.. Ja mitä tuokaan tuleva? Kesän loma-aikojen työt Ellessä ja MissMixissä ovat ohi, ja edessä on nyt aivan uudet kuviot. Muotilehden välillä hektisetkin piirit vaihtuvat nyt hieman erilaisiin ympyröihin, vaikka eihän se kiire tai häsellys ole toki kaukana mistään aikakauslehden toimituksesta. Uusi työpaikkani graafikkona Hyvä Terveys -lehdessä tuo eteen jännittäviä haasteita, josta olen ollut aivan innoissani siitä lähtien, kun kuulin tulleeni pestiin valituksi.
Vaikka olen tehnyt jo verrattain paljon oman alani töitä, kaikki edelliset työni ovat olleet yksittäisiä toimeksiantoja, kuvituksia, projekteja tai muutaman kuukauden pätkiä. Niinpä kun kyseessä on oikeastaan ensimmäinen ihan oikea, pitkäaikaisempi työpaikka, piti sitä tietenkin hieman juhlistaa. Eero oli tuonut kotiin pöydällä minua odottaneen auringonkukan lisäksi take away -sushia ja jälkiruoaksi herkuttelimme Arnold’sin donitseja. Naureskelin munkkia mussuttaessani, että tästä alkaa nyt sitten varmasti terveellisempi elämä, josta olen koko kesän yötä päivää töitä tehneenä haaveillut. Nyt on vihdoin säännöllinen arki – ei sillä, olihan minulla kyllä kesälläkin säännöllinen aivan normaali työaika, joka ei edes liiemmin venynyt, mutta syyskuun alkuun saakka tein toimistotyön lisäksi vielä kotosalla loppu illan muita töitä ja kouluhommia. Iltahommien välillä loputtomaltakin tuntunut määrä esti varsinaisen vapaa-ajan vieton, harrastukset jäivät toissijaiseksi ja ruokailukin oli vähän sitä sun tätä. Se ei ole tapaistani, tai jos on välillä ollutkin, niin en ainakaan haluaisi viettää kaiken aikaa sellaista elämää, jota kiire hallitsee aamusta iltaan. Niinpä nyt syksyn myötä aionkin panostaa taas harrastamiseen, ystäviin ja rentoon oleiluun vapaa-iltoinani, ja olla siten aina seuraavana päivänä hyvin nukkuneena, virkeänä ja pää täynnä uusia ideoita töissä.
Elle-kausieni aikana olen myös huomannut, että työpaikka on vaikuttanut pitkällä tähtäimellä myös omiin valintoihin. Kun lukee muotijuttuja ja katselee päivä toisensa jälkeen kuvia vaatteista, asusteista ja meikeistä, välittyy siitä maailmasta jotain omiinkin ajatuksiin. En ehkä vieläkään käytä ehostamiseen tai vaatteisiin erityisen paljon rahaa (tai edes aikaa), mutta kiinnitän niihin kuitenkin huomiota aivan toisella tavalla kuin vaikkapa aikoinaan harjoitteluni alussa keväällä 2010. Bongailen kaupunkikuvasta mielenkiintoisia pukeutujia tai tuttuja vaatemerkkejä ja mietin tarkemmin tietenkin myös, mitä itse päälleni laitan. Lopputulos ei toki ole kuin Ellen sivuilta repäisty (vaikka kampaajani viime käynnillä luonnehtikin tyyliäni Sinkkuelämän Carrien ja Charlotten sekoitukseksi, mistä olen erityisen otettu :D ), mutta olen oppinut silti soveltamaan lehden vinkkejä omiin mieltymyksiini ja nauttimaan siitä, että ainakin yritän suunnitella jossain määrin sitä, miten pukeudun. Ja sehän arkimuodissa oikeastaan ehkä onkin tärkeintä – itsensä ilmaisu ja mukava olo.
Eniten Elle vaikutti kuitenkin varmasti suhtautumiseeni itse muotimaailmaa kohtaan. Muistan, kun silloin pari vuotta sitten harjoitteluni alkuaikoina lähetin sähköpostia Chanelin markkinointiosastolle tai soitin Japanilaiseen Mitsukoshin tavarataloon tiedusteluja tehdäkseni. Minusta tuntui, kuin olisin televisiosarjan Ruma Betty oudossa uudessa maailmassa. Työympäristöni oli tosin onnekseni aivan toisenlainen kuin Bettyllä – työkaverini olivat ihania, hauskoja, aitoja ja auttavaisia – mutta aluksi työni tuntui Bettymäisen epätodelliselta. Tuntui ihmeelliseltä, että minä saisin esimerkiksi päätää, millaisia kuvia lehden sivuille päätyy. Se tuntui todella suurelta vastuulta ja suorastaan kunniatehtävältä: toisinaanhan se olin minä, joka päätin, minkä näköinen malli jossakin lehden sivulla olevassa kuvassa on tai mitä hänellä on päällään? Millaisia arvoja kuva viestii? Aluksi puhelut pr-toimistoihin heittivät minut ihan uudenlaiseen maailmaan, jossa eletään aina keväästä syksyyn; muotiviikosta toiseen. Tutustuessani tähän uuden syklin maailmaan syvemmin, sain kuitenkin huomata, että vaikka ala näyttäisikin kimaltavalta, on se myös kovaa, kovaa työtä niille, jotka siellä kuumimmassa ytimessä hyörivät. Niin mallit, toimittajat, valokuvaajat kuin suunnittelijatkin saattavat nähdä yhtä kuvaa varten äärettömästi vaivaa ja tehdä lukemattomia työtunteja. Niin pinnallista kuin muoti tietyllä tapaa toki onkin, ymmärsin, että se on taiteen tekemistä siinä, missä kuvataide, musiikki tai elokuvakin. Suunnittelijoiden luomukset ovat heidän näkemyksiään tästä maailmasta, ja catwalkeilla liitävät, välillä oudostikin puettujen pitkänhuiskeiden mallien esittelemät kokoelmat ovat kovan työn ja luomisprosessin takana – ihan kuten maalaukset tai konsertit. Joskus nuorempana muistan kummastelleeni kavereiden kanssa, miksi muotinäytökset ovat niin outoja – eihän tuollaisia asukokonaisuuksia kukaan käyttäisi! Näin jälkeenpäin ihmettelen, etten ennen ole tajunnut, että iso osa muotinäytöksistä on tarkoitettukin olemaan kuin teatteria – eihän vaikkapa Vivienne Westwoodin tai Sonia Rykielin erikoisia tukkalaitteita tai aivan yli vedettyjä meikkejä käytetä arjessa ihan sellaisinaan; ne luovat vain kuvaa siitä maailmasta, minkä suunnittelija luomuksillaan haluaa katselijoiden silmien eteen tuoda. Loppujen lopuksi muoti voi olla yllättävänkin syvällistä. Ja vaatteet itsessään kaiken muotinäytöksen kuorrutuksen alla voivat olla hyvinkin käyttökelpoisia, hienoja ja positiivisella tavalla innovatiivisia. Ja toisaalta – eihän niitä Chanelinkaan jakkupukuja tarvitse aina ottaa niin vakavasti! Ne voi yhdistää vaikka rokahtaviin, revittyihin ostarilta hankittuihin farkkuihin. Kaikki on sallittua. Myös sukat ja sandaalit (Etenkin tänä syksynä!). ;)
Jos muotivinkit ja puolivuotis-trendien ympärille sijoittuva maailma iskivätkin minuun niin helposti, voin vain kuvitella, millainen himoliikkuja ja terveysintoilija olen vuoden kuluttua, kun luen, taitan ja haen kuvia terveyslehteen joka arkipäivä. Kun jo valmiiksi kirjahyllyssä on kesän ajan odottanut muutama ravinto-opas ja jooga-himo kolkuttelee kaiken aikaa hartioita, ei ole vaikeaa kuvitella, että ensi vuonna lykopeenit (joista luin eilen tarkemmin töissä) ja ties mitkä antioksidantit alkavat olla minun osaltani valmista kauraa (tai ohraa, josta siitäkin ehdin lukemaan eilen niin paljon, että illalla oli pakko tehdä ruoaksi uuniohrapuuroa). Ensi vuosi tulee siis olemaan töiden kannalta tietyllä tapaa erilainen, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen. Ruokaan, liikuntaan ja hyvinvointiin liittyvät aiheet ovat kiinnostaneet minua aina, joten en malta odottaa, että pääsen seuraavaki sommittelemaan, miten mansikat, avocadot tai melonin palat näyttäisivät kuvassa kivoimmilta. Pirteä, aktiivinen ja myös kenties bloggaamisen kannalta varsin muheva syksy tulossa! :)
