Mustavalkoiset valmistujaiset

Vaikka olen ollut päivätyössä jo hyvän aikaa, opiskelujen loppuminen toukokuussa tuntui ihmeelliseltä. Ei enää yhtään tenttiä, ei koulun ja työelämän yhteensovittamista. Ennen kaikkea – vihdoin (ainakin koulutöistä) vapaat illat!

Koko kevät oli ollut yhtä valmistumisen valmistelua, joten tuntui kummalliselta, kun paperit olivat vihdoin kourassa. Olin käynyt koululla enää harvakseltaan keväällä, ja monet kasvot ympärilläni valmistujaistilaisuudessa olivat tuntemattomia. Vaikka olin odottanut koulun loppumista innolla, yhtäkkiä Metropolian Tikkurilan kampus ja siellä vietetyt hauskat hetket tuntuivat haikeilta muistoilta.

Jään muistelemaan lämmöllä Evtekiä, joka kesken opiskelujeni yhdistyi Stadian kanssa ja muuttui Metropoliaksi. Pienellä Tikkurilan kampuksella oli lämmin ja yhteisöllinen henki.

Jotta juhliminen ei olisi jäänyt vain koulun kakkukahveihin päätin pitää graafisen suunnittelun luokalleni valmistujaisjuhlat. Teemana oli mustan ja valkoisen luoma kontrasti, typografia ja graafisuus – tietenkin! Ideoita keräsin Pinterest-kuvakollaasiin ja pikkuhiljaa toukokuun mittaan paperipompomit ja lippusiimat alkoivat valmistua.

Oli hauskaa suunnitella juhlia kokonaisuutena ja hankkia toisiinsa sopivia servettejä, mehupillejä, pahviastioita ja koristeita. Pukukoodikin oli: vähän fiinimpää, mustaa ja valkoista. Niinpä päivääni kuului epätavallisesti kaksi vaatekertaa. Päivällä beessi Japanista hankittu mekko ja illaksi pikkumusta juhlien henkeen.

Askartelemani viirinauha toivotti juhlijat tervetulleiksi.

Jos pukukoodi on musta, täytyyhän kakunkin olla. Koska rakastan juustokakkuja, päädyin tekemään pitkästä aikaa hyydytettyä juustokakkua turkinpippuri-kinuskiraidalla ja lakritsikuorrutteella. Idean mainioon kuorrutteeseen nappasin Kinuskikissan ruokablogista. Kuva ei valitettavasti anna oikeutta kakun maulle. Mikä mahtava lakupommi!

Minun oli ihan pakko saada uusia tarjoiluastioita, kun kerran oli pitkästä aikaa kunno kemut. Stockmannilla alessa ollut 24 muffinssin teline on yllättävän monikäyttöinen. Sitä ei ole aina pakko täyttää kokonaan, ja kupeissa pysyvät kakkusten ohella vaikkapa pienet karkkikulhot, hedelmät tai pullat. Onneksi olin hankkinut hetki sitten myös pari uutta maljakkoa Ikeasta, sillä Eero, kuten myös moni kutsuvieras toi lahjaksi ihastuttavia kukkia.

Servetitkin sopivat mustavalkoisten kuosien kimaraan. Halpislöytö Kampin Tiger-krääsäputiikista. Ihanan metallisen kastelukannun ostin aikapäiviä sitten Clas Ohlssonilta – sekin sopi päivän teemaan!

Miten en ollut aiemmin keksinyt tarjoilla munavoita pursottamalla siitä karjalanpiirakoiden päälle söpöjä ruusukkeita? Ja jos olisin tiennyt, miten helppoa on askarrella Martha Stewartin ohjeilla paperipompom, olisin tehnyt näitä valkoisia ihanuuksia varmaan roikkumaan jo edelliseen asuntooni. Pallot ovat tulleet jäädäkseen, joskin tahtoisin kyllä siirtää ne keittiöstä huoneen nurkkaan roikkumaan.

Tarkoitukseni oli tehdä cakepopseja, mutta homma meni kirjaimellisesti ihan plörinäksi. Käyttämäni resepti sai aikaan vain pehmoisia, joskin ihan herkullisia palloja, jotka eivät todellakaan pysyneet tikun nokassa. Mutta kyllähän hätä keinot keksii, ja lopulta Stockmannin alehyllystä bongaamani ihana puinen kerrosvati sai toimia karamellivuokiin sujautettujen ”Cakepops”-konvehtien tarjoilijana. Alakertaan laitoin tarjolle helpon ja nopean suolapalan: sekoitin pestosta ja Philadelphia-tuorejuustosta massan, annostelin sitä kaupasta valmiina saataviin rapeisiin Crustard-leipäkuppeihin ja leikkasin cocktail-herkun pinnalle puolikkaan kirsikkatomaattiviipaleen. Koska vieraskaarti koostui graafikoista, täytyi ruoan lisäksi tietenkin olla viihdykkeenä piirustusseinä.

Monenlaiset pastapurnukoiden, tarjoilukulhojen ja muiden purkkien ympärille sidoin väriteemaan sopivia nauhoja, kuvioituja paperikoristeita ja leikkelinpä muutaman oleellisen tekstin seinällekin tulostamistani kuviopapereista. Teeman ajattomuuden ansiosta näillä mennään helposti vielä useammatkin juhlat, joskin tietenkin mielellään eri yleisöllä. ;)

5 Comments

  1. Pingback: Office-look ja muita sisustusideoita työhuoneeseen

  2. Pingback: Kesän viimeiset illat puutarhassa

Vastaa käyttäjälle Paija Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *