Centre Belge de la Bande Dessinée

Lauantaina oli koko päivä aikaa tehdä mitä huvitti, joten lähdin käymään Belgian sarjakuvataiteen keskuksessa, Centre Belge de la Bande Dessinée:ssa.


Sisäänpääsymaksu oli hirvittävät 7,5 euroa aikuiselta, mikä on aika kova pääsylippuhinta mielestäni museon kaltaiseen paikkaan. Kierroksen alussa oli esitelty sarjakuvan tekemistä yleensä – infoa, jota en kokenut kauhean tarpeelliseksi lukea, sillä onhan noihin sarjakuviin tullut tutustuttua siinä mielessä aiemminkin. Keskityin sen sijaan tekniikoiden esittelyyn, joka tuntui tarpeellisemmalta ja mielenkiintoisemmalta.


Seuraavana oli vuorossa vaihtuva kokoelma sarjakuvapiirtäjien orginaalitöitä, joiden parissa vietin varmaan lähemmäs tunnin, sillä tarkastelin töitä melko huolellisesti. Tutkin papereita, välineiden käyttöä ja ruutujakoja. Huomasin, ettei eurooppalainen sarjakuva ole aina niin kaavoihin kangistunutta kuin tunnutaan kuvittelevan. Toki strippisarjakuvat ovat oma lajinsa. Oli hauska huomata, kuinka monipuolisia töitä oli esillä. Etenkin värilliset alkuperäisversiot olivat kiinnostavia. Havahduttavin asia oli kuitenkin originaalejen koko. Vaikka usein julkaisukoko voi olla niinkin pientä kuin A5 luokkaa, osa sarjakuvista oli tehty jopa A2-koossa! Ei ihme jos itse tuskailee esimerkiksi sivellintussin kanssa, kun eihän sillä nyt hirvittävän pikkutarkkaa jälkeä saa vaikka olisi kuinka pieni sivellin. Mutta niin – jos tajuaisi käytää hieman suurempaa paperia, voisi tehdä vaikka mitä ihmeitä. (Ehkä.) A3-kokokin olisi jo aika hyvä parannus puolta pienempään A4:ään verrattuna. Nyt kun tiedän, että koululla on sellainenkin ”ihme” kuin A3-skanneri, voisin jopa harkita jotain hauskaa väkertämistä syksymmällän (kevään lannistava ja aivan naurettava huhu siitä, että koulullamme ei olisi A3-skanneria, ei onneksi pitänyt paikkaansa). Toisaalta, niinpä sitä tulee harkittua kaikenlaisten projektejen aloittamista, ja harvoin saa mitään aikaiseksi. Tämänkin kesän urotyöt ovat siltä saralta vielä valitettavasti saavuttamatta.


Keskuksen toinen kerros oli omistettukin sitten belgialaisten kuuluisimpien sarjakuvataiteilijoiden esittelyille. Seiniltä löytyivät tietenkin mm. Hergé, Jijé, Peyo ja Roba. Lisäksi tällä hetkellä meneillään oli Smurffien 50-vuotis näyttely, joka oli rakennettu melko hauskasti.

Kyseisessä Smurffi-näyttelyssä oli mielestäni nostettu hieman turhanpäiväisiä asioita esille – itse kun olisin tietenkin kaivannut taas enemmän orginaaleja, työvaiheiden kuvausta ja esimerkiksi enemmän Peyon omia kommentteja sarjakuvan luomisesta. Näyttely oli silti ihan avartava, sillä häpeäkseni täytyy tunnustaa, että en aiemmin edes tiennyt Smurffien olevan belgiasta kotoisin. :D


Ylin kerros 3-kerroksisesta rakennuksesta oli varattu modernille sarjakuvataiteelle. Koko sarjakuvataiteen keskuksessa oli sen verran paljon keirrettävää, luettavaa ja nähtävää, että siellä olisi voinut viettää aikaa tunti tolkulla. Aloinkin olla viimeisessä kerroksessa jo sen verran nälkäinen ja väsynyt, että sivuutin aika monta lukemisosiota ja katselin lähinnä erilaisia sarjakuvatyylejä, joita siellä esiteltiin. Katsoessani lähtöhetkellä kelloa, tajusin viettäneeni keskuksessa lähemmäs 3 tuntia. Vielä jäi näkemättä maailman suurin sarjakuvakirjasto, mutta sinne on onneksi ilmainen pääsy, joten käyn siellä joku toinen kerta. Muutenkin, jos olisi tajunnut tankata itsensä täyteen ruokaa, olisi keskuksessa saanut helposti kulutettua varmaan vielä pari tuntia lisää. Sen verran paljon oli luettavaa ja esittelytekstejä.

Kiertelin vielä hetken kaupungilla, kävin syömään pikkukuppilassa voileivän ja lähdin sitten Hankariin, jossa olin luvannut tavata Heinin. Kävimme kaupassa ostamassa vähän ruokatarvikkeita ja menimme sitten tänne kotiin tekemään yhdessä ruokaa. Olin nimittäin kysynyt, jos Heini haluaisi tulla katsomaan leffaa, kun kerran Tuijalla ja Jannella ei ollut mitään sitä vastaan. Teimme kinkkupiirakan ja salaatin, joista tuli oikein mukava iltaruoka. Katsoimme Volver-leffan, joka oli ihan ok ja omiin korviini ennen kaikkea kivan kuuloinen, sillä espanja on jotenkin niin lämmin kieli.

Illalla nyhjötin pääkivun kanssa keittiössä tietokoneella ja mietin, että ensi kesän haluan viettää kokonaan Micken kanssa. Täällä on ollut tavattoman kivaa, mutta välillä on kotiin ikävä. Viime kesänkin jouduimme olemaan erillämme, kun Micke oli Hangossa töissä. Sitten tajusin, että taitaapa jäädä sittenkin yhteinen kesä taas välistä, sillä minähän olen luultavimmin Japanissa silloin. Välillä vuosi poissa tuntuu tukalalta ajatukselta, välillä en ole ihan varma, voisiko parempaa tilaisuutta ollakaan. Hankalan ristiriitaista.

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *