Olen tähän asti matkaillut Japanissa vähän sillä asenteella, että vaikka suurin osa reissuistani keskittyykin pääasiassa rakkaiden ystävien tapaamiseen ja jo tutuksi käyneisiin kaupunkeihin, pitää jokaisessa reissussa olla ripaus jotain ennen kokematonta. Olimme pitkään pohtineet puolisoni kanssa, että seuraavana valloitamme Japanin helteiset hiekkarannat etelässä Ryukyuun saaristossa, mutta koska ystäviemme häiden vuoksi matkustusajankohtamme tammikuiset kelit eivät Okinawan leveyspiireilläkään saakka ole vielä kovin lämpimät, päätimme lähteä ihan päinvastaiseen suuntaan. Jos kerran rantaloma ei onnistu, mennään sitten toiseen tuntemattomaan, reilusti pohjoiseen, Hokkaidolle.
Ennen vaihto-opiskeluaikojani lueskelin paljon Japani-blogeja, ja seurasin tuolloin mm. erään Sapporossa majaansa pitäneen itseään hiihtopummiksi nimittäneen miehen blogia. Muistin upeat valokuvat Nisekon puuterilumilta ja horisontissa kohonneen komean Yotei-sanin. Eero oli yhtä innoissaan laskettelulomasta, joten ei kun tekemään suunnitelmia.
Niseko, Hokkaido
Niseko on Japanin kuuluisin laskettelukeskus parin tunnin bussimatkan päässä Sapporon kaupungista tai Sapporo New Chitose -lentokentältä. Oikeastaan pitäisi puhua laskettelukeskusten keskittymästä, sillä Niseko-Annupurin 1308 metriä korkea vuori jakautuu kolmeen eri laskettelukeskukseen: Grand Hirafuun, Niseko Villageen ja Annupuriin.
Niseko Villagen tuolihissejä. Hissin alapäässä Hotel Green Leaf ja vasemmalla siintävä iso futuristinen möhkäle on Hilton-hotelli.
Keskukset sijoittuvat eri puolille Niseko-Annupurin vuorta, ja huipulta on teoriassa mahdollista laskea mihin tahansa keskuksista. Käytäntö tosin osoitti, että sääolot saattavat välillä estää korkeimmalle kiipeävien hissien toiminnan, joten kovilla tuulilla keskuksesta toiseen täytyy siirtyä bussi kyydissä. Se on onneksi kätevä ja ilmainen, mikäli on ostanut Niseko All Mountain -laskettelulipun. Lisäksi monet hotellit tarjoavat omia shuttle bussejaan, jotka liikennöivät keskusten ja hotellien välillä.
Ski-in hotelli 24/7 kuumalla lähteellä, suosittelen!
Halusimme lomallamme ehtiä laskemaan rauhassa, rentoutumaan ja ottamaan tavallista iisimmin, joten pitkän googlausoperaation jälkeen päädyimme varaamaan hotellin Niseko Villagen Green Leaf -hotellista. Green Leaf olikin aivan nappivalinta, sillä sinne meni suora bussi lentokentältä, Nisekon eri laskettelukeskuksien välillä kulkevat bussit ajoivat hotellin kautta ja mikä tärkeintä, hotelli sijaitsi käytännössä katsoen rinteessä, eli laskemaan pääsi suoraa ovelta.
Huone oli tilavampi, kuin miltä kuvissa näyttää ja huoneen sänky aivan hervoton. Siinä saattoi nukkua aivan miten päin vain, ja siihen olisi mahtunut varmaan neljä kaverusta pötköttämään ilman suurempia ongelmia. :D Olin pyytänyt varauksessa Yotei-vuoren puoleista huonetta, mikäli sellainen olisi vapaana, ja semmoisen satuimme saamaankin. Maisemat ulos olivat henkeäsalpaavan kauniit.
Green Leaf olikin kyllä sporttilomailijan unelmahotelli: jopa hissilippujen ostaminen ja laskettelukamojen vuokraus onnistui suoraa hotellilla, ja suksia, lautoja ja monoja varten oli huonekohtaiset lukittavat kaapit hotellin ala-aulassa ulko-ovien yhteydessä. Kaikki oli tehty äärettömän helpoksi. Kesken laskupäivän saattoi tulla välillä levähtämään omaan huoneeseen tai nautiskella lounasta hotellin ravintolassa. Meininki oli aika rentoa, eli suuri osa asiakkaista kulki käytävillä toppavaatteissa ja ravintolassa vilahtelivat ihastuttavat urheilukerrastot, villasukat ja poolokaulukset. Huoneen hintaan kuulunut aamupala oli huikean runsas kattaen sekä japanilaisen, että länsimaalaisen matkailijan aamupalatoiveet riisistä ja paistetusta kalasta täysjyvämuroihin, salaatteihin ja croissantteihin. Sillä jaksoi laskea hyvin aamusta iltapäivän puolelle asti.
Aamupala oli runsas ja tilaakin riitti, ettei paljon tarvinut jonotella, vaikka hotelli oli täyteen buukattu. (Jälkimmäisessä kuvassa tosin on ilta, juuri ennen ravintolan sulkeutumista, jolloin siellä olimme enää vain me.)
Niseko on kuuluisa paitsi puuterilumestaan, myös kuumista lähteistään, joten ei sovi unohtaa mainita Green Leafin hotellin helmeä, onsenia. Hotellivieraiden käytössä oli nimittäin aamusta iltaan varsin miellyttävä kuuma lähde sisä- ja ulkoaltaineen. Kun ensimmäisen laskupäivän jälkeen upottauduin kipeine raajoineni rotenburon kuumaan veteen ja hennot lumihiutaleet leijailivat taivaalta sulaen kasvoilleni, olin varmasti aika lähellä nirvanaa. Kuumassa vedessä venyttely teki selvästi hyvää lautailun väsyttämille jaloilleni, enkä tiedä parempaa tapaa nukahtaa kuin täyden sporttipäivän ja kuuman kylvyn jälkeen! Koska altaat ovat auki ympäri vuorokauden (lukuunottamatta siivoustaukoa puolen päivän aikaan) vieraat saattoivat käyttää niitä juuri heille sopivina aikona, eikä onsenissa täten ollut lainkaan ruuhkaa. Välillä sain nauttia kuuman lähteen lämmöstä jopa aivan yksikseni!
Sanottakoon kuitekin, että mikäli hakee lomaansa erityisesti japanilaista tunnelmaa, sitä ei kannata odottaa kansainvälisestä Green Leafista, jos onsenia ei oteta lukuun. Enpä tosin kyllä usko, että pelkästä laskettelulomasta nyt muutenkaan erityisen kovia Japani-viboja saa, vaikka yöpyisi ryokanissa. Kaikkialla on enemmän turisteja, kuin paikallisia, ja jopa hotellimme asiakaspalvelu oli kokemuksena aika erilainen kuin muualla japanissa – henkilökunta oli kyllä avuliasta ja heitä oli kaikkialla, mutta en voinut olla huomaamatta, että varsinkin ulkomaalaiset englantia puhuvat vahvistukset erosivat kohteliaisuudessaan ja hymyileväisyydessään esimerkiksi Tokion hotelliemme henkilökunnasta aika lailla.
Lounaaksi tuli syötyä kaikkea helppoa ja nopeasti täyttävää kuten karee raisua, nuudeleita ja tempuraa hotellin ravintolasta. Vuoren huipulla olleessa kahvilassa oli paitsi herkullista maccha lattea, myös yllättävän hyvät raamen-annokset!
Rinteet ja laskeminen Nisekossa
Niseko Villagen keskuksessa sijaitseva hotellimme Green Leaf oli ensimmäiselle Niseko-reissulle mainio valinta, mutta jäimme kyllä hotellin mainioista palveluista huolimatta pohtimaan, että jos päädymme joskus uudestaan samalle seudulle laskemaan, Grand Hirafun suurempi laskettelukeskus voisi olla myös mahdollinen seuraavan kerran valinta.
Selkeämpinä päivinä näimme vilauksia myös Yotei-tulivuoresta hulppeiden maisemien taustalla.
Niseko Village on hyvällä säällä viihdyttävä keskus: laskettattavaa oli paljon ja rinteitä monenlaisia, mutta pieneksi varjopuoleksi muodostuivat tuulisemmat päivät. Nisekon gondolihissi nimittäin nousee aivan vuoren huipulle saakka, ja jos huipulla tuulee liian kovaa, hissi joudutaan pitämään suljettuna. Tällöin iso osa makeimmista rinteistä jää laskijan ulottumattomiin, ja muihin keskuksiin täytyy mennä bussikyydillä (n. 20 min, eli ei paha onneksi!). Tuulisina päivinä käytössä olivat vain tuolihissit, ja niissä tulee äkkiä aika kylmä verrattuna suojaisiin, laskupäivän mukavuutta ja lautailijan jalkojen kestävyyttä huomattavasti lisääviin gondoleihin. Hirafun puolella miellyttävä gondolihissi ei nouse kuin noin 2/3 korkeuteen vuoresta, joten se tuntui ainakin meidän reissumme aikana olevan käytössä useammin kuin Niseko Villagen puolen gondoli. Hirafun puoli on myös isompi kuin Niseko Villagen ja sen yhteydessä on myös Nisekon varsinainen ”down town”, eli pikkukylä kauppoineen ja ravntoloineen. Hirafun kylästä tosin on sanottava, että pääasiassa se koostuu hotelleista, muutamasta ravintolasta ja lasketteluvälinekaupoista, joten mitään aivan ihmeellistä iltamenoa ei kannata välttämättä odottaa. Isot hotellit, kuten esimerkiksi Niseko Villagen hulppea Hilton baareineen, ravintoloineen ja loungeineen tuntuivatkin vastaavan monien illanviettotarpeisiin.
Laskemassa Vuoren huipulla auringossa, Niseko Villagessa ja iltamäessä Hirafussa.
No oliko sitä puuteria?
Nisekon lumesta puhutaan paljon, ja alunalkaen mietin, miten erilaista se nyt voi olla? Suomessa tulee nähtyä kuitenkin niin monenlaisia talvia ja rinteitä Lapista etelään, että luulisi siinä jo pohjalaisen nähneen tarpeeksi. Mutta niinpä vain joutui suomalainen lopulta nöyrtymään aivan uuden kokemuksen edessä: Nisekon rinteet olivat tuntumaltaan todella erilaisia kuin Suomessa. Lumi oli pehmeää ja yllättävän puuterimaista jopa nollakelissä, puhumattakaan pakkaspäivistä. Uutta kevyttä lunta tuntui tulevan taivaalta jatkuvalla syötöllä jossain osassa vuorta tai johonkin aikaan päivästä. Säätä vuorella voikin kuvailla vähintäänkin vaihtelevaksi: samalla kun alhaalla oli sumuinen pyry, vuoren keskivaiheilla saattoi nähdä kilometrien päähän ja huipulla taas tuulla vietävästi. Paitsi korkeuserot, myös vuoren ilmansuunta vaikutti säähän, lumeen ja rinteisiin. Tätä ominaisuutta Nisekossa kiitelläänkin, sillä vaikka jossain Nisekon hiihtokeskuksista olisi suoranainen myrsky, toisella puolella vuorta voi olla huomattavasti tyynempää.
Puuteria tulloo, taivaan täydeltä! Huipulla tuuli usein aika hyvin, ja näkyvyys oli tietysti välillä tätä luokkaa.
Rinteen vaikeustaso ei kerro vain mäen kulmasta
Lumi oli pehmeää ja mukavaa laskettavaa. Parhaat laskut tuntuivat siltä, kuin olisi alla samettia. En ole koskaan lautaillut yhtä syvissä lumissa – yksi metsäreitti loppui liikaa hidasteltuani kahlaamiseen vyötäröön yltävässä hangessa, ja oli sitä siellä alla varmaan vielä enemmänkin. Useissa yhtään vaikeamman tason rinteissä lunta oli paljon ja erikoista suomen lanattuihin mäkiin tottuneelle olikin se, että oikeastaan vain vihreät rinteet olivat kunnolla tasaiseksi groomattuja. Punaiset ja mustat rinteet vaikuttivat yleensä siltä, että ne oli kenties yöllä lanattu kerran kevyesti, jotta päivän aikana syntyneet suurimmat urat ja kumpareet hangessa häviäisivät, ja sitten aamuyön tunteina päälle oli satanut taas lisää puuteria.
Mäet olivatkin laskettettavimmillaan aamulla: silloin paksussakin hangessa oli keveää päästellä ja jyrkemmätkin mäet olivat vielä suhteellisen laskettavia. Iltapäivää kohden punaiset ja varsinkin mustat rinteet alkoivat tarjota aikamoista jalkatreeniä, sillä syvään hankeen muodostui laskijoiden myötä sen verran paljon uria ja jarrutusjälkiä, että näissä mäissä ei syöksyä laskeskella, vaan pujotellaan puuterikumpareiden lomassa kuin mitkäkin bambit metsikössä.
Muutama sana hiihtokoululaisista ja niistä ”ihanan” pitkistä vihreistä rinteistä
Pitkiä yhtenäisiä laskuja halajavalle Niseko oli ehkä iiiihan hiukkasen pettymys: minä tykkään päästellä laudalla rennosti, mutta kovaa, ja tässä oli ainakin tämänkertaisen kokemukseni perusteella pieni ristiriita. Vihreät, siistiksi lanatut rinteet, joissa periaatteessa olisi voinut antaa mennä kilometritolkulla, olivat maastoltaan vähän ärsyttäviä tapauksia. Nämä ainoat todella pitkät rinteet olivat niin loivia ja kumpuilevia, että vauhti meinasi loppua syöksylläkin välillä (etenkin joissain ylämäissä ???!!!!!) kesken, vaikka kuinka keskittyi pitämään nopeutta yllä. Ja jos vauhdin muuten olisi onnistunutkin säilyttämään, rinteet olivat etenkin loppupäästään tai hissiliittymien kohdalla niin täynnä hiihtokoululaisia, että kovaa laskeminen oli mahdotonta tai typerää piittaamattomuutta toisten turvallisuudesta. Ehkä suurin ongelma vihreissä rinteissä olikin se, että ne olivat suunnilleen ainoat, joihin hiihtokoululaiset uskaltautuivat, ja kun piti varoa edessä ja sivussa arvaamattomasti kykkiviä ja kaatuilevia turvaliiviläisiä, niissä ei voinut yleensä laskea rinteen pinnanmuotojen edellyttämällä nopeudella. Moiset maastothan asettavat jo parisuhteenkin koetukselle, kun suksillä menevä saa aina olla antamassa sen yhden sauvavedon vauhtia laudalla laskijalle, ettei koko ajan tarvitsisi olla pomppimassa.
Nisekon Gondolihissin yksi heikkous on se, että se sijaitsee Hiltonin edessä. Hiltonilla nimittäin parveili reissumme aikana kymmenittäin hiihtokouluryhmiä kaiken aikaa, koska suurin osa Niseko Villagen hiihto-opetuksesta järjestetään tässä lähes tasaisessa mäessä. Tiedä sitten, onko siinä oikeasti helppo opetella laskemaan, mutta eipä ainakaan vauhti pääse äitymään hölkkää kovemmaksi vaikka mitä tekisi. ;)
En halua vaikuttaa tässä miltään moukalta, joka kuvittelee olevansa joku rinteiden kuningas vauhdin sokeudessaan – ymmärrän tietysti, että rinteessä on aina monenlaisia laskijoita, ja asiaan kuuluu, että enemmän laskeneet menevät vähemmän laskeneiden ehdoilla (enkä ole itse oikeasti mikään taitava laskija, vaikka olen laskenut vuosien puolesta kauan). Mutta nyt puhutaankin useista, kymmenien ihmisten hiihtokoululaisryhmistä, joiden jäsenet eivät yleensä osaa yhtikäs mitään – eivät ole koskaan koskeneetkaan suksiin ennen kyseistä päivää. Kun tällainen joukkio isketään sitten aamupäivän lastenrinteessä harjoittelun päätteeksi sinne vihreän rinteen haastavampaan kohtaan, yleensä vastassa on viisi irronnutta suksea, keskellä kapeaa rinnettä istuvia väsähtäneitä untuvikkoja tai esimerkiksi kokonainen letkallinen auraamisen harjoittelijoita, jotka mukavasti jonollaan katkaisevat rinteen koko matkalta. Yritä siinä sitten väistää, saati jotain vauhtia pitää yllä.
Nisekossa on paljon hiihtokouluja ja monet hotellitkin tarjoavat palvelua. Uskon, että suuri osa niiden opettajista on päteviä, ja erityisesti yksityisopetuksessa tai pienryhmäopetuksessa mukana olevat opettajat näyttivät olevan asioidensa tasalla. Isot koululuokat ja mitkä lie yritysryhmät taas olivat aivan käsittämättömiä ilmestyksiä – opettajat eivät mielestäni olleet tarpeeksi huolissaan muiden laskijoiden viihtyvyydestä tai edes turvallisuudesta, ja veivät osaamistasoiltaan hyvin moninaisen ryhmän selvästi myös liian vaikeisiin rinteisiin. En tosin voi olla varma ketä syyttää – opettajaa, vai sitä, joka organisoi moisen hulluuden. Jos siis harkitset hiihto-opetusta, älä mene auraamaan kolmenkymmenen muun kanssa jonossa, vaan kokoa kaveriporukka tai vaikka poppoo hotellilta ja hanki teille oma ohjaaja. Saat taatusti enemmän irti lomastasi! :)
Off-rinteet
Niseko on off-laskijoiden suosikkikohde ja metsäreitit kyllä houkuttelivatkin koskemattomalla lumellaan, mutta valitettavasti tämä vuori ei ole mikään kokemattoman metsälaskijan helpoin kohde. Reitit vuoren solissa voivat olla aika arvaamattomia, ja suurin osa niistä oli jyrkimpien mustien rinteiden vieressä. Siksi täytyi aika monesti laskea varsinainen rinne ja katsella maisemia hissistä käsin, ennen kuin uskalsi edes harkita poikkeamista ”polulta”. Meidän metsäilymme tapahtuikin oikeastaan virallisten rinteiden reunoissa, eli lähinnä kierrettiin pari puuta kahden rinteen välillä ja tultiin hykerrellen takaisin sivistyksen pariin. ;)
Yksi parhaista laskuistamme tapahtuikin Hirafun Niseko Villagen puoleisella reunalla sijaitsevalla haastavalla, mutta erittäin hauskalla virallisella rinteellä, joka laskee kapeassa solassa melkein vuoren huipulta alas asti. Rinteen halfpipe-henkinen muoto, sopivat laskukulmat ja aivan reunalla kasvavat muutamat puut tekivät tuossa kourussa viiletyksestä todellista huvia.
Hissistä sai sitten katsoa huimapäiden laskuja läpi kumpareiden, tiheiden puustojen ja pienten kielekkeiden. Mahtavaa menoa, mutta ei ihan minua varten. Ja olipa Nisekossa alueita, jotka eivät olleet ketään muitakaan varten: lumivyöryjen tutkimusalueet laskettelukeskusten välissä olivat täysin kiellettyjä laskijoilta.
Aurinko yrittää paistaa ja minä kuvailla tuiskussa huipulla. P.S. Pahoittelut, että postauksen kuvamateriaali koostuu pääasiassa kännykkäkamerakuvista. Järkkäriä en uskaltautunut raahaamaan rinteeseen. Ehkä ensi kerralla otan vanhan järkkärin messiin…
Kaikenkaikkiaan Nisekon reissumme oli todella onnistunut ja yksi reissumme parhaista osioista heti häiden jälkeen. Kolme ja puoli laskupäivää oli meille oikein sopivasti pitkän tauon jälkeen, ja ehdimme koluta keskusten rinteitä hyvin. Koko keskuksen käsittävä passi oli ehdottomasti hyvä valinta, mutta viimeiselle puolikkaalle päivälle riitti mainiosti pelkkä Niseko Village-passi, sillä kovin montaa laskua ei olisi ehtinyt neljässä tunnissa tehdä toisten hiihtokeskusten puolella.
Vihreiden rinteiden (tai oikeastaan niiden hiihtokoululaisten) parjauksestanikin huolimatta suosittelen Nisekoa kyllä oikeastaan minkä tahansa tason laskijoille lukuunottamatta aivan vasta-alkajia, sillä aloittelija-ystävällinen tai ei, en ehkä itse näe järkeä lähteä aloittamaan laskijan uraa Japaniin, kun sen voi lähempänäkin tehdä. Eniten laskemisesta, puuterissa kahlaamisesta, rinteiden monimuotoisuudesta ja vähän villimmistäkin kumpareikoista saavat irti kuitenkin he, jotka osaavat jo laskea.
