Maanantaina 21.8. vietettiin Belgian kansallispäivää. Se oli vapaapäivä suurimmalle osalle belgialaisista. Itse tein aamupäivän töitä, ja lähdin iltapäiväki katselemaan hulinaa kaupungille. 15.30 oli kuninkaan määrä saapua sotajoukkojen ja turvamiehien saattelemana linnalleen, ja sitähän piti mennä katsomaan. Hyppäsin metroon ja ehdin juuri satuman kaupalla ennen kolmea Parcin metroasemalle, joka suljettiin juhallisuuksien vuoksi kello 15. Jo metro oli täynnä ihmisiä, metroasemalla heitä oli vielä enemmän, ja kun pääsin ulos, näin vain vellovat ihmismassat ympärilläni. Se siitä sopivan aikaisesta saapumisesta paikalle ennen kuin suurin osa on ennättänyt varata parhaat paikat. No, eipä sillä, tämän kokoinen ihminen tuskin helposti saisi pidettyä itseään edes turva-aidan tutumassa, kun ihmisiä oli niin paljon. Puristin laukkuani kuin mielipuoli, sillä mikä olisi parempi tilaisuus taskuvarkaalle, kuin tuhansien ihmisten toisiaan vasten tungeksiva lauma?
Pääsin kuin pääsinkin kuitenkin lopulta näkemään vilahduksen kuninkaasta ja kuningattaresta, sekä muista hovin herroista ja rouvista tummissa turvakaartin ympäröimissä autoissaan. En tiennyt, että belgian kuningas on niin vanha körmy – ilmeisesti olin mielessäni kuvitellut näkeväni jonkun Prinssi Williamin kaksoisolennon. ^o^ Hänen majesteettinsa saapumisen jälkeen vuorossa oli sotilasparaati, jossa esittäytyivät varmaankin kaikki mahdolliset Belgian armeijan joukot – oli akuankkapukuisia merisotilaita, ilmavoimien miehiä hauskoissa hatuissaan, mielin määrin upeita ratsujoukkoja (joiden nykyisestä tarpeellisuudesta en ole aivan varma..), oli panssariautoa ja jos jonkin moista hienoa herraa käsi sotilaallisessa tervehdyksessä. Soittokunta soitti ihmismassojen iloksi ainakin kansallislaulun ja luultavasti jotain muita belgialaisia sotilaallisia marssilauluja. Pään yläpuolelta lensi hävittäjiä, helikoptereita, pari Brussels-Airlinesin koneiden näköisiä jumbojettiä (?!) ja ties mitä suihkareita. Ihmisten ihailu aseita, hävittäjiä ja muita vastaavia sotavempeleita kohtaan on jotenkin hyvin ristiriitaista – samalla kun me ihailemme taivaalla näytöslennolla kiitäviä hävittäjiä, jossain toisessa maailman kolkassa ihmiset pelkäävät kuollakseen moista näkyä.
Tungos kadunvarsilla alkoi vähitellen ahdistaa ja alkoi tulla kylmä. Ilma oli nimittäin Belgian kansallispäivän kunniaksi erittäin brysselimäinen, eli pilvinen pienellä tihkusateella maustettuna. Maan kansalaisten omasta asenteesta säätä kohtaan virkkoi eräs vieressäni seissyt mies pilvien hieman vaalennuttua ja sateen lakattua osuvasti : ”Täällähän tuli loppujen lopuksi hyvä ilma.” Siinä vaiheessa, kun minusta alkoi tuntua, että näytös rupesi toistamaan itseään yhä uusien täysin toisiaan muistuttavien maastopukuisten sotajoukkojen marssiessa ohi, päätin, että nyt on ilmaisen museokierroksen vuoro. Hauska piirre Belgian kansallispäivässä olikin se, että museot olivat auki ilmaiseksi (vaikka oli maanantai, yleinen museoiden vapaapäivä), ja myös muutamiin erityispaikkoihin, kuten parlamenttiin ja kuninkaan palatsiin oli vapaa pääsy. Muulloin useisiin noista rakennuksista ei päässyt ollenkaan.
Jouduin kiertämään minusta katsoen käytännössä toisella puolella tietä sijainneelle Kuvataidemuseolle varmaan reilun kilometrin kauempaa, koska tiet olivat poikki paraatin takia. Juuri kun olin päässyt taidemuseon eteen, huomasin viereisen, varsin pramean näköisen rakennuksen rautaportissa ilmoituksen, että portit ovat tänään auki yleisölle kello 17 saakka. Pihalla jonotti paljon ihmisiä, joten päätin liittyä jonon jatkeeksi. Yritin tarkastella kartasta, minne olin päätynyt, ja näytti kovasti, että olin aivan kuninkaan linnan vieressä tai yhteydessä olevassa parlamentin osassa, jonka nimi on ’La Cour des comptes’, eli tilintarkastustuomioistuin. Kyseinen laitos hoitaa valtion tilejä ja ilmeisesti jotain muita raha-asioita. Jonottaneet ihmiset jaettiin ryhmiin, jota johti opas. Oppaat puhuivat harmikseni tai onnekseni – miten sen nyt ottaa – vain ranskaa, joten tuli käytyä todellisessa kielikylvyssä. Paljon meni ohi, oikeastaan suurin osa, sillä sanasto oli jotain aivan hepreaa. Perusasiat kuitenkin ymmärsin, ja koska mies lähinnä esitteli rakennuksen taideteoksia ja aikoinaan ylimystön hankkimia arvoesineitä, kuten seinävaatteita, mielenkiinto pysyi yllä. Rakennuksessa ei valitettavasti saanut ottaa kuvia, joten todistusaineistoa ei ole, mutta varsin mahtipontiset tilat olivat kyseessä. Kattomaalauksia, freskoja, upeita huonekaluja ja hienoa arkkitehtuuria. Kannatti jonottaa.
Yllätyksellisen suunnitelmanvaihdokseni takia Kuvataidemuse oli ehtinyt jo sulkeutua siinä vaiheessa kun kävelin ulos La Cour des compesin porteista. Soitin Heinille, aupair-kaverilleni, joka oli myös keskustassa yhdessä vierailulle tulleen poikaystävänsä kanssa. Sovimme näkevämme Grand Placella, ja menevämme syömään lopultakin Brysselin kuuluisia vohveleita, joita meistä kukaan ei ollut vielä onnistunut suuhunsa laittamaan. Ja olivathan ne makoisia. Päällykset sai valita itse pitkästä listasta, jossa oli mm. sulaa suklaata, siirappeja, kermaa ja marjoja. Alla kuva itse valitsemastani kombinaatiosta: brysselinvohveli kermavaahdolla ja mansikoilla. Komeuden hinta oli leivonnaisen suureen kokoon nähden melko siedettävä, vaikkakaan ei todellakaan halpa: noin 6 euroa. Kadulta olisi varmaan saanut halvemmalla kuin pienestä ravintolasta, josta omat herkkumme ostimme.
