Kuten keittiön yrtit, myös muut kasvit tuovat kotiin kaivattua väriä ja eloa. Haaveideni kodissa on runsaasti kasveja. Muutama soma matalakasvuinen rukkukasvi televisiotasolla, vielä ainakin yksi orkidea lisää, keskikorkeita valkoisena kukkivia kasveja ikkunalaudalla, yksi tai kaksi matalampaa kaveria niiden juurella… Olohuoneen nurkkaan isompi, korkea ja tuuheakasvuisen puu, jonka rinnalle tarvittaisiin vielä jokin hiukan matalampi vehka. Myös keittiön penki tarvitsee korkean kasvin, joka toisi väriä niin keittiön kuin olohuoneenkin puolelle pilkottaessaan reippaasti saarekkeen takaa… Toivelistani tuntuu aivan vain jatkuvan, vaikka pikkuhiljaa osa suunnitelmista on käynyt toteenkin. Kasvi-innostusta ei silti helpota päivittäin bussipysäkin vieressä upeana hehkuva kukkakaupan näyteikkuna, jossa on joka viikko jotain uutta ja ihanaa!
Keittiötä värittävät yrtit ja fiikusmuratti.
Paratiisini on vielä aika vaiheessa, vaikka uusia tulokkaitakin on kyllä tullut hankittua. Keittiön ikkunalaudalle olen kasannut vanhassa asunnossani eläneet kasvit, joista osa on minulle erittäin mieluisia, mutta pari aikansa elänyttä Saint Pauliaa joutaisi ehkä jo autuaammille kukkamaille. Jostain kumman syystä ne ovat taas alkamassa kukkia, joten eihän niiden suhteen nyt vielä voi luovuttaa. Helppo viirivehka ja liuske-aralia ovat kauniita, kunhan muistaa kastella. Täytyisi vaihtaa uudet ruukut, mullat ja antaa hieman ravinteita, niin lehtien syvä, vihreä väri palaisi kenties taas ennalleen. Lannoittajana olenkin hyvin laiska. En ole mikään viherpeukalo, mutta onneksi asunnostani löytyy pääasiassa aika yksinkertaisia kasveja, joiden merkkejä osaan jo joten kuten lukea. Yleensä ne halajavat vain vettä ja kenties joskus ravinteita kuluneen mullan tilalle. Hajavaloa niillä tässä asunnossa riittää ikkunalaudoilla ihan mukavasti, ja ovatkin muuton jälkeen kasvaneet aika huimasti.
Helppo kalla viihtyy ikkunalla mainiosti ja on kaunis kuin mikä. Rakastan kukkivia kasveja, mutta en halua liian räikeitä värejä – niinpä valkoiset kukat ovatkin suurimpia suosikkejani.
Uusimpiin suosikkeihini kuuluvat ihana valkea kalla, murattifiikus, suuri traakkipuu, sekä phalaenopsis multiflora- ja tavallinen perhosorkidea. Olen ostanut aika monta kasveistani joko Stockmannilta tai läheisistä kukkakaupoista (Florannasta tai Runebergin kukasta, joissa erityisesti jälkimmäisessä on yleensä erinomainen valikoima orkideoja), koska laadukkaat, jo kaupassa hyvin hoidetut kasvit pysyvät toivon mukaan ilonamme pidempään. Tulppaanikimput tai vastaavat voisi käväistä hakemassa marketista tai lähikaupastakin, mutta pidempi-ikäisten kasvien kohdalla haluan, etteivät rahat mene yksilöön, joka kärsii kukkakärpäsarmeijasta tai huonosta hoidosta ja vedosta kaupassa ja pudottaa lehtiä pari viikkoa kotiin tuomisen jälkeen.
Kallan ja traakkipuun hankimme Stockmannilta, ja olen ollut erittäin tyytyväinen niidenkin laatuun – kukka jaksoi kukkia todella pitkään ja lehdet voivat hyvin. Vaikka kalla tuntuukin olevan aika janoinen kasvi, on sitä silti melko helppoa hoitaa. Eniten oikeastaan joulun kynnyksellä hämmensi se, että kalla kaipaa kukinnan loputtua kuivahduskauden, jolloin kasvi päästetään ihan kuivaksi. Tuntui jotenkin kauhean riskaabelilta ajatukselta – mitä jos se ei enää herääkään, vaikka kastelun taas aloittaisi. Ja miltä ihmeeltä se mahtaa näyttää väliajan, ajattelin. Kuivalta, kuolleelta korsikasalta? Ihana ajatus… No, rumahan siitä tosiaan tuli talveksi, mutta onneksi muut huoleni tuntuvat osoittautuneen turhiksi: kun aloin helmikuussa kastelemaan jälleen kasvia, alkoi sipuli työntää uutta vartta yllättävän nopeasti. Nähtäväksi kuitenkin jää, miten tuuhea siitä syksyksi kehkeytyy.
Jotta kalla kukkisi uudelleen, sen pitäisi kuulemma antaa levätä talvi. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kukkaa ei hoideta millään tapaa, se pidetään hiukan viileässä ja toivotaan keväällä, että kastelun aloittaminen ja valo tekevät tehtävänsä. Tässä osoitteessa kuolleen kallan ruukku olikin ihka oikea kevään ihme, kun yhtäkkiä mustasta mullasta alkoi pilkottaa vihreitä lehtiä!
Ihastuttavan, pieniä valkoisia kukkia tekevän phalaenopsis multiflora -orkideani bongasin naapurissa olevasta kukkakaupasta, ja jännitän, osaanko hoitaa sitä oikein niin, että se kukkisi useampaan otteeseen. Käsittääkseni orkideojen pitäisi periaatteessa olla suhteellisen helppoja kasveja, kunhan niitä ei kastele kuoliaiksi. Ystäväni Joakim, joka on minun silmissäni oikea orkidea-guru, on saanut kasvin kukkimaan kuukausikaupalla. ”Tarpeeksi valoa, ei liikaa aurinkoa ja upotuskastelu noin kerran viikossa” ovat olleet netistä kaivamani hoito-ohjeet. Talvella pidempikin kasteluväli tuntui toimivan, sillä läpinäkyvän sisäruukun läpi oli helppo nähdä, milloin juuret muuttuivat hopeanharmaiksi ja hamusivat jälleen vettä. Toisen orkidean, valkoisen perhosmallin, sain Eerolta ystävänpäivälahjaksi. Se kukki mukavasti pari kuukautta, kunnes pudotti hetkessä kaikki kukkansa. Katkaisin kukkavanat kuihtuneeseen kohtaan saakka ja epäilyistäni huolimatta jo kesän alussa kukka alkoi puskea uutta vartta ja kohta olkkariamme koristi taas hehkeä orkidea. Nyt perhosorkidea on kukkinut koko kesän ja alkaa pikkuhiljaa osoittaa merkkejä seuraavaan vaiheeseen siirtymisestä. Se on alkanut tehdä uusia lehtiä ja pudottanut pari kukkaa. Kohta se on varmaan taas kalju, mutta odotan jännityksellä, tekeekö se lisää kukkavanoja, vieläkin lisää lehtiä vai mitä se oikein suunnittelee. Kunhan nyt ei kuolemaan mene, niin kaikki käy. ;)
Orkidea nupuillaan ja täydessä loistossaan vasta kaupasta kannettuna. Vasen kukkavana näytti nyt kesällä samalta kuin täyden kukinnan aikaan, mutta oikea vana odottelee vielä, milloin jaksaisi innostua uudelleen pukkaamaan nuppuja.
Aivan kevään alkuaikoihin lähikukkakaupassa ei ollut erityisen suurta valikoimaa huonekasveja, mutta ihastuin jostain syystä näihin havuihin. Valitettavasti ne pääsivät kesän aikana vähän huonoon jamaan ja nyt pikkuruukut kaipaisivat jotain vähän virkeämpää tulokasta työhuonetta piristämään.
Olohuoneessamme on lehtilaatikoita, joiden viereen halusin pitkään hankkia muutaman kasvin. Niiden valinta jäi muuton jälkeen puolen vuoden ajan jokaisella kukkakauppareissulla hieman vaiheeseen, sillä isot kasvit ovat aina niin kalliita, että en missään nimessä halunnut valita huonoa yksilöä tai tilaan sopimatonta kasvia, joka kuolee joko omaan onnettomuuteensa tai vääränlaiseen hoitoon tai valon määrään. Varsin hämärän nurkan suosikkiehdokkaat olivat pitkään erilaiset palmumaiset, selvästi puun näköiset kasvit, ja lopulta päädyimme traakkipuuhun, joka tuntuu olevan varsin vaatimaton toiveidensa suhteen. Kastelen sitä silloin tällöin, ehkä kerran viikossa tai kahdessa, että se ehtii kuivahtaa kasteluiden välillä, eikä yksikään lehti ole vielä ottanut kuivuakseen. Toivotaan, ettei talvi ota verojaan..
Paratiisi rakentuu pala palalta vehmaammaksi. Joillakin naisilla on heikkous kenkiin, mutta minun ”ongelmakseni” koituvat varmaan vielä joskus puutarhaliikkeet. Kohta uusille kasveille vaan ei enää ole kovin järkeviä sijoutuspaikkoja, jos niitä aikoo sijoitella mitenkään viihtyisästi, joten täytynee vain keskittää into vaikkapa niiden multien vaihtamiseen. Siinä onkin vielä kunnostautumista kerrakseen..
Keittiön pöydällä on aina jotakin komeaa ja kukkivaa. Yleensä pyrin hankkimaan kasveja, jotka eivät kuihdu hetkessä, mutta joskus on leikkokukkienkin aika. Yleensä saan niitä kuitenkin lähinnä lahjaksi, mikä onkin sitten ehkä ihaninta mitä voi olla.
