Lihapullat kermaisessa tomaatti-yrttikastikkeessa

Olen tehnyt viimeiset pari kuukautta huhti-toukokuussa töitä lähinnä kotona. Ruokailuni ovat olleet sen mukaiset, miten hyvässä työntekovauhdissa olen ollut – hyvänä päivänä en meinaa muista syödä ollenkaan ja nappaan välillä välipalaksi banaanin tai lämmitän pakkasesta valmista tomaattikeittoa, jonka voin lusikoida kitaani samalla kun tuijotan tietokoneen ruutua.  Sitten on niitä päiviä, joina ajatus harhailee, ja kaikki muu paitsi työnteko tuntuu mielekkäältä. Silloin saattaa lounastauolla saada taittoratkaisun tai hyvän kuvitusidean sijaan mahtavan ajatuksen siitä, mitä juuri nyt olisi saatava lautaselle.

Tässä hiljattain vietin yhtä näistä päivistä, jolloin siivosin pitkästä aikaa asuntoni ja samaan hengenvetoon halusin tehdä vaihteen vuoksi kunnon ruokaa. Olin varannut jääkaappiin purkin kermaa ja salaattia varten ostamani kirsikkatomaatit odottivat vielä syöjäänsä. Kiireisiä hetkiä varten olin ostanut kunnon lihapitoisuudella varustettuja eineslihapullia. Ja siinähän se sitten olikin – ehkä onnistunein reseptikokeilu pariin viikkoon! Pehmeän kermainen tuoreista tomaateista valmistettu kastike on ihana seuralainen mausteisille lihapullille. Kastiketta voi tuunata tilanteeseen sopivaksi esimerkiksi lisäämällä joukkoon hieman makeahkoa chilikastiketta tai maustamalla kastikkeen vaikkapa  meksikolaisittain. Tai sitten ihan vain nauttimalla siitä sellaisenaan: makeana, tomaattisena, ihanan kermaisena itsenään. Nam!

Resepti
2 – 3 annosta

– 1 sipuli
– 2 valkosipulin kynttä
– tilkka oliiviöljyä
– 250 kirsikkatomaatteja
– mustapippuria
– pippurisekoitusta
– basilikaa
– timjamia
– 1/2 tl suolaa
– ripaus sokeria
– ripaus chiliä
– ripaus muskottipähkinää
– 1 prk ruokakermaa
– lihapullia

1. Kuori ja pilko sipulit ja valkosipulit hienoksi silpuksi. Kuullota kattilassa tilkassa oliiviöljyä.
2. Pese tomaatit hyvin ja halkaise ne. Lisää kattilaan ja survo tomaatteja hieman sauvasekoittimella.
3. Kuullota tomaattisipuliseosta kattilassa, kunnes osa tomaattien nesteestä on haihtunut. Mausta ja lisää joukkoon kerma. Kuumenna, kunnes kastike kiehuu.
4. Lisää joukkoon lihapullat ja kuumenna, kunnes lihapullat ovat lämmenneet ja kastikkeen rakenne on sopiva. Maista ja mausta vielä tarvittaessa. Tarjoile pastan ja raikkaan vihreän salaatin kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *