Messujen kiinnostavat tekstuurit

Meidän kodissa ei ole vielä verhon verhoa. Tyynyjä löytyy kyllä, mutta niitäkin haluaisin ehkä vielä ihan pari lisää, sillä ikkunalla lököilypaikka ei ole vielä ihan valmis. Habitare-messuilta löytyi muutama ihana vaihtoehto kumpaankin tarpeeseen, ja lisäksi paljon muita kivoja tekstiili-ideoita kotia somistamaan.

Olen jotenkin koko ajan ajatellut, että haluaisin äärimmäisen simppelit, suorat, kauniisti laskeutuvat, hieman läpikuultavat valkoiset verhot. Eerolla ei ole ollut tähän asiaan, kumma kyllä, erityisen äänekkäitä mielipiteitä, joten en ole liiemmin omia ajatuksianikaan sitten kyseenalaistanut. Paitsi siinä vaiheessa, kun näin viime perjantaina Habitare-messuilla lukemattomia upeita tekstuuri-verhoja! Ne olivat ihan mielettömiä! Tajusin, että vaikka verhot olisivat läpikuultavat, kauniisti laskeutuvat ja valkoiset, ne tai esim. osa niistä voi olla silti pintakuvioinniltaan jotain vähän erikoisempaa. Woodnotesin paperinaruverhot, sängynpeitteet ja muut vastaavat eläväiset, suurisilmukkaiset tekstiilit lumosivat minut (4.). Samaa fiilistä oli myös Eurokankaan (kuva 7.) ja Hasta Homen (kuva 6.) verkkomaisissa verhoissa. Tekstuurit ja pintakuvioinnit voivat olla selkeitä kohokuvioita, kuten upeissa huopaisissa (?) akustiikkalevyissä (kuva1), hienostuneita ja lähes huomaamattomia kuten Hasta Homen (kuva 2.) ja Adoran tyynyissä(kuva 5.), tai vaikkapa selkeitä mutta hillittyjä leikkauskuvioita kuten Vallilan pitsimäisessä, mutta modernissa Dentelle-kankaassa (kuva 3.). Tässä oli vain murto-osa jännistä tekstuuri-inspiraatioistani.

Kotimme tekstiilit ovat tällä hetkellä tekstuureiltaan melko sileitä ja huomaamattomia. Pitkänukkainen matto tuo pehmoisuutta, ja jonkinlaista rönsyilevän runsasta tyynyä olen kaavaillut olkkarin sohvalle jo jonkin aikaa, mutta nyt olen aivan hullaantunut ajatuksesta tuoda erilaisia, mutta hillittyjä struktuureja myös verhoihin. Kenties valkoinen, läpikuultava simppeli kangas voisi saada kaverikseen upean, punotun paperinaruverhon tai esimerkiksi verkkomaisen, upeasti laskeutuvan Eurokankaan ihanuuden, jota oli myös muissa väreissä. Täytynee lähteä pikapuoliin verho-ostoksille, sillä muistelen, että Eurokankaassa oli tämän kuun loppuun joku tarjous, jossa luvattiin verho-ompelu kaupanpäälle. Ongelma tosin nyt on vain se, etten oikein osaa päättää, mikä olisi kaikkein kivoin ratkaisu, enkä varmaankaan saa päätöstä tehtyä reilussa viikossa, kun pitäisi kierrellä hypistelemässä vielä kaikenlaisia vaihtoehtoja ja nähdä paljon lisää. Ja ne värit..? Luultavasti täytynee sitten vain kiltistä lainata isosiskon tai anopin ompelukonetta.. Kyllä minä nyt toki yhdet verhon käänteet ompelen tuosta vaan, vaikka uuden mekon laitoinkin tässä hiljattain rakkaan ystäväni ommeltavaksi. No, siinä onkin vähän enemmän tekemistä.  En malta odottaa, että saisin sen käyttööni – kenties jo tänä syksynä. :

Luitko jo nämä?