La Forêt de Soignes – Brysselin helmi
Vielä viimeisinäkin päivinä ehdin näkemään uusia asioita. Yksi paikka, jossa olin ehdottomasti halunnut käydä samoilemassa Brysselissä ollessani, oli La Forêt de Soignes, suuri n. 4000 …
Vielä viimeisinäkin päivinä ehdin näkemään uusia asioita. Yksi paikka, jossa olin ehdottomasti halunnut käydä samoilemassa Brysselissä ollessani, oli La Forêt de Soignes, suuri n. 4000 …
Kävin shoppailemassa eilen ja tänään. Olen ehkä maailman huonoin (tai sitten paras) rahan kuluttaja, sillä vaikka olin antanut itselleni luvan kerrankin, pitkästä pitkästä aikaa täydentää …
Eilen otettiin ja lähdettiin Heinin kanssa käymään Brysselissä sijaitsevassa suuressa vesipuistossa Oceadessa. Niin, juuri sellaisessa vesipuistossa, joka on täynnä noin 5-12 vuotiaita lapsosia, jossa joka …
Joka toinen vuosi yhtenä kesäisenä viikonloppuna Brysselin Grand Place peittyy upean kukkamaton alle. Ilokseni satuin olemaan kaupungissa katsastaakseni erikoisen tapahtuman tänä viikonloppuna. Torstaina kävellessämme Micken …
Koska äitini piti tietenkin nähdä Brysselin päänähtävyyden täällä käydessään, kierrätin häntä niillä parin päivän ajan viime lauantaina ja sunnuntaina. Ajoimme lauantaiaamuna metrolla koko porukalla Tuijan, …
Sunnuntai on Brysselissä siitä tylsä päivä, että kaupat eivät ole auki. Ainoastaan muutamat pienet kioskit, nightshopit, ovat avoinna, ja niistä tunnetusti saa vain pientä purtavaa. …
Lauantaina oli koko päivä aikaa tehdä mitä huvitti, joten lähdin käymään Belgian sarjakuvataiteen keskuksessa, Centre Belge de la Bande Dessinée:ssa. Sisäänpääsymaksu oli hirvittävät 7,5 euroa …
Maanantaina 21.8. vietettiin Belgian kansallispäivää. Se oli vapaapäivä suurimmalle osalle belgialaisista. Itse tein aamupäivän töitä, ja lähdin iltapäiväki katselemaan hulinaa kaupungille. 15.30 oli kuninkaan määrä …
Taru, aupair, johon olen täällä tutustunut lähti puolen vuoden Bryssel-elämän jälkeen viime perjantaina takaisin Suomeen. Niinpä hän oli kutsunut torstaina koolle tuntemansa aupairit, sekä yhden …
Kävin eilen iltapäivällä Auderghemin laitamilla Rouge-Cloîtrella, eli Punaisella luostarilla. 1300-luvulta peräisin olevaa luostaria ympäröi kaunis Soignesin lehto. Luostaria lähestyttäessä maisemat vaihtuivatkin yhtäkkiä pikkukaupungista satumetsään. Vihreät …