Tämän kevään Japanin reissumme jatkui Nisekosta Sapporoon, jossa vietimme yhden viikonlopun. Väsyneinä rinteessä koluamisesta olimme päättäneet ottaa tämän kaupunkietappimme rennosti ja ilman nähtävyyspaineita, mikä kyllä osoittautuikin aika helpoksi tehtäväksi, koska jos nyt ihan suoraan sanotaan, Sapporossa ei ole mitenkään aivan hirveän paljon sellaisia nähtävyyksiä, joita näkemättä ei voisi itsensä kanssa elää.. Ainakaan keskitalvella lumipyryssä. Niinpä saatoimme hyvällä omalla tunnolla keskittyä seikkailemaan kaupungissa ilman päämäärää tai nautiskelemaan hyvästä ruoasta ja kahviloiden tunnelmasta.
Sapporo on Japanin pohjoisin suurkaupunki ja itse asiassa omaksi yllätykseksenikin koko maan neljänneksi suurin kaupunki. Katukuvasta ei uskoisi, että ollaan miljoonakaupungissa, sillä ratikoiden, lumivallien, matalien rakennusten ja ilmeisimmin lämpöisiin koteihinsa kylmää paenneiden ihmisten Sapporo näytti äkkiseltään ihan Helsingiltä.
Olin aika yllättynyt, miten hyvin Sapporossa osattiin lumityöt. Toisaalta taas moista voi ehkä olettaa kaupungissa, jossa sataa tilastojen mukaan lunta talvella noin 25–28 päivää ja huikaisevat 1,5 metriä kuussa. Haluaisin suomeenkin tuollaiset lumivallileikkuriautot, jotka heivaavat tienvierustoille kertyneet lumet rekan kyytiin ja ajavat sitten pois lumikasoineen. Mainittakoon tosin, että pienemmillä sivuteillä asiat eivät olleet aina näin auvoisasti. Siitä tosin lisää toisella kertaa…
[divider] [/divider]
Sapporo ei varsinaisesti olekaan mikään Japanin turistien Mekka, vaikka siellä on kuuluisat Olympialaiset vietettykin, biirua pannaan koko maailman tarpeiksi ja jokavuotinen Lumifestivaali helmikuun alussa kerää paikalle pari miljoonaa vierasta. Minulle lauantai-iltapäivän Sapporo näyttäytyi hyvin tavallisena, joskin lumenpeittämänä, Japanilaisena suurkaupunkina jossa oli pyryistä huolimatta helppo liikkua julkisilla kulkuneuvoilla, josta löytyy kaikki tarpeelliset kaupat, tavaratalot, viihdykkeet ja ravintolat, mitä nyt vajaan parin miljoonan asukkaan kaupungilta voi odottaakin. Lisäksi tarjolla on tavalliseen tapaan muutama oikeasti kiinnostava museo tai kaunis nähtävyysspotti ja siinäpä se.
Yukimatsuri eli Snow Festival on Sapporon helmikuun kohokohta. Aivan mielettömän upeat lumilinnat ja jääveistokset kohoavat Odorin puistoon. Valitettavasti me missasimme varsinaisen festivaalin juuri parilla päivällä, mutta se oli oikeastaan ollut tarkoituskin, koska kyseisenä ajankohtana Hokkaidolla (ja myös Nisekossa, jossa emme halunneet jonotella yhtään tavallista enempää hisseihin) on todella paljon turisteja etenkin Kiinasta. Ja saimmepa nähdä linnoja rakennusvaiheessa sentään – hienoja ja työläitä olivat. Kuten kuvan taaemmaisesta pykäelmästä näkee, työmaalla on töissä iltamyöhälläkin vielä kymmeniä ihmisiä yhden rakennuksen parissa. Ja näitä linnoja ja pienempiä veistoksia on Yukimatsurin aikaan puistossa kymmenittäin.
Sapporon kellotorni ja torni. Aivan hotellimme kulmilla Odorin puistossa.
Hotellimme [highlight] Resol Trinity Sapporon [/highlight] olin varannut sen sijainnin takia: asuimme ihan kaupungin keskustaa halkovan Odorin puiston varrella, jossa saattoi seurata Lumifestivaalin rakentamista, kävellä kätevästi katsomaan kaunista vanhaa kellotornia, Sapporon kenties kuuluisinta nähtävyyttä, tai tuijottelemaan Sapporo Towerin iltavalaistusta. Metro lähti alapuoleltamme ja korttelin päässä oli ratikkapysäkki. Vieressä monta konbinia, kahvilaa ja ravintoloita, sekä ydinkeskustan shoppailumahdollisuudet kävelyetäisyydellä. Koska oli todella kylmä ja lunta tuiskusi, arvostimme, ettei ihan koko aikaa tarvinut kävellä taivasalla. Viimeisenä päivänä huomasimme myös, että ah niin ihanan helppo lentokenttäbussi kaarsi suoraa hotellin oven edestä.
Päälimmäisenä kaupungista jäi fiilis, että täällä olisi varmaan tosi mukavaa asua, etenkin jos tykkää lappalaisesta talvesta metrin lumikinoksin, mutta turistille kaupunki on aika peruscity. Epätavallisen suoraviivaisesta ja helposti suunnistettavasta ruutukaavastaan johtuen Sapporo oli jopa aika amerikkalaisen kaupungin oloinen. (Sanoo hän, joka ei ole ikinä käynyt kuin pari askelta New Yorkin osavaltion puolella… ;) ).
Haluaisin päästä Hokkaidolle ja Sapporoonkin vielä kesällä. Tuntuu, että kun pakkanen kiristää takin huppua naaman ympärille ja ainut asia mielessä on, mistä löytyisi joku kiva lämpöinen sisätila, jonne paeta, jää kaupungista aika paljon kokematta. Ja kesällä varsinkin Sapporon miellyttävä ilmasto ja hätkähdyttävän kaunis maaseutu kaupungin ympärillä pääsee oikeuksiinsa. [highlight] Ne Hokkaidon kuuluisat laventelipellot [/highlight] olisi joskus kiva nähdä. Tällä kertaa tämä kaupunki oli oikeastaan enemmän kokemus tavallisesta viikonlopusta Japanissa, ei niinkään turistilomasta. Istuessamme Starbuckissa tai syödessämme japanilaispariskuntien ja nauravien yritysseurueiden ympäröimänä izakayan loosissa, tuntui melkein kuin olisi kuulunut sinne.
Käytiin purikurassa ottamassa taas lisää hassuja teinikuvia kokoelmiin ja muutama Stabakin tuli kierrettyä.
Sain jopa kirjoitettua Sapporon viikonloppuna hiukan. Suuri voitonriemu siitä, että näppis ei ollut turhaa mukana! ;)
No vähän käytiin sarjiskaupoissakin, tietysti. Hullu on se graafikko, joka ei käy.
Omuraisua hambaagulla, eli omeletti, riisiä ja jauhelihapihvi. Olin aika kade Eeron valinnasta.
[highlight] Onneksi viimeisenä iltana syötiin kunnon gyozaa. [/highlight]
Lisää Sapporo-seikkailuja luvassa myöhemmin, aiheina mm. [highlight] ”Lumimyrsky ulkoilmamuseossa” ja ”Lumimyrsky pikkukujilla etsimässä ravintolaa, joka olikin jo lopettanut.” [/highlight] ;)
Pingback: Historian havinaa Hokkaidolla | Riisa.net