Ruhtinaallinen brunssi Bernsissä

berns brunssi

Rakastan brunsseja. Sopivan harvoin nautittuna yltäkylläinen brunssipöytä tuo vähän luksusta elämään, ihan niinkuin verkkaiset sunnuntait, joille ei satu olemaan mitään menoa sovittuna, tai mukaan haettu höyryävän herkullinen italialainen cappucino arkiaamuna. Brunsseja on kuitenkin joka lähtöön ja aina hinta-laatusuhde ei välttämättä ole ihan kohdallaan. Siksi kun kerran löytää jotain hyvää, siitä haluaa pitää kiinni, sinne tahtoo toisenkin kerran ja sinne tahtoo viedä myös ystävät. Siksi minä olen käynyt jokaisella viimeisestä kolmesta Tukholman matkastani syömässä Bernsissä ja tällä kertaa toin kaveritkin mukanani.

Berns on hotelli Brezeliin puiston reunalla Tukholman keskustassa, ja hotellin yhteydessä on myös yökerho ja erinomainen ravintola Berns Asiatiska. Berns Asiatiska tarjoilee brunssia lauantai- ja sunnuntaipäivisin upeissa puitteissa, ravintolan huikeassa kattokruunuin valaistussa peilisalissa. Koska kyseessä on aasialainen ravintola, on brunssikin sen mukainen: on kiinalaista, japanilaista, thaimaalaista ja intialaista vaihtoehtoa. Erinomaista vastatehtyä sushia, pannukuumia gyozoja, höyryäviä dumpling-nyyttejä, aasialaisittain maustettuja salaatteja, curryja, kevätkääryleitä, paahtopaistia….. Tällä kertaa edellinen varsinainen ateriani oli ollut laivan buffet, joten ero tuntui kyllä makuhermoissa kuin päivä. Ruoka oli erinomaista ja ihan tuoretta. Sushikokki hääri silmiemme edessä ja lämpimiä ruokia tuotiin keittiöstä sitä tahtia, kun ne loppuivat buffetpöydästä.

Ja sitten se mielestäni ehkäpä paras osuus tässä kaikessa erinomaisen sushin lisäksi: Bernsin upea jälkiruokapöytä. Kakkuja, suklaita, praliineja, tartaletteja, vanukkaita, hedelmiä, marjoja ja crème brûléet… herkkuja jokaiseen makuun. Olisin voinut syödä itseni kipeäksi, mutta olimme menossa brunssin jälkeen kävelemään Tukholman vanhaan kaupunkiin, joten yritin pitäytyä kohtuudessa.

Jos kaipaat siis lounassuositusta Tukholmaan, niin suuntaa Bernsiin. Hinta on ehkä hieman kirpeä, 355 kruunua, mutta ruoka on todella hyvää ja ennen kaikkea tila aivan upea! Mielestäni kerran lomassa nautittuna kuitenkin ihan kohtuullinen summa. Viikonlopun brunssille pöytä kannattaa varata hyvissä ajoin, sillä kattauksia on vain muutama. Jos taas olet liikkeellä arkisin, muistutan, että tavallinenkin lounas Bernsissä on oikein makoisa, ja jälkiruokapöytäkin on katettu Afternoon tean merkeissä (195/140 kruunua, riippuen hieman valitsemastasi sisällöstä) arkisin kello 14-17, eli jos et pääse brunssille, kipaise vaikka pelkille herkuille arki-iltapäivänä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *