Ravintolapäivän saldo

Tänään Helsingissä vietetään ravintolapäivää, jolloin kuka tahansa voi perustaa oman unelmiensa ravintolan vaikkapa kotipihalleen. Ravintoloita on noussut etenkin keskusta-alueella porttikongeihin, sisäpihoille, puistoihin ja kutsuvatpa ihmiset muita kotiinsakin syömään. Itse osallistuin ravintolapäivään ensimmäistä kertaa tänään, vaikka se on järjestetty aiemminkin. Tällä kertaa olin vain asiakkaana, mutta tunnelma ja hauska idea saivat ajatukset liitelemään jo seuraavaan ravintolapäivään. Mitä jos kokeilisi joskus itsekin olla siellä kyökin puolella?

Heräsin ravintolapäivään tänään hieman myöhässä, joskin kello ei sinänsä kyllä ollut vielä kovin paljon. En ollut kuitenkaan ehtinyt liiemmin tutustua tarjontaan, mutta onneksi uudet kotikonnut toivat pelastuksen: ihan lähimaastosta löytyi hauska vohvelikioski ja piirakkaravintola, joten ei tarvinut lähteä merta edemmäs kalaan.

Ensimmäisenä suuntasin piirakkapaikkaan, toiveenani saada lounaaksi pala suolaista piirakkaa, joita tapahtuman facebooksivu lupaili: olisi poroa, sientä, tomaattia, vuohenjuustoa ja muita herkkuja. Valitettavasti saapuessani paikalle vain puoli tuntia aukeamisajan jälkeen kaikki suolaiset piirakat olivat jo hävinneet. Harmikseni järjellä oli sillä hetkellä vain marjapiirakkaa. Uunissa oli kuulemma tulossa vielä sipulipiirakkaa ja jotain makeaa piirakkaa, mutta koska ne olivat kuulemma juuri menneet vasta uuniin, en viitsinyt jäädä odottelemaan – ainkain kaikkien minun piirakoideni reseptit suosittelevat yleensä 20-40 minuutin paistoaikaa, joissakin se voi olla jopa tunnin luokkaa, joten päätin tyytyä marjapiirakkaan. Vegaaninen marjapiiras oli ihan hyvää, mutta valitettavasti ennakko-odotukset taisivat olla ravintolan menun esittelyn luettuani vähän turhan korkealla. Ainakin nälkä kuitenkin talttui hetkeksi ja yhteisöllinen fiilis Runeberginkadun sisäpihalla oli kyllä pistäytymisen arvoinen!

Kotimatkalla suuntasin sitten maistamaan vohveleita. Kadulle aukeavalla alimman kerroksen ikkunalla kävi vilske. Vohveliaan joutuisi kuulemma odottelemaan jopa puolisen tuntia toisen vohveliraudan sanottuaan sopimuksensa irti, mutta onneksi aurinko paistoi ja odotus lopulta palkittiin. Vohveli oli juuri niin hyvää kuin olin odottanutkin ja lisäpisteet ”Vohveliruutu” -niminen ravintola sai ehdottomasti hauskoista makuvaihtoehdoista ja hienosta ulkoasusta: ikkunoihin oli teipattu värikkäät menulla ja ravintolan nimellä varustetut paperit, joiden suunnitteluun oli selvästi nähty vaivaa. Kadulle oli tuotu värimaailmaan sointuvalla pöytäliinalla koristettu pieni pöytä, jossa lapset innokkaana haukkailivat herkullisen näköisiä vohveleitaan. Valitsemani ”Ihan pähkinöinä” -vohveli oli nutella-levitteen, pähkinärouheen ja kermavaahdon kruunaama herkku, jonka lopulta menin syömään kotiin keittiön pöydän ääreen. Hyvää oli!

On myös hauskaa päästä kurkistelemaan talojen sisäpihoille. Usein korttelit kätkevät sisäänsä oikeita keitaita, joita eivät näe yleensä kuin asukkaat.

Jos jotain näistä parista käynnistä oppi, niin sen, että ihmispaljouteen on varmasti tavattoman vaikeaa varautua. Piirakkaravintolalla oli tarjolla selvästi liian vähän piiraita, jos ne olivat loppu jo puolen tunnin päästä avaamisesta. Vohveliravintola oli mitoittanut selvästi aineksensa ihan hyvin kun jonossa seisovat asiakkaat saivat vohveleita vielä yli kolme tuntia ravintolan avaamisesta, mutta hajonnut vohvelipannu oli varmasti ikävä takaisku uutterille tytöille ikkunan takaisessa keittiössä. Luultavasti ne ”ravintoloitsijat”, jotka ovat järjestäneet tapahtuman yhteydessä tällaisten perinteisten kahviloiden ja ruokaloiden sijaan tietylle väkimäärälle mitoitettuun muutamaan erilliseen kattaukseen perustuvan ravintolan, ovat päässeet helpoimmalla. Asiakastyytyväisyyskin on varmaan korkealla, mikäli ruoka nyt ei ole aivan kamalaa. :D Muutaman ihmisen on vaikea vastata suuren väkijoukon nälkäisten vatsojen kurinaan oman pienen keittiön puitteissa, vaikka olisi kuinka palvelualtis ihminen, mutta ne ravintolat, joissa on tietylle väkimäärälle fiksattu kattaus, voivat mitoittaa raaka-aineet ja avun tarpeet hyvin. Kattausravintolat saattavat olla myös parempia ihmisten kohtauspaikkoja kuin tällaiset ”pikaruokalat”, sillä kun istutaan kunnolla pöydän ääreen voidaan keskustella ja tututaan uusiin ihmisiin. Pikkuravintolat, joissa istumatilaa ei liiemmin ole, jos on lainkaan, ja joihin ihmiset elämyksen takia tulevat pikaisesti jotain haukkaamaan, lähteäkseen sitten eteenpäin, ovat toki hauskoja, mutta kiire tuntuu paistavan hieman läpi. Jos itse perustaisin joskus Ravintolapäivänä ravintolan, tarjottaisiin siellä jotakin sellaista, joka on helppoa valmistaa isoissa määrissä jo hyvissä ajoin etukäteen, tai vaihtoehtoisesti tarjolla olisi neljän ruokalajin huolella valmistettu päivällinen nopeimmille paikalle ehtijöille tai etukäteen varauksen tehneille. Ehkäpä emäntäkin voisi istua nauttimaan ruoasta ja tuntemattomien vieraiden seurasta?

Ylipäätään Ravintolapäivä on hirveän hauska ja tervetullut idea. Osallistun varmasti jatkossakin, joko kyökin puolella tai asiakkaana. Katsotaan, mihin aika ja energia riittää. :) Kiitos joka tapauksessa päivän herkuista: vohvelista ja piirakasta!

Luitko jo nämä?