Jäähyväiset vanhalle kodille

Uuden elämän ja uuden kodin odotus on kestänyt meidän kohdallamme aika pitkään. Ehkä jopa pidempään kuin normaali omakotitaloprojekti rakennuslupineen kaikkineen – varasimme asuntomme uudiskohteesta Kalasataman Majakasta jo alkuvuodesta 2016. Nyt on aika jättää jäähyväiset Mechelininkadulle.

Pitkä odotus loppuu haikeuteen

Kohta tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun päätimme, että muutamme Kalasatamaan, mutta kohta tämä pitkä odotus on myös päättymässä, sillä joulukuussa pääsemme vihdoin muuttamaan. Luulisi, että vanhalle kodille olisi siis jo henkisesti jätetty hyvästit moneen kertaan, mutta kun eilen siirsimme olohuoneen kalusteita paikaltaan alkaaksemme pakkaamaan pelikaapin johtokaaosta tulevaa varten, tajusin, että tässä se hetki nyt oli. Enää en näkisi vanhaa kotia sellaisena, kuin se on ollut kaikki nämä vuodet. Kiertoon meneviä huonekaluja laitetaan eteenpäin, tavarat alkavat kerääntyä laatikoihin ympäri asuntoa. Hetkessä tunnelma oli kaikesta uuden odotuksesta huolimatta haikea. On aika luopua.

Niinpä halusin kirjoittaa viralliset jäähyväiset vanhalle kodille summatakseni, mikä kaikki täällä on ollut ihanaa.

Keittiö, säilitystilaihme

Keittiö oli yksi paikka, johon asunnossa ensimmäisenä ihastuimme. Se oli käytännöllinen, siisti ja toimiva. Kattoon ulottuvissa kaapeissa on säilytystilaa on aivan hämmentävä määrä. Avattuamme olohuoneen ja keittiön välisen seinän ennen omaa muuttoamme, tila avautui valoisaksi. Viimeiset vajaa 10 vuotta olemme istuneet saarekkeen äärellä ison osan kotona vietetytä ajasta. Siinä syödään, tavataan ystäviä, katsotaan elokuvia, piirretään ja kirjoitetaan blogipostauksia. Varsinainen monitoimitila, joka kahden nuoren aikuisen kaksiossa on ollut mainio ratkaisu.

Makuuhuone, asunnon suurin huone

Makkarimme keskeinen ominaispiirre on se, että se on suuri. Huone taitaa olla melkein suurempi kuin lapsuudenkotini omakotitalon olohuone. Sinne onkin saanut järjestettyä sekä makuuhuoneen, että kahden aikanaan tiiviisti opiskelleen ja kotoa käsin töitä ja projekteja tehneen ihmisen työpisteet. Iso kirjahylly lukunurkkauksineen mahtuu sekin tilaan. Jos nyt muuttaisin tähän asuntoon, saattaisin jakaa huoneen kenties jonkinlaisella seinäratkaisulla tai tilanjakajalla kahteen tilaan, sillä pinta-ala riittäisi hyvin jopa kahteen huoneeseen. Enää emme myöskään tarvitse kahta työpistettä samalla tavalla kuin vuosia sitten, joten työtila ei ansaitsisi ihan samanmoista näyttämöä.

Punertava lattia, jonka kanssa oppi elämään

On hassua, että jo muuttaessamme asunnon kirsikkapuun värinen parketti ei ollut varsinaisesti omaan makuumme, mutta jotenkin siihenkin tottui. Pohdin usein, että joskus sen voisi hioa ja lakata vähemmän punertavaksi, ja jos nyt muuttaisin asuntoon, varmasti sen tekisinkin parketin priimasta kunnosta huolimatta. Mutta normaalissa arjessa punertava lattia maastoutuu mattojen alle ja oikeasaan on luonut asunnolle muuten melko neutraaliin värimaailmaan persoonallisen touchin. Lattia on ollut kyllä aivan käsittämättömän kestävä, eikä se näytä mistään kohdasta kuluneen koko asumisemme aikana. Pinta kiiltää edelleen ja naarmuja ei ole nimeksikään. No, meillä ei ole lapsia eikä kotieläimiä, joten eipä kaksi villasukkahiihtäjää liiemmin tuhoja kovaan puupintaan saa aikaiseksi.

Vanhan talon charmi: ikkunapenkit ja korkeat huoneet

Onneksi uudessa kodissamme on myös suuri huonekorkeus, sillä Töölössä olemme ehtineet tottua siihen, että katto on korkealla. Myös talon ikkunoista olen aina pitänyt. Niissä on vanhaa tunnelmaa leveine ikkunalautoineen ja valoa pääsee sisään reippaasti, sillä ikkunat ovat oikeastaan huonekorkeuden ansiosta aika suuret. Alkuaikoina jätin ikkunapenkit vapaiksi istuskelua varten, mutta nyttemmin ne ovat täyttyneet viherkasveista.

Kaiken kaikkiaan tämä koti on ollut meille kovin täydellinen ja rakas pitkään. Se on palvellut kahden ihmisen ensiasuntona enemmän kuin hyvin niin toiminnoiltaan kuin tilaltaankin ja sijaintia Töölössä tulee kyllä varmasti ajoittain kova ikävä. En ajatellut, että muuttaisimme tästä pitkiin aikoihin, mutta toki tuleva, isompi ja aivan mielettömän ihana asunto Kalasatamassa polttelee jo mielessä. Uutta kotia ja uudenlaista elämää kohti!

Kuvat: Kiinteistövälitys Solid House Helsinki, joka myi vanhan asuntomme

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *