En ole mikään urheiluhullu. Tuskin minua voisi luonnehtia edes kauhean liikunnalliseksi. Kävelen kyllä töihin päivittäin, mutta siihen menee vaivaiset 15 minuuttia suuntaansa – hyvä jos aina sitäkään. Peruskuntoni on aina ollut melko hyvä, mutta siitä on todennäköisesti kiittäminen enemmän geenejäni, kuin sitä, että olisin tehnyt asian eteen töitä.
Jokainen meistä varmasti on joskus kuullut, että viikossa pitäisi liikkua kunnolla useampaan otteeseen, eikä kenenkään selkä ja niska–hartiaseutu kestä kunnossa vuosia, jos liikuntatuokiot eivät tuo vastapainoa staattiselle istumatyölle.
Tekosyitä sille, miksi juuri tänä iltana istun mieluummin kahvilassa kirjoittamassa, kuin lähtisin lenkkipolulle, on kuitenkin niin hirvittävän helppoa keksiä. Jos on pitkän työpäivän jäljiltä ihan naatti, on helppoa perustella itselleen ansaitsevansa vain lepoa ja valahtaa sohvan nurkkaan, vaikka reippaan liikunnan jälkeen yleensä tunteekin itsensä energisemmäksi kuin Netflix-maratoonin jälkeen.
Niinpä olenkin ollut aivan innoissani, kun uudessa työpaikassani harrastetaan liikuntaa porukalla viikottain. Maanantaisin pelataan salibandya ja keskiviikkoisin voi harrastaa muita sisäliikuntalajeja tai uintia. Ryhmästä ei saa pelkästään sitä kuuluisaa ryhmäpaineen aiheuttamaa virikettä kiskoa lenkkarit jalkaan, vaan myös huikean paljon hauskemmat treenit! Pitkästä pitkästä aikaa sitten koulun liikuntatuntien olen saanut huomata, miten hauskoja muistikuvissani karsastamani ryhmäliikunta-lajit ovatkaan!
En ole pelannut sählyä lukion pakollisten liikuntatuntien jälkeen, joten tarttuessani kesäloman jälkeen mailaan ensimmäistä kertaa yli kymmeneen vuoteen sain yllättyä toden teolla. Muistikuvani lajista olivat jostain yläasteajoilta, jolloin salibandya pelattiin koulun liikuntatunneilla melkein liiankin kanssa. Olen toki harrastanut liikuntaa, jossa tulee tunnolla hiki ja väsy, mutta en pitkään aikaan mitään niin nopeatempoista, vaihtelevaa ja hengästyttävää kuin sähly. Juoksemista, hyppimistä, syöttelyä, huitomista, laukomista, väistämistä… En muista, milloin olisin viimeksi ollut yhtä punainen liikunnan jälkeen.
Niinpä löysinkin itseni maanantaina yllätyksekseni urheiluvälinekaupasta ostamasta sählymailaa. Sählymailaa! Joogamaton jälkeen se on toinen aikuisiällä hankkimani varsinainen urheiluväline. Aika hurjaa. Ja tällä kertaa en edes oikeastaan pelkää, että kipinä hetkessä sammuisi, sillä luotan siihen, että joku maanittelee minut mukaan kentälle silloinkin, kun en itse viitsisi. Ryhmässä on voimaa. ;)
Kuva: Redd Angelo | Unsplash
