Lauantai-illan väkerryksiä
Harjoitustehtävän jättöön on aikaa viikko, ja minä aloitin sen tänään! Itsekehut ansaitseva saavutus, etten sanoisi, ja ajattelin jopa jatkaa kyseisen tehtävän tekoa huomenna, kunhan olen …
Harjoitustehtävän jättöön on aikaa viikko, ja minä aloitin sen tänään! Itsekehut ansaitseva saavutus, etten sanoisi, ja ajattelin jopa jatkaa kyseisen tehtävän tekoa huomenna, kunhan olen …
halkaisijaltaan n. 22 cm irtopohjavuoka Taikina:– 5 dl vehnäjauhoja– 3 dl sokeria– 2 tl vaniljasokeria– 1 rkl leivinjauhetta– 4 rkl kaakaota– 150 g margariinia– 2 …
Prepress Center Oy:n tyyppi kävi tänään luennoimassa luokallemme väriprofiileista, joita käytetään kuvankäsittelyssä, kun yritetään varmistaa, että värit toistuisivat mahdollisimman hyvin ja samankaltaisesti sekä näytöllä, että …
Tänään oli sitten ensimmäinen tunti tuota jo aiemmin mainitsemaani iyengarjoogaa. Olen oikein tyytyväinen, että otin toisenkin joogatunnin viikko-ohjelmaani, sillä kyseinen Suomessa vielä melko tuntematon joogasuuntaus …
n. 6 isoa muffinssia – 60 g margariinia– 85 g sokeria– 1 muna– 150 g jauhoa– ½ rkl leivinjauhetta– 1 reilu tl maccha-jauhetta (vihreäteepulveria)– hieman …
noin neljä annosta– pastaa neljälle hengelle pastapussin keitto-ohjeen mukaisesti– 1 sipuli– 1 valkosipulinkynsi– oliiviöljyä– 2 dl kermaa– 1 rkl maizenaa– vettä-1 tl paprikajauhetta– ripaus currya …
Vielä viimeisinäkin päivinä ehdin näkemään uusia asioita. Yksi paikka, jossa olin ehdottomasti halunnut käydä samoilemassa Brysselissä ollessani, oli La Forêt de Soignes, suuri n. 4000 …
Päätimme Heinin kanssa lauantai-iltana, että eiköhän oteta ja lähdetä huomenna käymään viimeisen viikonloppumme kunniaksi Antwerpeniin. Antwerpen on n. 40 km Brysselistä pohjoiseen sijaitseva Belgian toiseksi …
Kävin shoppailemassa eilen ja tänään. Olen ehkä maailman huonoin (tai sitten paras) rahan kuluttaja, sillä vaikka olin antanut itselleni luvan kerrankin, pitkästä pitkästä aikaa täydentää …
n. 2,5 litran lasagnevuoka Jauhelihakastike:– 2 rkl extra virgin oliivi öljyä– 30 g voita– 1 pieneksi pilkottu sipuli– 1 punainen paprika– 1 rkl silputtua persiljaa– …