Useimmiten odotan vain kesää
Talven pimeys saa joka vuosi miettimään kirkasvalolampun hankintaa, eikä ratikkapysäkillä odottava kylmyyskään tee aamuista liioin helpompia. Joskus pakkanen saa kuitenkin aikaan niin maagisen maailman ikkunalasien …
Talven pimeys saa joka vuosi miettimään kirkasvalolampun hankintaa, eikä ratikkapysäkillä odottava kylmyyskään tee aamuista liioin helpompia. Joskus pakkanen saa kuitenkin aikaan niin maagisen maailman ikkunalasien …
Viime syksy meni isän kuoleman jälkeen sumussa ja tavalliset päivät luisuivat suorittamiseksi – jotenkin sellaiseksi automatisoiduksi eteenpäin menoksi, josta ei ole ihan hirvittävästi mielikuvia. Viikonloput …
Tämä joulu oli hieman erilainen, sillä vietimme sitä ystäväporukalla täällä meillä. Kaverijoulusta oli ollut puhetta jo aiempina vuosina, mutta aiemmin kaikilla oli ollut perinteisesti menot …
Itsenäisyyspäivä on yksi niistä ensimmäisistä päivistä, kun alkaa oikeasti tuntua siltä, että nyt on joulukuu ja aatto lähestyy. Ulkona on ihanan hämyistä, se kaunein sininen …
Selaillessani valokuviani syyskuun Helsingin Design Marketin ajalta, havahduin huomaamaan, että lähes kaikki tuotteet, joita itsekin kuviini poimin, ovat vilahdelleet vinhaan yhden jos toisenkin sisustusblogin sivuilla, …
Kesän loppumisessa on aina hirveää haikeutta. Auringosta ei ole täällä Pohjolassa päässyt varmaan ikinä nauttimaan niin paljon, että olisi elokuussa valmis luopumaan lämpimpistä säistä ja …
Himoitsin sitä pitkään. Kiertelin liikkeissä ja katselin katalogien kuvia – aina sama kannu kiinnitti katseeni. Ajattelin, että Marimekon Oiva-kannu sopisi astiakaappiimme, tai mieluummin ruokapöytää koristamaan …
Parin viime viikon aikana kotimme hillitty neutraalius – musta, valkoinen, harmaa ja ruskea – ovat saaneet tehdä tilaa väriläiskille. Vihreä ja keltainen ovat hiipineet kuin …
Viime viikon torstaina kotiin tullessani vastassani oli pitkään odotettu tuoksu. Kuusi. Joulu! Otimme pienen etumatkan joulun viettoon, sillä Uudeksivuodeksi olemme suuntaamassa Japaniin. Joulukoristeista ja erityisesti …
Minun ei oikeastaan pitänyt tehdä yhtään ainutta vaateostosta ennen tulevaa Japanin matkaa uutenavuotena, mutta tänään kävi jotenkin niin, että eksyin pitkästä aikaa H&M:n tietokonemallikohun saattelemana …