Jokaisen kokin Raamattu – The Flavor Bible

Sen jälkeen kun sain poikaystävältäni viime jouluna lahjaksi kirjahyllyyni The Flavor Bible -kirjan, on kokkaukseni ollut aivan toisenlaista. Yhden kirjan avulla olen oppinut paljon uutta maustamisesta, eri raaka-aineista ja loihtinut onnistuneita ateriakokonaisuuksia – jopa täysin ilman reseptiä!

Karen Pagen ja Andrew Dornenburhin kirjoittama The Flavor Biblen idea on yksinkertainen, mutta loistava. Kirjaan on listattu aakkosjärjestyksessä oikeastaan kaikki mahdolliset raaka-aineet, mitä keittiössä voi käyttää. Listattuna on vaikkapa eri juustoja, mausteita, kymmenittäin vihanneksia, erilaisia lihalaatuja ja kaiken kukkuraksi vielä erilaiset valmistustavat kuten vaikkapa savustaminen, friteeraaminen tai keittäminen. En ole vileä kertaakaan joutunut pettymään siihen, että jotakin hakemaani ainesosaa ei kirjasta löytyisi. Kun kotikokki – tai miksipä ei ammattilainenkin – haluaa siis valmistaa esimerkiksi ruokaa, jossa on perunaa, hän selaa kirjaa kohtaan potato. Potaatti-sanan alle on listattu ammattikokkien listaamia, kyseisen raaka-aineen kanssa yhteen sopivia muita raaka-aineita sekä mahdollisesti myös hyvät valmistustavat ja joidenkin kohdalla myös kokkien erityisiä vinkkejä.

Listatut raaka-aineet on korostettu sen mukaan, miten hyvin ne ammattikokkien lausuntojen perusteella valitun raaka-aineen kanssa yhteen sopivat. Joukossa on tietenkin tuttuja kombinaatioita – basilika ja tomaatti sopivat oivasti yhteen, feta ja pinaatti ovat kuin luodut toisilleen ja suklaaseen kannattaa yhdistää vaikkapa erilaisia pähkinöitä tai manteleita. Perunan kanssa yhteen sopivat vaikkapa kerma, valkosipuli, ruohosipuli, luonnonsienet ja vaikkapa timjami. Lista on pitkä. Joukossa on kuitenkin välillä myös uusia ja yllättäviä makukombinaatioita, joita ei olisi tullut ajatelleeksi. Toisinaan jo perusraaka-aine voi olla sen verran erikoinen tai omassa keittiössä harvoin käytetty, ettei sitä oikein osaa yhdistää mihinkään. Tällaisissa tilanteissa nappaan hyllyltä Makuraamattuni ja tarkastan, mikä mausteista tekisi sille oikeutusta. Kirja on todella opettavainen, sillä kun kerran on tarkastanut jonkin raaka-aineen, muistaa sille varmasti jo ainakin muutaman uutukaisen kumppanivaihtoehdon. Ainakin itseni kaltaiselle amatöörikokille vaikkapa ajatus yhdistää kanelia maustamaan porkkanaa pääruoalla on uusi, mutta toisaalta erittäin käyttökelpoinen idea erilaisiin lisukkeisiin. Ja ideoista kirjassa nimenomaan onkin kysymys.

Kirjassa on 380 sivun edestä painavaa tietoa eri ainesosista, mutta lisäksi siitä löytyy myös monenlaisia vinkkejä ylipäätään ruoanlaittoon. Esimerkiksi sanan menu-kohdalle selattaessa saa huippukokkien laatimat ohjeet siitä, miten menu pitäisi rakentaa – miten alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka valitaan suhteessa toisiinsa. Menukokonaisuuksia suunnitellessa voi miettiä mahan täyttävyyden lisäksi helposti sitä, mikä täydentäisi hyvin vaikkapa pääruokalajiksi valittua kuhaa, tai mistä aineksista tehty salaatti sopisi kaikkein parhaiten poronlihapiirakalle.

Tämä teos on ehdottomasti ostoksen arvoinen! Kirja on englannin kielinen, joten ihan kaikista kirjakaupoista en ole sitä löytänyt. Akateemisessa sitä on ainakin ollut saatavana, mutta se löytyy myös esimerkiksi Bookplus.comista varsin edulliseen kolmen kympin hintaan.

P.S. Pahoittelen, että kirja näyttää postauksen ekassa kuvassa aika klähmäiseltä. Kirjaa kun vaan on käsitelty sen nauttimasta suuresta arvostuksestani huolimatta välillä ruoanlaiton tuoksinnassa niin jauhoisin kuin rasvaisinkin sormin… :D

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *