Mikä? Kuka? Miksi?
Olen Liisa Stenberg (aka Riisa), graafinen suunnittelija, kuvittaja ja kirjoittaja, jonka kiinnostus kaikenlaiseen lifestyle-toimittamiseen alkoi jossain vaiheessa muuttua niin ylitsevuotavaksi ja kaikkiruokaiseksi, että oman blogin ylläpitäminen jokaiselle kiinnostukseni osa-alueelle tuntui mahdottomalta tehtävältä.
Kiinnostukseni tiettyihin asioihin on pysyvää, mutta melko vaiheittaista. Välillä minua huvittaisi vain piirtää. Voisin maalailla päivän toisensa jälkeen tai raapustella tussiterällä luonnoslehtiöllisen epämääräisiä hahmoja ja maisemia. Toisinaan uppoudun viikoiksi selailemaan sisustuslehtiä, suunnittelemaan uutta järjestystä kirjahyllyyn tai pohtimaan mistä löytäisin täydellisiä purnukoita keittiöön. Seuraavassa kuussa voi olla, että en lue paljon muuta kuin ammattialan kirjallisuutta tai selaa design-blogeja etsiessäni inspiraatiota tuleviin työprojekteihin. Joskus taas on niitä hetkiä, kun haluaisin vain ottaa läppärin, ampaista tunnelmalliseen kahvilaan ja kirjoittaa kirjoittamisen ilosta. Kahvilatuokioiden lomassa voisin välillä vaellella kotikaupungin kaduilla kameran laukaisin laulaen.
Koska kiinnostukseni ailahtelee, muuttuu ja elää, jäisivät yhden aiheen ympärille sijoittuvat blogini aina välillä täysin ilman postauksia kiireistä, elämäntilanteesta tai hetkellisestä kyllästymisestä johtuen. Niinpä päätin, että kokoan yhden sivuston alle kaikkien aikaisempien blogieni kiinnostusten kohteet ja kirjoitan juuri siitä, mistä minua milloinkin huvittaa. Näin ollen koko blogi päivittyy mukavan tasaisesti, mutta minun ei tarvitse tuntea typerää huonoa omaa tuntoa siitä, jos ruokablogiini on tullut viimeksi uusi resepti kolme kuukautta sitten. Toisaalta tämän blogin aiheet liippaavat kaikki läheisesti toisiaan, joten aivan täydestä sillisalaatista ei sentään ole kysymys. Riisaa voisikin ehkä luonnehtia naistenlehtien tyyliseksi henkilökohtaiseksi lifestylejulkaisuksi. Henkilökohtaiseksi siksi, että kaikki aiheet rajautuvat tietenkin minun kiinnostukseeni ja kirjoitukset on tehty minun näkövinkkelistäni. Kenties rajat ylittävä blogi saattaa saada jonkun muunkin kuin minut innostumaan uusista asioista. Toisaalta lukijat voivat selkeiden kategorioiden avulla lukea juuri heitä kiinnostavista asioista, joten mikäli ruoanlaitto ei voisi vähempää kiinnostaa, voit aivan huoletta syventyä vain vaikkapa sisustuspostauksiini, kädentaito-osioon tai matkavinkkeihin.
Toivottavasti viihdyt!
Liisa / Riisa
