Kuvitin kesän alussa Fitin-lehden 7-8-numeron tantrakurssia käsittelevän hyvinvointi-artikkelin. Erityisessä aiheessa oli mukavasti haastetta – miten kuvata rakkautta, intohimoa ja seksuaalisuutta ilman, että siitä tulee liian kliseistä, liian eroottista tai liian laimeaakaan? Tantran filosofiasta löytyi onneksi kuitenkin paljon sellaista, mistä voi ammentaa inspiraatiota kuvan tekoon, ja loppujen lopuksi tekemäni työ oli yksi mieluisimmista kuvitusduuneistani pitkään aikaan.
Hain kuvaan taolaisuuteen ja täten myös tantraan oleellisesti liittyvää vastakohtien vetovoimaa. Sitä toivat vastavärit: kylmä, vihertävä turkoosi ja lämpimän punaisen oranssi. Toisaalta vastakohtien yin ja jang -teema ulottui myös sommitteluun ja hahmojen olemukseen. Naisen tuli olla hyvin feminiini ja vaalea, miehestä taas halusin tumman ja atleettisen. Hahmojen taustalla toistuvat taolaisuudessakin esiintyvät symbolikuviot. Toivon tavoittaneeni kuvituksessa sellaisen lämminhenkisen vetovoiman, mitä kahden ihmisen välillä parhaimmillaan voi olla. Mitä luulette?
Kuvitustapa: lyijykynä, skannaus, puhtaaksi piirtäminen ja väritys tietokoneella
Kannattaa lukea myös ko. juttu lehdestä. Se oli mielenkiintoinen.