Erilaiset, esimerkiksi puusta tehdyt kirjaimen muotoiset kirjatuet tai koristeesineet ovat tuntuneet olevan viime aikoina varsin suosittuja sisustuselementtejä. Niitä on näkynyt katalogeissa ja aikakauslehtien sivuilla. Törmäsin ammattiliittoni lehdessä mielettömään nettilöytöön: Character.fi -sivusto myy yritysten vanhojen, käytöstä poistettujen valomainoksien kirjaimista tehtyjä led-valaisimia. Jos siis haluaa sisustaa kotinsa konkreettisesti kissankokoisin kirjaimin, jotka kaiken lisäksi toimivat vaikkapa lukulamppuna tai tunnelmavalona, on tämä kirjainkauppa oikea osoite.
Kirjaimet ovat konkreettisesti kissan kokoisia, ja typografia vaihtelee hillityistä antiikvoista paksuihin groteskeihin. Osa joukossa olevista kirjaimista on hyvin tunnistettavia – esimerkiksi taannoin myynnissä ollut H&M:n punaisena leiskuvasta m-kirjaimesta ei voi erehtyä, ja Sokoksen s-kirjainkin on vähintäänkin pienen pohdinnan jälkeen spotattavissa Helsingin katoilta.
Haluaisin kovasti kirjahyllymme päälle tällaisen kirjainvalaisimen, mutta omalla kohdallani ongelmaksi muodostuu esineen korkea hinta (koosta riippuen n. 200-300 euroa), sekä se, että en millään osaisi päättää, minkä kirjaimen hyllyyni ottaisin. R niin kuin Riisa, L niin kuin Liisa, d niin kuin design, k niin kuin kirjahylly, b niin kuin books vai kenties E niin kuin Eero? ;) Valikoimaa löytyy, ja tarvittaessa näitä valaisimia tuottavalle yritykselle voi esittää myös toivomuksensa tietystä kirjaimesta tietyssä koko-luokassa tai värissä.
Millaisen kirjaimen sinä ottaisit kotiasi koristamaan?