistun jotenkin saamaan käteeni väärin päin siten, että makaroonit ovat pitkin poikin keittiön lattiaa. Niipä pastat ja makaronit ovat turvallisesti ja mukavan tiiviisti lasipurnukoissa keittiötasolla.Purkkeja olen hamstrannut vuosien varrella pääasiassa Ikeasta, koska siellä niiden hinta-laatusuhde on mielestäni kohdallaan. Joissain sisustusliikkeissä kun voi joutua maksamaan ihan tavallisesta lasipurkista maltaita, ja se tuntuu jotenkin turhalta – jos panostan, panostan johonkin selkeämmin erityiseen; lasipurkit tuntuvat olevan samanlaisia kuitenkin lähes joka putiikissa. Kaapissa odottaa myös liuta pilttipurkkeja, valmiina saamaan ylleen erilaisia somisteita kuten liitutaulumaalia sekä teettämiäni tarroja. Lisäksi muutamaan olen suunnitellut kangasvuorausta ainakin kanteen. Odotan innolla, että tämän hetkiset tärkeämmät projektit pääsevät alta pois, niin pääsen pipertelemään kaikenlaisten askartelusuunnitelmieni parissa!

Olen aina haaveillut yrttejä pursuavasta keittiöstä, ja katsellut mielenkiinnolla esimerkiksi erilaisia vesiviljely-puutarhoja, kuten Zen Grow -puutarhaa. Kenties jossain vaiheessa voisi harkita sellaisenkin kokeilemista, mutta tällä hetkellä olen kuitenkin päätynyt tyytymään ihan tavallisiin yrttiruukkuihin. Vihreät yrtit tuovat keittiöön niin kotoisan ja ihanan raikkaan tunnelman. Koska meidän kotimme värimaailma koostuu pääasiassa valkoisesta, mustasta, harmaasta ja puun sävyistä, kasvien vihreys tuo tervetullutta pirteyttä muuten neutraalien värien keskelle. Meidän keittiössä paljon käytetyt basilika ja rucola kasvavat Ikean valkoisissa, keraamisissa purnukoissa, joissa on kätevä kolo ripustamista varten sekä seinää vasten tarkoitettu sileä seuna toisella puolella muuten pyöreää purkkia. Aionkin laittaa yrttiruukut ja uudet kivat Hemtexistä löytämäni tumman harmaat patalaput riippumaan söpösti tulevaan kauharekkiin. Sitten purkit, ruukut ja putelit eivät muodosta enää ehkä myöskään ihan noin armeijamaista kokonaisuutta keittiön tason toisesta päästä toiseen, vaan osa pääsee seinälle, osa saa ryhmittyä hellan kulmalle ja osa taas altaan reunalle. Jää sitten hieman vapaatakin tilaa tasolle reunaan, mistä erityisesti Eero on mielissään. Ei saa kuulemma olla liikaa “turhaa tavaraa”. Phöh. Turhaa tavaraa? Miten kauniit ja hyödylliset purkit voisivat olla turhia? ;)

Resepti
8 pannukakkua

- 135 g vehnäjauhoja
- 1 tl leivinjauhetta
- 1/2 tl suolaa
- 2 rkl sokeria
- 130 ml maitoa
- 1 muna
- 2 rkl öjyä tai voisulaa
(- 1 kypsä banaani)

- tarjoiluun: hieman voita, vaahterasiirappia ja tomusokeria

1. Sekoita uivat aineet keskenään.
2. Lisää maito ja muna ja sekoita taikinaksi. Lisää halutessasi haarukalla muussattu banaani taikinaan ja sekoita hyvin.
3. Lisää taikinaan öljy tai voisula ja sekoita tasaiseksi.
4. Paista kuumalla, öljytyllä pannulla pieniä, pyöreitä kakkusia. Käännä, kun alapuoli on saanut väriä ja yläpuoli on hieman hyytynyt.
5. Tarjoile perinteisesti vaahterasiirapin, sokerin ja halutessasi voinokareen kera.

Heräsin ravintolapäivään tänään hieman myöhässä, joskin kello ei sinänsä kyllä ollut vielä kovin paljon. En ollut kuitenkaan ehtinyt liiemmin tutustua tarjontaan, mutta onneksi uudet kotikonnut toivat pelastuksen: ihan lähimaastosta löytyi hauska vohvelikioski ja piirakkaravintola, joten ei tarvinut lähteä merta edemmäs kalaan.

Ensimmäisenä suuntasin piirakkapaikkaan, toiveenani saada lounaaksi pala suolaista piirakkaa, joita tapahtuman facebooksivu lupaili: olisi poroa, sientä, tomaattia, vuohenjuustoa ja muita herkkuja. Valitettavasti saapuessani paikalle vain puoli tuntia aukeamisajan jälkeen kaikki suolaiset piirakat olivat jo hävinneet. Harmikseni järjellä oli sillä hetkellä vain marjapiirakkaa. Uunissa oli kuulemma tulossa vielä sipulipiirakkaa ja jotain makeaa piirakkaa, mutta koska ne olivat kuulemma juuri menneet vasta uuniin, en viitsinyt jäädä odottelemaan – ainkain kaikkien minun piirakoideni reseptit suosittelevat yleensä 20-40 minuutin paistoaikaa, joissakin se voi olla jopa tunnin luokkaa, joten päätin tyytyä marjapiirakkaan. Vegaaninen marjapiiras oli ihan hyvää, mutta valitettavasti ennakko-odotukset taisivat olla ravintolan menun esittelyn luettuani vähän turhan korkealla. Ainakin nälkä kuitenkin talttui hetkeksi ja yhteisöllinen fiilis Runeberginkadun sisäpihalla oli kyllä pistäytymisen arvoinen!

Kotimatkalla suuntasin sitten maistamaan vohveleita. Kadulle aukeavalla alimman kerroksen ikkunalla kävi vilske. Vohveliaan joutuisi kuulemma odottelemaan jopa puolisen tuntia toisen vohveliraudan sanottuaan sopimuksensa irti, mutta onneksi aurinko paistoi ja odotus lopulta palkittiin. Vohveli oli juuri niin hyvää kuin olin odottanutkin ja lisäpisteet “Vohveliruutu” -niminen ravintola sai ehdottomasti hauskoista makuvaihtoehdoista ja hienosta ulkoasusta: ikkunoihin oli teipattu värikkäät menulla ja ravintolan nimellä varustetut paperit, joiden suunnitteluun oli selvästi nähty vaivaa. Kadulle oli tuotu värimaailmaan sointuvalla pöytäliinalla koristettu pieni pöytä, jossa lapset innokkaana haukkailivat herkullisen näköisiä vohveleitaan. Valitsemani “Ihan pähkinöinä” -vohveli oli nutella-levitteen, pähkinärouheen ja kermavaahdon kruunaama herkku, jonka lopulta menin syömään kotiin keittiön pöydän ääreen. Hyvää oli!

On myös hauskaa päästä kurkistelemaan talojen sisäpihoille. Usein korttelit kätkevät sisäänsä oikeita keitaita, joita eivät näe yleensä kuin asukkaat.

Jos jotain näistä parista käynnistä oppi, niin sen, että ihmispaljouteen on varmasti tavattoman vaikeaa varautua. Piirakkaravintolalla oli tarjolla selvästi liian vähän piiraita, jos ne olivat loppu jo puolen tunnin päästä avaamisesta. Vohveliravintola oli mitoittanut selvästi aineksensa ihan hyvin kun jonossa seisovat asiakkaat saivat vohveleita vielä yli kolme tuntia ravintolan avaamisesta, mutta hajonnut vohvelipannu oli varmasti ikävä takaisku uutterille tytöille ikkunan takaisessa keittiössä. Luultavasti ne “ravintoloitsijat”, jotka ovat järjestäneet tapahtuman yhteydessä tällaisten perinteisten kahviloiden ja ruokaloiden sijaan tietylle väkimäärälle mitoitettuun muutamaan erilliseen kattaukseen perustuvan ravintolan, ovat päässeet helpoimmalla. Asiakastyytyväisyyskin on varmaan korkealla, mikäli ruoka nyt ei ole aivan kamalaa. :D Muutaman ihmisen on vaikea vastata suuren väkijoukon nälkäisten vatsojen kurinaan oman pienen keittiön puitteissa, vaikka olisi kuinka palvelualtis ihminen, mutta ne ravintolat, joissa on tietylle väkimäärälle fiksattu kattaus, voivat mitoittaa raaka-aineet ja avun tarpeet hyvin. Kattausravintolat saattavat olla myös parempia ihmisten kohtauspaikkoja kuin tällaiset “pikaruokalat”, sillä kun istutaan kunnolla pöydän ääreen voidaan keskustella ja tututaan uusiin ihmisiin. Pikkuravintolat, joissa istumatilaa ei liiemmin ole, jos on lainkaan, ja joihin ihmiset elämyksen takia tulevat pikaisesti jotain haukkaamaan, lähteäkseen sitten eteenpäin, ovat toki hauskoja, mutta kiire tuntuu paistavan hieman läpi. Jos itse perustaisin joskus Ravintolapäivänä ravintolan, tarjottaisiin siellä jotakin sellaista, joka on helppoa valmistaa isoissa määrissä jo hyvissä ajoin etukäteen, tai vaihtoehtoisesti tarjolla olisi neljän ruokalajin huolella valmistettu päivällinen nopeimmille paikalle ehtijöille tai etukäteen varauksen tehneille. Ehkäpä emäntäkin voisi istua nauttimaan ruoasta ja tuntemattomien vieraiden seurasta?

Ylipäätään Ravintolapäivä on hirveän hauska ja tervetullut idea. Osallistun varmasti jatkossakin, joko kyökin puolella tai asiakkaana. Katsotaan, mihin aika ja energia riittää. :) Kiitos joka tapauksessa päivän herkuista: vohvelista ja piirakasta!

Silloin harvoin kun valmistan tai syön kanaa, haluan, että annos on jotain todella hyvää. Se on kuitenkin loppupeleissä ärsyttävän tekopyhä ajattelumalli – ihan kuin ne kanan tuotanto muuttuisi yhtään sen paremmaksi, vaikka broilerin marinoisia missä ihmeliemessä. Siksi haluaisinkin ideoita: millä korvata rakastamani Caesar-salaatissa kana (muulla kuin katkaravuilla, joille en oikein lämpene)? Entä mikä sopisi esimerkiksi tähän obentouhun kanan korvikkeeksi? Mikä täydentäisi suunnilleen mauiltaan ja ravintoarvoiltaan basilikalla, yrttisellä tomaattikastikkeella ja tuoreella mozzarellalla täytettyä eväslaatikkoa? Kenties seitan, soija tai tofu? Soijavalmisteet ovat kuitenkin vieraita tuttavuuksia keittiössäni, joten kaipaisin vinkkejä niiden käsittelyyn, sillä tänä syksynä haluan löytää terveellisemmän (ja mielellään kanattoman) elämän. Linkkejä, ideoita, reseptejä.. kaikki ovat tervetulleita. :)