Muuton jälkeen keittiö oli se paikka, joka oli ensimmäiseksi valmis elämää varten. Siellähän se pääsääntöinen remontoiminenkin tapahtui, joten kenties siksi siihen panosti muutenkin alkuunsa eniten. Silti kaikki pieni viimeistely on yhä vähän kesken, ja esimerkiksi niin käsittämättömän saamatonta kuin se onkin, myös metallinen tanko koukkujen ripustamista varten on yhä kiinittämättä seinään hellan yläpuolelle. Onneksi sentään keittiön taso on kerännyt seinänvierustalle pikkuhiljaa pienen lauman purnukoita luomaan hieman viimeistellympää ja toisaalta asutumpaa ilmettä.
Rakastan kaikenlaisia purkkeja. On kätevää, että useimmin käytettävät raaka-aineet, kuten erilaiset salaatteihin heittelemäni siemenet ja pähkinät sekä öljyt, sokeri ja suola, ovat aivan käden ulottuvilla. Lisäksi minulla on liian monta epämiellyttävästi muistojen perukoille juuttunutta kokemusta kaapissa avoimena olleista spaghettipusseista ja pastapaketeista, jotka onnistun jotenkin saamaan käteeni väärin päin siten, että makaroonit ovat pitkin poikin keittiön lattiaa. Niipä pastat ja makaronit ovat turvallisesti ja mukavan tiiviisti lasipurnukoissa keittiötasolla.Purkkeja olen hamstrannut vuosien varrella pääasiassa Ikeasta, koska siellä niiden hinta-laatusuhde on mielestäni kohdallaan. Joissain sisustusliikkeissä kun voi joutua maksamaan ihan tavallisesta lasipurkista maltaita, ja se tuntuu jotenkin turhalta – jos panostan, panostan johonkin selkeämmin erityiseen; lasipurkit tuntuvat olevan samanlaisia kuitenkin lähes joka putiikissa. Kaapissa odottaa myös liuta pilttipurkkeja, valmiina saamaan ylleen erilaisia somisteita kuten liitutaulumaalia sekä teettämiäni tarroja. Lisäksi muutamaan olen suunnitellut kangasvuorausta ainakin kanteen. Odotan innolla, että tämän hetkiset tärkeämmät projektit pääsevät alta pois, niin pääsen pipertelemään kaikenlaisten askartelusuunnitelmieni parissa!
Olen aina haaveillut yrttejä pursuavasta keittiöstä, ja katsellut mielenkiinnolla esimerkiksi erilaisia vesiviljely-puutarhoja, kuten Zen Grow -puutarhaa. Kenties jossain vaiheessa voisi harkita sellaisenkin kokeilemista, mutta tällä hetkellä olen kuitenkin päätynyt tyytymään ihan tavallisiin yrttiruukkuihin. Vihreät yrtit tuovat keittiöön niin kotoisan ja ihanan raikkaan tunnelman. Koska meidän kotimme värimaailma koostuu pääasiassa valkoisesta, mustasta, harmaasta ja puun sävyistä, kasvien vihreys tuo tervetullutta pirteyttä muuten neutraalien värien keskelle. Meidän keittiössä paljon käytetyt basilika ja rucola kasvavat Ikean valkoisissa, keraamisissa purnukoissa, joissa on kätevä kolo ripustamista varten sekä seinää vasten tarkoitettu sileä seuna toisella puolella muuten pyöreää purkkia. Aionkin laittaa yrttiruukut ja uudet kivat Hemtexistä löytämäni tumman harmaat patalaput riippumaan söpösti tulevaan kauharekkiin. Sitten purkit, ruukut ja putelit eivät muodosta enää ehkä myöskään ihan noin armeijamaista kokonaisuutta keittiön tason toisesta päästä toiseen, vaan osa pääsee seinälle, osa saa ryhmittyä hellan kulmalle ja osa taas altaan reunalle. Jää sitten hieman vapaatakin tilaa tasolle reunaan, mistä erityisesti Eero on mielissään. Ei saa kuulemma olla liikaa ”turhaa tavaraa”. Phöh. Turhaa tavaraa? Miten kauniit ja hyödylliset purkit voisivat olla turhia? ;)
Kasvit ja purnukat kyllä piristävät kivasti kotia :) Meillä muuten on sellainen vesiviljelysysteemi, Indoor Gardenin Herb:ie 23. Ollaan tykätty kovasti, yrtit kasvavat silmissä ja pelkistetyn tyylikäs ulkonäkö on tietysti plussaa :) Eikä hintakaan hirvittänyt, kun sen sai Plaza Koti -lehden vuosikerran kanssa yhteishintaan 49€. En tiedä, onko tuo tarjous vielä voimassa.
Juu, muistan itsekin katsoneeni tuota tarjousta joskus, mutta jostain syystä en kuitenkaan tarttunut siihen. Noh, pitää katsoa, josko jossain vaiheessa tosiaan ottaisi testaukseen. Ainut niissä ehkä on vaan, että ne on aina niin kauhean kokoisia – tuntuu että koko ikkunalauta onkin sitten siinä. :D Pitääkö se teidän härveli muuten minkälaista ääntä? Yhtä tutkiskelin kerran Stockalla ja hämmästyin, kun se hurisi kaikenaikaa. Luulin, että en on ihan äänettömiä, vai riippuuko se mallista?
Kyllä tuo vesipumppu sellaista tasaista hurinaa pitää. Alussa kieltämättä vähän ihmeteltiin ääntä, mutta nyt siihen on jo tottunut.