Larb – thaimaalainen salaatti

Kesän loppupuolella viimeisten hellepäivien aikaan oli hirveä tarve saada jotain raikasta ja kivaa salaattia, mutta tuntui, että olin syönyt lempiherkkuamme halloumi-saksanpähkinäsalaattia jo vähän liiankin kanssa, vaikka se onkin ihanaa. Niinpä mieleeni välähti tehdä jotain idän herkkuja tähän hätään. Ystäväni google tuli avuksi ja löysin hyvän joukon erilaisia ohjeita thaimaalaiseen salaattiin. Hyvän alun sain jo kenties tiensä päähän tulleesta Fuusiokeittiö -blogista, mutta kaipasin hieman tarkempaa kuvausta siitä, millaiset kasvikset olisivat sopivimpia salaatin kaveriksi, joten lopullinen reseptini on pääasiassa risteytys omista mieltymyksistä Fuusiokeittiön ja About.comin Larb-salaattiresepteistä. Raaka-aineiden kirjosta huolimatta salaatti oli varsin helppo valmistaa.

Larbissa yhdistyvät maut sointuvat toisiinsa mahtavasti ja chilin tuoma tulisuus sokerilla taitettuna antaa salaatille viimeisen silauksen.  Jos ei ole tottunut thaikeittiön makuihin, salaatin maut saattavat yllättää. Esimerkiksi minttu, lime ja thai-basilika salaatissa olivat jännittäviä uusia mausteita, joita haluan kokeilla lisääkin – aluksi ne maistuivat voimakkaasti läpi, sillä en ole käyttänyt niitä yleensä raakana salaatteihin, mutta yhdessä salaattikastikkeen tujujen makujen, raikkaiden kasvisten ja maukkaan lihan kanssa ne muodostivat herkullisen kokonaisuuden. Oli kivaa syödä omassakin keittiössä pitkästä aikaa jotain ihan uutta. Taidanpa ottaa thaikeittiön tarkastelun alle useamminkin, sillä mieto tulisuus on ihana lisä salaatteihin, keittoihin ja kastikkeisiin etenkin kun syksy jo kolkuttelee oville myrskytuulineen…

Resepti
iso kulhollinen, n. 2-3 ruoka-annosta tai useampi pieni annos lisukesalaattia

Kastike:
– 1-2 limen mehu
– 3 rkl kalakastiketta
– 2 valkosipulin kynttä
– 1/2 – 1 chili (punainen tai keltainen)
– 2 rkl sokeria

Salaattiainekset:
– 1 pieni kerä jäävuorisalaattia
– kourallinen basilikaa
– kourallinen minttua
– punainen paprika
– 2 tomaattia
– puolikas kurkku

Lihahöystö:
– 200 g naudan jauhelihaa (vähärasvaista, luomua)
– 1 sipuli (tai pieni pala purjoa)
– 1 rkl kalakastiketta

Lisäksi:
– 4 rkl riisiä (voi jättää pois)
– pieni kourallinen cashew-pähkinöitä

1. Purista pieneen kattilaan limen mehu. Halkaise chili ja poista siemenet (tai käytä siemeniä, jos haluat hyvin tulisen annoksen). Pilko aivan pieneksi. Lisää limen joukkoon. Hienonna valkosipulin kynnet. Lisää seokseen sokeri ja kalakastike. Kuumenna sekoittaen, kunnes sokeri liukenee seokseen.
2. Pese salaattiainekset, ravistele kuiviksi (tai käytä salaattilinkoa) ja pilko pieniksi paloiksi. Kokoa suureen salaattikulhoon ja sekoita.
3. Paahda riisi pannulla kultaisen väriseksi (sekoittele koko ajan, ettei riisi paahdu yksipuolisesti ja pala). Murskaa rouheeksi morttelissa.
4. Puhdista pannu ja kuumenna se. Lisää jauheliha ja pilko lastalla pieneksi. Lisää hienonnettu sipuli. Paista kypsäksi. Lisää joukkoon kalakastiketta.
5. Kaada jauheliha salaatin joukkoon ja sekoita. Kaada sitten kastike ja sekoita hyvin. Lisää paahdettu riisirouhe sekä pieneksi pilkotut cashew-pähkinät.
6. Tarkista maku. Mikäli haluat lisää tulisuutta, lisää chiliä. Mikäli haluat suolaisuutta, lisää kalakastiketta. Mikäli annos on liian tulinen makuusi, lisää sokeria liuotettuna tilkkaan vettä tai kalakastiketta.
7. Tarjoa sellaisenaan tai lisukkeena muun thai-ruoan kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *