Kohti luonnonrauhaa: melontakurssille!

melonta-1

Viime kesänä päätin kokeilla pitkään haaveilemaani uutta lajia, melontaa. Varmaankin olin kuunnellut tarpeeksi Hyvä Terveys -lehdessä työskennellessäni toimittajatyökaverien innostavia juttuja melontaretkistä Helsingin saaristoon ja ihanasta rauhasta, jota järvenselällä tai merenlahdella ankkaperspektiivissä lipuessaan voi kokea. Laji oli jäänyt mieleen ja kuulosti ihan minun jutultani, joten oli päästävä kokeilemaan.

Yritin melontakurssille Helsingin merimelojiin , melontaseuraan, jonka toimipaikka sijaitsisi kätevän lyhyen matkan päässä Töölössä.  Toukokuussa kurssia etsiessäni olin kuitenkin auttamattoman myöhässä. Alkeiskursseille olisi pitänyt olla ilmoittautumassa jo vähintään helmi-maaliskuussa – niin suosittuja ne ovat! Niinpä liittyminen melontaseuraan opettelemaan ei onnistunut, sillä päästäkseen jäseneksi täytyy suorittaa ensin alkeiskurssi – jo ihan oman turvallisuutensakin vuoksi, sillä melontaseuralta saa lainata kajakkeja vaikkapa ihan omille retkille.

 

Melontaan tutustumassa

Koska en ollut aikaisemmin ikinä edes kokenut melontaa, suggeroin itseni ajattelemaan, että ehkä ennen varsinaista kurssia ja melntaseuran jäsenyyttä on ensin  ihan hyvä vain vähän kokeilla. Googlettamalla löysinkin Helsingin Vuosaaressa toimivan Naturavivan melontakeskuksen , joka järjestää paitsi varsinaisia melontakursseja, myös lyhyitä muutaman tunnin tutustumiskursseja vasta-alkajille. Koska niitä oli läpi kesän joka viikko, mukaan mahtui vielä mattimyöhäsenäkin. Houkuttelin Eeron ja sisarukseni mukaani kokeilemaan.

Naturavivan Tutustu melontaan -kurssi oli suhtellisen edullinen ja todella hyvä ja turvallinen tapa päästä vesille ensikertalaisena. Ennen kajakkeihin siirtymistä opeteltiin oikea ote melasta ja kuivaharjoiteltiin hieman melomista. Meloessa Vuosaaren edustalla mukanamme oli koko ajan kolme osaavaa, todella mukavaa ohjaajaa, jotka seurasivat, että kaikki pysyvät mukana ja ohjeistivat aina kun siihen oli tarvetta. Aina tasaisin väliajoin reittimme varrella pysähdyimme kuuntelemaan ohjeistusta ja vinkkejä parempaan tekniikkaan. Yhden illan aikana opin todella paljon ja jopa vähän etukäteen keinahtelevaa kajakkia jännittänyt siskonikin tykkäsi. Melonta oli yllättävän helppoa, mutta myös tyydyttävällä tavalla rankkaa. Jälkikäteen käsivarret ja selkä olivat aika uupuneet.

Ihaninta melomisessa oli uudenlainen, luonnonläheinen kokemus vedessä liikkumisesta. Kajakilla saattoi liikkua hyvin matalissakin kohdissa, joissa oli vettä vain kymmenisen senttiä. Kiviäkään ei täten tarvitse pelätä: ne jotka näkyvät, kierretään, mutta veden alla olevat kivet harvemmin haittaavat matkan tekoa oikeastaan mitenkään. Sen sijaan matalissa vesissä voi vaikkapa tutkiskella pohjaa ja kasveja. Voin vain kuvitella, miten hauskaa kajakilla on tehdä retkiä saariin, joihin on hankala päästä venellä, vaikka rantautuminen kajakilla kuivin jaloin vähän haastavammassa rannassa on taatusti vielä osa-alue, jota täytyy myöhemmin harjoitella. Upeaa melonnassa on myös luonnon hiljaisuudesta nauttiminen – taitava melan käyttelijä kun liikkuu hyvääkin vauhtia varsin äänettömästi. Rauhoittava veden liplatus, kauniit maisemat, pehmeä keinunta ja vapauden tunne saivat minut haaveilemaan aktiivisemmastakin melontaharrastuksesta. Jos jokin liikuntalaji voi olla näin antoisaa, se on otettava kyllä viikko-ohjelmaan!

Kipinä iskikin uuteen lajiin sen verran kovaa, että yritimme saada heti saman kesänä vuokrattua kajakin mökkilomalle Saimaalle. Meidän olisi kuitenkin pitänyt meloa Lappeenrannasta monta kilometriä aika tuntemattomia vesireittejä pitkin mökille, joten päätimme, että vaikka se meno suhteellisen helppoa olikin, emme vielä olleet ihan valmiita: mitä jos jotain sattuisi? Olimme toki kuulleet ja nähneet minikurssilla Vuosaaressa opastusta siitä, kuinka kaatuneesta kajakista pulahdetaan ulos ja miten kaveri autetaan takaisin kajakkiin, mutta iltamelonnalla sitä ei vielä lähdetty kokeilemaan käytännössä. Niinpä teimme päätöksen, että ensi keväänä ilmoittaudutaan alkeiskurssille, ja sen oppien jälkeen uskaltaudumme sitten kokeilemaan itsenäisempää retkeilyä.

 

Alkeiskurssin metsästys

Kalenterissani oli merkintä elokuulta saakka: tsekkaa melontakurssien ilmoittautumisaikataulut helmikuussa. No minähän ravasin sivulla harva se päivä, mutta jotenkin onnistuin silti missaamaan ilmoittautumisen alkamisen, koska tarkkaa päivää ei oltu kerrottu kovin paljoa etukäteen. Niinpä pari päivää alkeiskurssien ilmoittautumisajankohdan alettua päädyin Merimelojien sivuille vain huomatakseni, että kaikki meille sopivat alkukesän kurssit olivat jo täynnä. Pikkuisen meinasi raivostuttaa, kun oli vuoden odotellut pääsevänsä mukaan. Pettymyksen nieltyäni pohdin, että eihän tämä nyt ainut melontaseura voi olla, ja jossain täytyy olla vielä kursseja vapaana. Katsoin toisen helsinkiläisseuran sivuja, mutta siellä ilmoitettiin kurssi-ilmoittautumisen tapahtuvan vajalla jonottamalla jonain hyisenä kevätpäivänä. Kuulosti siltä, että sielläkin voisi olla tyhjä arpa edessä, jos paikalle ei osaisi lähteä tarpeeksi ajoissa makuupussin kanssa jonottamaan kurssipaikkoja, eikä paikka ollut edes kovin kätevä, vaikka saman kaupungin rajojen sisällä liikuttiinkin.

Onneksi löysin lopulta vaihtoehdon Espoosta, ja niin me olemmekin sitten tämän kuun lopussa lähdössä Canoan , Suvisaaristossa toimivan melontaseuran kolmipäiväiselle intensiivikurssille opettelemaan kaikkea, mikä viime kesän minikurssilla ei vielä ehtinyt päähän tarttumaan. Tarkoitus olisi kesällä uskaltautua sitten kenties mökkivesille tai näihin Himangan edustalla sijaitseviin vesiin Pohjanmaalla joku kaunis tyyni ilta.
Olisipa jo kesä!

 

Melonnasta kiinnostuneille vasta-alkajille siis muistilistaksi:

  • Alkeiskurssien varaaminen alkaa ainakin pääkaupunkiseudulla helmi-maaliskuussa seurasta riippuen. Kurssit täyttyvät huikean nopeasti, joten ole ajoissa liikkeellä!
  • Seurojen jäsenyys vaatii yleensä paitsi osallistumista seuran toimintaan (esim. vajojen siivoukset yms. yhteiset talkoot) myös virallisen melontakurssin käymistä.
  • Alkeiskurssien hinnat liikkuvat n. 80–140 euron tietämillä. Monissa paikoissa on nuoriso-, opiskelija- ja eläkeläisalennuksia, sekä perhealennuksia, eli jos useampi samasta perheestä tulee samalle kursille, hinta on alempi.
  • Kajakkeja voi vuokrata parilla kympillä useissa leirikeskuksissa, leirintäalueilla tai monenlaisissa lomanviettopaikoissa ilman kurssien käymistäkin, mutta pidempiä retkiä suunnittelevan olisi hyvä osata perusteet. Kokeilemalla kuitenkin selviää, onko melonta oma juttu. Ohjaajan johdolla tehdyistä pienistä retkistä saa paljon irti, sillä vaikka melominen ei ole mitään rakettitiedettä, vähänkin oikeita tekniikoita opeteltuaan pääsee kevyemmin, nopeammin ja turvallisemmin eteenpäin.
  • Melonta erityisesti seuran alaisuudessa on varsin edullinen harrastus. Melontaseuran jäsenmaksuun kuuluu yleensä oikeus seuran kajakkien käyttämiseen, edulliseen retkivuokraukseen ja monenlaisiin aktiviteetteihin kuten yhteisiin retkiin yms. Seuroilla on myös omia retkisaaria, saunatiloja jne.

 

melonta-2

Näihin Rahjan saariston maisemiin, joissa veneilimme viime kesänä Himangalla, olisi mukavaa päästä myös joskus melomaan. On meinaan niin karikkoista seutua, että olisi mukava joskus päästellä noilla vesillä eteenpäin ilman, että saa olla sydän syrjällään seuraamassa olematonta väylää ja väistelemässä kareja.

 

Sattuuko muuten kenelläkään lukijalla olemaan kokemusta käytettyjen kajakkien hankkimisesta? Moni paikka, kuten tuo aiemmin mainittu Naturavivan melontakeskus sekä seurat niitä varmasti myyvät varsinkin kesän lopulla, mutta minulla ei ole mitään hajua, millaista rahaa niistä keskimääriin pyydetään ja mitä tulisi ottaa huomioon käytettyä kajakkia hankkiessa. No, kenties ensin opetellaan kunnolla melomaan, ja sitten mietitään ja googlaillaan, josko pistäisi rahat omaan pikkupaattiin joku kaunis päivä.

Luitko jo nämä?